Kansan rakastamat urheilusankarit - Kuka on sinun suosikkisi?

Kokosimme valokeilaan joukon sotien jälkeisen Suomen huippu-urheilijoita. Valintaa ei tehty olympiamenestyksen tai Vuoden urheilija -valintojen perusteella. Valintaan vaikutti paljolti henkilökohtainen vetovoima. He ovat olleet ihailtuja ja rakastettuja suurten saavutusten urheiljoita mutta myös monilla tavoin värikkäitä ja räiskyviä persoonallisuuksia.

He ovat keskeinen osa Suomen historiaa – myös siten, että neljä heistä on ollut kansanedustajia: Voitto Hellsten (sd), Juha Mieto (kesk), Lasse Virén (kok) ja Juha Väätäinen (ps).

Kuka on sinun suomalainen suosikki-urheilijasi? Äänestä ja osallistu kirjapalkintojen arvontaan. Äänestys päättyy 4.10.2017. Äänestyslomake löytyy tämän jutun lopusta.

Veikko Hakulinen (1925–2003)

Veikko Hakulinen talviolympialaisissa Holmenkollenilla vuonna 1952. @LEHTIKUVA

Kello viisi 20. helmikuuta 1952 Oslon Gardermoenin sääasema kertoi lämpötilan: alhaalla seitsemän astetta pakkasta, ylempänä paikoin neljä lämpöastetta. Viiden peninkulman olympiavoitosta Holmenkollenilla hiihdettäisiin raskaalla kelillä.

Jo puolimatkasta tuli iloinen tieto: numerolla 17 startannut Veikko Hakulinen oli kärjessä eikä hän luovuttanut johtoaan muille. Hakulinen lähestyi maalia lepattava popliinipusakka ja väljät housut hiestä tummina, valkoinen numerolappu mustikkakeiton tahrimana.

”Haku-Veikon” voittoaika oli historiallinen: 3.33,33.

Voitto Hellsten (1932–1998)

Voitto Hellsten voitti aikoinaan useita maaotteluita Ruotsia vastaan. @OM-ARKISTO

Lähes parasta, mitä sodista toipuva Suomi saattoi urheilusta saada, oli maaotteluvoitto Ruotsista. Se onnistui Helsingin olympiastadionilla heinäkuussa 1951.

Turkulainen Voitto Hellsten teki kisoissa maaotteludebyyttinsä. Matka oli 100 metriä, mutta seuraavina vuosina Hellsten nousi maaottelusankariksi 400 metrillä: voitot 1954, 1955, 1956 ja 1957. Peräti seitsemässä perättäisessä Ruotsi-ottelussa ”Vode” myös varmisti ankkurina pitkän viestin voiton Suomelle. Ne olivat unohtumattomia hetkiä stadionintäyteisille yleisöille.

Vuonna 1956 Hellsten saavutti 400 metrin olympiapronssia Melbournessa ajalla 46,20. Sitä parempaan ei yksikään suomalainen ole kyennyt sitten vuoden 1991.

Pentti Nikula (s. 1939)

Pentti Nikula teki maailmanennätyksen hypättyään korkeuden 494 Kauhavalla vuonna 1962. @OM-ARKISTO

Somerolainen Pentti Nikula oli oppinut hallitsemaan tuliterän lasikuituseipään niksit. Kauhavan juhannuskisoissa 1962 hän ylitti 494 korkeudella olleen riman. Se oli uusi maailmanennätys, ensimmäinen ei-amerikkalaisen tekemä 37 vuoteen.

Nikulasta tuli saman tien yleisön suuri suosikki. Suurta suuremmaksi hän kasvoi ylittäessään ensimmäisenä maailmassa viisi metriä, sitten vielä 505 ja 510 – kaikki korkeudet Pajulahden urheiluopiston sisähallissa talvella 1963. Tuntui kuin mies olisi tavoitellut taivaanlakea.

Kruunaus tuli vuonna 1964: Euroopan mestaruus Belgradissa.

Jorma Kinnunen (s. 1941)

Jorma Kinnunen heitti olympiahopeaa Meksikossa. © OM-ARKISTO

Jorma Kinnunen sai lempinimen ”Äänekosken pikkujättiläinen” eikä ottanut siitä nokkiinsa. Huippuluokan keihäsmieheksi hän oli pieni: 175 cm ja 82 kg, käsien jänneväli niukin naukin 180 cm. Mutta niin vain mies heitti olympiahopeaa Méxicossa 1968 ja vuoden 1969 kesäkuussa Tampereella huikean maailmanennätyksen: 92.70.

Yleisön suosikiksi Kinnunen kohosi myös räväköiden lausuntojensa takia. Maailmankisoissa Helsingissä kesällä 1967 epäonnistunut ja vamma-altis Kinnunen latasi toimittajille: ”Heitä itse perkele irvistämättä, kun on häpyluu halki!”

Yleisön mieleen jäi myös Jorma Kinnusen liikutuksen itku TV-ruudussa, kun hänen poikansa Kimmo heitti maailmanmestariksi Tokiossa 1991.

