Teneriffan lento-onnettomuus -”Se paskiainen tulee kohti”

Lähes 600 ihmistä menetti henkensä kahden jumbojetin yhteentörmäyksessä Teneriffan lentokentällä 40 vuotta sitten. Yhtenä onnettomuuden syynä pidetään KLM-kapteenin ylimielisyyttä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kaupallisen ilmailun tuhoisin onnettomuus vaati 583 ihmisen hengen. Vastaavaa ei voi nykyisinkään täysin välttää, sillä tekniikan kehittymisestä huolimatta inhimilliset tekijät ovat aina mukana. © Anu Nieminen

Lähes 600 ihmistä menetti henkensä kahden jumbojetin yhteentörmäyksessä Teneriffan lentokentällä 40 vuotta sitten. Yhtenä onnettomuuden syynä pidetään KLM-kapteenin ylimielisyyttä.
(Päivitetty: )
Teksti: Miika Wuorela

Lomasesonki oli yhä käynnissä, ja Kanarian saarille virtasi turisteja sankoin joukoin. Oli 27. maaliskuuta vuonna 1977.

Kanarialle oli matkalla myös kaksi Boeing-747-jumbojettiä. KLM:n lento 4805 oli lähtenyt matkaan Amsterdamista, ja kone suuntasi kohti Gran Canariaa mukanaan 234 lomanviettäjää ja 14 miehistön jäsentä.

Pan Amin lento 1736 oli tehnyt pidemmän matkan. Los Angelesista lähtenyt kone oli tehnyt välilaskun John F. Kennedyn kansainvälisellä lentokentällä New Yorkissa, ja lähti ylittämään Atlanttia kyydissään 380 matkustajaa ja 16 miehistön jäsentä.

Kumpikaan koneista ei kuitenkaan saanut laskeutumislupaa Gandan kentälle Las Palmasiin. Kentälle oli puhelimitse annettu varoitus kahdesta pommista. Terminaali tyhjennettiin nopeasti, mutta siitä huolimatta räjähdys kukkakaupassa haavoitti myymäläapulaista.

Kenttä suljettiin kaikelta lentoliikenteeltä toisen pommin pelossa, ja lennot ohjattiin naapurisaaren Teneriffan ainoalle kentälle, Los Rodeosiin. Kentällä oli totuttu vain saarten välillä liikennöiviin pieniin potkurikoneisiin, ei jumbojetteihin.

Lento Amsterdamista laskeutui kentälle kello 13.38, ja runsaat puoli tuntia myöhemmin paikalle rullasi myös Pan Am, jossa 13 tuntia matkaa tehneet turistit alkoivat jo olla lopen uupuneita.

Kärsimätön kapteeni

Hieman ennen kello 17 kaikki oli jälleen valmista vajaan puolen tunnin lentoon kohti Las Palmasia. Jonomuodostelmassa, kiitoradan toisessa päässä, ensimmäisinä olivat DC-9 ja DC-8, sitten KLM:n jumbo ja neljäntenä vuoroaan odotti Pan Amin jumbo.

Hollantilaiskoneen ohjaamossa kapteeni Jacob van Zanten alkoi kuitenkin tuskastua. Odotusaika kävi miehen hermoille, sillä Las Palmasista oli vielä 300 turistia lennätettävänä takaisin Amsterdamiin.

Kaiken kukkuraksi työaikalaki oli tulossa vastaan. Tuntien täyttyminen olisi tiennyt sitä, ettei miehistö olisi voinut enää jatkaa kotimatkalle. Työajan ylityksestä sen sijaan olisi seurannut todennäköisesti lentolupakirjan peruminen.

Se olisi ollut liikaa van Zantenille, joka ei enää kuuteen vuoteen ollut tehnyt juuri muuta kuin työskennellyt KLM:n pääkouluttajana simulaattorissa.

Kapteenilla oli kyllä 27 vuoden ja 11 700 tunnin lentokokemus, mutta vuoden 1977 alun aikana hän ei ollut lentänyt vielä lainkaan ennen Kanaria-matkaa.

Tunnettu mies hän silti oli. Muutama viikko aiemmin 50 vuotta täyttäneen van Zantenin kasvot koristivat KLM:n asiakaslehden sivua – juuri sitä samaista, joka löytyi myös hänen Teneriffalle ohjaamansa 747-206B -koneen istuintaskuista. ”Kansikuvapoika” tiesi arvonsa ja käyttäytyi sen mukaisesti.

Ohjaamo oli van Zantenin valtakuntaa, vaikka viime vuosien aikana lentotunteja oli kertynyt hänelle keskimäärin vain 21 kuukaudessa.

Ennen lähtöä van Zanten päätti vielä tankata koneensa. Takana parkissa ollut Pan Am koetti kiertää KLM:n päästäkseen lähtemään, mutta tilaa olisi tarvittu lähes neljä metriä enemmän. Niinpä Pan Am -miehistö joutui kiltisti odottamaan ylimääräiset 35 minuuttia, jonka 55 000 kerosiinilitran tankkaus kesti.

Sää huononi

Lennonjohtotornissa oli sunnuntaina töissä vain kaksi miestä, jotka olivat tehneet täyden työn ottaessaan vastaan ylimääräiset lentokoneet. Nyt edessä oli kaikkien koneiden palauttaminen taivaalle – siitäkin huolimatta, että säätila huononi äkisti.

Sankan sumun seasta näköyhteyttä lennonjohtotornin ja kiitoradan välillä ei ollut. Maatutkaa ei ollut kentällä käytössä, joten koko lennonjohto tapahtui täydellisesti radioyhteyteen luottaen.

Los Rodeos sijaitsee 632 metrin korkeudella merenpinnasta, joten paikalle purjehtineet pilvet roikkuivat nyt ikävästi kentän yläpuolella.

Onnettomuusraportin mukaan näkyvyys tippui dramaattisesti ratkaisevalla hetkellä.

Vielä kello 16.50 näkyvyys oli kaksi kolme kilometriä, mutta 12 minuuttia myöhemmin enää 300 metriä. Siis, reilusti alle 700 metrin minimin, joka esimerkiksi Pan Amin säännöissä oli ehdoton.

”Odotas vähän”

Huonosta näkyvyydestä huolimatta molemmat koneet lähtivät perätysten rullaamaan kohti 3 400 metriä pitkän kiitoradan toista päätä.

Ohje KLM:lle oli rullata kiitoradan päähän ja tehdä 180 asteen käännös, Pan Amin oli pyydetty poistumaan rullaustielle kolmannesta liittymästä ja odottamaan KLM:n lähtöä.

Kun KLM oli tehnyt käännöksensä ja oli kiitoradan päässä valmiina vauhdin ottoon, van Zantenilta unohtuivat käytöstavat. Yhtäkkiä, minuutti ja seitsemän sekuntia ennen kohtalokasta törmäystä kapteeni lisäsi ensimmäisen kerran suihkumoottoreiden tehoa. Hänen aikomuksenaan oli aloittaa nousukiito – vieläpä ilmoittamatta siitä omalle miehistölleen.

”Odotas vähän, meillä ei ole vielä lentoreittiä”, huudahti perämies Klaas Meurs.

Kapteeni van Zanten veti kaasuvivut taakse ja keskeytti lähtöaikeensa.

”No, ei ole, tiedän sen. Kysy sitä.”

Lennonjohto vahvisti reitin KLM:n ohjaamoon. Juuri kun perämies Meurs sai sääntöjen mukaisesti toistettua lentoreitin takaisin lennonjohdolle, täyttyi kapteeni van Zantenin mitta lopullisesti.

”Me lähdemme”, ilmoitti kapteeni ja työnsi jälleen kaasuvivut täydelle teholle.

”Olemme yhä kiitoradalla”

Tässä vaiheessa van Zantenin kone keräsi nopeutta täydellä teholla, mikä tarkoitti sitä, että se saavuttaisi 135 solmun (250 km/h) lentoonlähtönopeutensa jo noin puolentoista kilometrin kiihdytyksen jälkeen.

Pan Am rullasi kuitenkin yhä samaa kiitorataa kohti KLM:n konetta.