Kaarlo Kangasniemi (s. 1941)

Kaarlo Kangasniemi teki urallaan useita maailmanennätyksiä ja voitti olympiakultaa vuonna 1968. @LEHTIKUVA

Porilaisten marssi soi radiossa kello 3.35 lokakuun 19. päivänä 1968. Kaarlo Kangasniemi oli voittanut painonnoston 90-kiloisten olympiakultaa. Hän oli ainoa suomalaisvoittaja Mexico Cityn kisoissa.

Koko kansan ”Kulta-Kalle” valittiin Viikkosanomien yleisöäänestyksessä suosituimmaksi suomalaiseksi sekä vuonna 1968 että 1969. Hänessä oli sitä jotakin mikä vetosi: vaatimattomuutta, rehtiyttä, miehekästä ujoutta mutta myös kunnon satakuntalaista härkäpäisyyttä.

Yksi Kangasniemen saavutus on olympialajeissa suomalaisittain ikuisesti lyömätön. Hän teki urallaan 17 maailmanennätystä.

Juha Väätäinen (s. 1941)

Juha Väätäinen voitti 5000 ja 10 000 metrin Euroopan mestaruudet Helsingin olympiastadionilla vuonna 1971. @OM-ARKISTO

Näky painui lähtemättömästi kymmenientuhansien katsojien mieleen: mies kiertää rataa punainen ruusu poikittain suussaan. Oli 10. elokuuta 1971.

Mies oli hieman aikaisemmin 10 000 metrin Euroopan mestaruuden Helsingin olympiastadionilla voittanut Juha Väätäinen. Hän oli paras myös 5 000 metrillä. Molemmat voitot olivat pitkän kirin hedelmiä – eikä ihme, sillä Väätäisen 100 metrin ennätys oli 11,1 ja 400 metrin 48,9.

”Julma-Juha” nosti suomalaisen kestävyysjuoksun ylös pitkästä aallonpohjasta. ”Olen vaikea luonne, joillekin jopa sietämätön”, hän määritteli itseään. Ja myös täysin periksiantamaton tavoitteissaan ja harjoitusmäärissään.

Jarno Saarinen (1945–1973)

Jarno Saarinen kuoli traagisesti Monzan radalla toukokuussa 1973. @OM-ARKISTO

Jarno ja Soili Saarinen olivat upea pari. Ei siis ihme, että lehtikuvaajat ikuistivat heidät mielellään samaan kuvaan Euroopan moottoriratojen varikoilla.

Jarno ”Paroni” Saarinen oli 250-kuutioisten ratamoottoripyöräilyn maailmanmestari, jolla piti olla parhaat vuodet vasta edessään. Julma kohtalo puuttui kuitenkin peliin.

Monzan radalla toukokuussa 1973 Jarno Saarisen edellä ajanut Renzo Pasolini kaatui pahamaineisessa Curva Grandessa. Hänen pyöränsä paiskasi nurin Saarisen, ja joku takaa tulevista ajoi päin Saarista, jonka kypärä lensi 30 metrin päähän. Kuolema oli silmänräpäyksellinen. Ennen lähtöhetkeä Soili oli antanut Jarnolle suukon, johon tämä oli vastannut hymyllä ja silmäniskulla.

Juha Mieto (s. 1949)

Juha Mieto muistetaan hyvin häviöstään sekunnin sadasosalla Thomas Wasbergille taistelussa olympiavoitosta Lake Placidissa 1980. @CHRISTIAN WESTERBACK/LEHTIKUVA 

Pirunmoinen sisu, suorasanaisuus, aitous ja väärentämätön eteläpohjalainen murre olivat Juha Miedon tavaramerkkejä. Niin ja toki myös koko: pituutta 196 senttiä, painoa yli 90 kiloa, molemmat huippuhiihtäjille harvinaisia lukemia.

”Mietaan” uran katkerin hetki oli 15 kilometrin olympiavoiton liukuminen käsistä Lake Placidissa 1980. Ruotsin hiihtokuningas Thomas Wassberg voitti hänet sekunnin sadasosalla. Koskaan ei olympiakisoissa ollut edes 100 metrin juoksun finaalia hävitty yhtä niukasti.

Toisenlainen oli Lahden MM-kisojen 50 kilometriä vuonna 1978. Voitelu epäonnistui, mutta Mieto hiihti silti maaliin sijalle 44. Maalista hän suksi suoraan saunan ovesta sisään sukset jalassa.

Lasse Virén (s. 1949)

Lasse Viren on voittanut 5 000 ja10 000 metrin olympiavoitot kahdesti peräkkäin vuosina 1972 ja 1976. @OM-ARKISTO

Vasta nelisen vuosikymmentä myöhemmin Mo Farah pystyi siihen, mihin Lasse Virén vuosina 1972 ja 1976: sekä 5 000 että 10 000 metrin olympiavoitot kahdesti peräkkäin.

Valokuvaaja Jorma Pouta otti kuolemattoman kuvan tilanteesta, jossa Virén kompuroi pystyyn kaaduttuaan kesken 10 000 metrin olympiafinaalin Münchenissä 1972. Virénin päähän ei mahtunut edes ajatus keskeyttämisestä. Pystyyn ja perään!