Pan Amin oli tarkoitus poistua seuraavasta C4-liittymästä varsinaiselle rullaustielle. Lennonjohto oli pyytänyt amerikkalaiskonetta poistumaan jo kolmannesta liittymästä, mutta sankka sumu ja tiukka 148 asteen käännös olivat jumbojetille liian suuri haaste.

Niinpä hämmentynyt miehistö jatkoi kävelyvauhtista etenemistään.

”Olemme yhä kiitoradalla, raportoin kun olemme sivussa”, Pan Amin perämies Robert Bragg viestitti lennonjohdolle.

KLM:n lentoinsinööri Willem Schreuder oli valppaana ja yritti puuttua tilanteeseen 24 sekuntia ennen törmäystä. Nousukiito oli yhä mahdollista keskeyttää.

”Pan Am, jokohan se ennätti siirtyä sivuun?” Schreuder kysyi kapteenilta kahdesti, ja sai vastauksena jälleen kiukkuisen vastauksen.

”Mitä oikein puhut? Kyllä, toki ehti”, van Zanten tiuskaisi.

Sen enempää vuoropuhelua KLM:n ohjaamossa ei enää käyty.

Onnettomuus tapahtui juuri kun Pan Am oli ennättämässä pois alta, viimeiselle mahdolliselle rullaustielle. Sekava radioliikenne lennonjohtotornin kanssa myötävaikutti osaltaan turmaan, sillä Pan Amilta oli pyydetty liian tiukkaa, 148 asteen käännöstä jo C-3 – väylälle.  © Anu  Nieminen

Lento-onnettomuus Teneriffalla, vain 61 selvisi

Totuus valkeni sumun seasta 1 385 metrin jälkeen, kun van Zanten oli ennättänyt kiihdyttää koneensa 120 solmun (222 km/h) nopeuteen. Pan Am oli poikittain kiitoradalla ja yritti ehtiä alta pois nurmikolle.

”Se paskiainenhan tulee meitä kohti”, Pan Am -kapteeni Victor Grubbs huudahti.

Van Zanten nosti koneensa nokan väkisin ilmaan, mutta joutui tekemään sen niin jyrkästi, että koneen pyrstö osui kenttään. Takapyörät irtosivat maasta, mutta eivät riittävän korkealle. Juuri tankattu kerosiinilasti teki koneesta liian painavan.

KLM sananmukaisesti lensi Pan Amin jumbon läpi. Kun kaksi 300 000 kilon ilmojen jättiläistä kohtasivat väkivaltaisissa merkeissä, oli tuho järkyttävä.

Törmäyksen jälkeen KLM pysyi ilmassa 150 metriä, mutta kone iskeytyi lopulta kiitorataan ja liukui vielä 300 metriä. Valtava polttoainekuorma räjähti, eikä kenellekään ollut mahdollisuuksia poistua koneesta.

Lähestymiskuviota kentän yläpuolella tehnyt lentokone ilmoitti lennonjohdolle savuavasta lentokoneesta kiitoradalla, mutta kesti pitkään ennen kuin kukaan tajusi turman toisen osapuolen olevan tulessa lähes puolen kilometrin päässä.

Törmäyksen seurauksena koko Pan Amin koneen yläosa katosi. KLM:n laskuteline repeytyi irti ja löytyi myöhemmin Pan Amin koneen sisäpuolelta.

Onnettomuudessa menetti henkensä 583 ihmistä, vain 61 selvisi. Pelastuneiden joukossa olivat Pan Amin kapteeni, perämies ja lentoinsinööri sekä rivin 33 takapuolella istuneita.

Lento-onnettomuus Teneriffalla on kaupallisen ilmailun pahin lento-onnettomuus. Katastrofi oli monien sattumusten ja väärinkäsitysten summa. Syynä oli myös kapteenin välinpitämättömyys ja ylimielisyys.

Lue myös:

Teneriffan lento-onnettomuus oli historian tuhoisin

Lähteet:

Onnettomuusraportti (Madrid 16.11.1978)

Crash of the Century -dokumentti (2006)

X