Montrealin kisoissa Virén yritti jotain mahdotonta. Vain vuorokautta 5 000 metrin voiton jälkeen, takanaan myös jo 10 000 metriä ja 5 000 metrin alkuerä, hän starttasi maratonille ja juoksi maaliin viidentenä. Aika 2.13.10,8 on ollut suomalaiselle 2000-luvun maratoonareille yhtä kaukana kuin kuu taivaalla.

Pekka Päivärinta (s. 1949)

Pekka Päivärinta tunnettiin nimellä Lätsä-Pekka. © MARKKU VUORELA/OM-ARKISTO

Tunnetuimpia suomalaisurheilijoiden lempinimiä on kiistatta ”Lätsä.” Nimen taakse kätkeytyi Pekka Päivärinta, joka juoksi kilpaa aina itsetehty pikkulippainen lakin tapainen päässään.

Yleisöä viehätti myös ”Lätsä-Pekan” toisenlainenkin ennakkoluulottomuus. Ei nimittäin ollut juoksumatkaa, jonka lähtöviivalle hän ei olisi ilmestynyt. Paavo Nurmen ohella hän on ainoa, joka on voittanut Suomen mestaruuden 1 500, 5 000 ja 10 000 metrillä sekä esteissä.

Nykyään ei yksikään suomalainen yllä lähellekään Päivärinnan 1970-luvulla juoksemiin tuloksiin: 1 500 m 3.37,2; 5 000 metriä 13.28,6; 10 000 metriä 27.54,3; esteet 8.25,4 ja maraton 2.12,10,6. Päivärinta on lisäksi ainoa suomalainen maastojuoksun maailmanmestari.

Marja-Liisa Kirvesniemi (s. 1955)

Marja-Liisa Kirvesniemeä odotti suurmenestys 1984 Sarajevon olympialaisissa. @LEHTIKUVA

Täyttymätön lupaus. Niin sanottiin hiihtäjästä, jolla oli takanaan yhdeksän starttia henkilökohtaisilla hiihtomatkoilla vuosien 1976, 1978, 1980 ja 1982 olympia- ja MM-kisoissa mutta ei yhtään sijoitusta edes kymmenen parhaan joukossa.

Hän oli Marja-Liisa Hämäläinen, jota odotti suurmenestys vasta 1984 Sarajevon olympialaisissa, joissa hän hiihti ensin 10, sitten 5 ja lopuksi vielä 20 kilometrin voittoon. Tuleva aviomies Harri Kirvesniemi oli innostanut hänet entistä kovempaan harjoitteluun.

Uransa Marja-Liisa Kirvesniemi päätti Lillehammerin talviolympiakisoissa kahden tyttären äitinä vuonna 1994. Saaliina oli kaksi pronssimitalia. Yhteenlaskettu olympia- ja MM-kisojen saalis viestit mukaanlukien on upea: 15 mitalia.

Seppo Räty (s. 1962)

Seppo Rädyllä on uraltaan useita arvokisamitaleita. @OM-ARKISTO

Urheilutoimittajille Seppo Räty ei ollut helppo haastateltava. Se, vastasiko hän lyhyesti, hieman pehmeästi tai ylipäänsä ollenkaan, riippui siitä, kuka kysyi. Ja siitä, missä ja millä mielellä Räty itse sattui olemaan.

Toisinaan Räty saattoi lyödä haastattelun läskiksi tai ladella pitkän rivin valikoituja vitseja ja voimasanoja. Ja niistähän Räty tunnettiin. ”Saksa on paska maa”, oli hänen nelisanainen vastauksensa miten meni -kysymykseen. Takana oli epäonnistuminen Stuttgartin MM-kisojen keihäskilvassa vuonna 1993.

Kokonaissaldo oli vuoden 1987 maailmanmestaruuden lisäksi kuitenkin komea: yksi olympiahopea, kaksi olympiapronssia sekä yksi MM- ja yksi EM-hopea.

Matti Nykänen (s. 1963)

Matti Nykänen voitti kolme olympiakultaa Calgaryssa 1988. @OM-ARKISTO

Kovin moni suomalainen urheilija ei ole palannut olympiakisoista kolmen kultamitalin kera. Yksi heistä on Matti Nykänen, joka voitti Calgaryssa 1988 ison mäen, normaalimäen ja joukkuemäen kultaa.

Lapsenkasvoisen 18-vuotiaan Nykäsen ensimmäinen suuri voitto on piirtynyt TV-katsojien mieleen. Oslon Holmenkollenilla 1982 hän teki läpi hernarokkasumun molempien kierrosten pisimmät hypyt, mikä toi suurmäen maailmanmestaruuden – sekä jatkuvan julkisuuden huomion sekä hyvässä että pahassa. Vanhempi äidillinen vaimoväki huokaili monet kerrat, kun elämä oli jälleen ollut liian laiffii: mitäs se meidän Matti taas on mennyt tekemään…

Esa Tikkanen (s. 1965)

Esa Tikkanen on voittanut NHL:n Stanley cupin viisi kertaa. @LEHTIKUVA

Tätä oli tiki-talk: höpötä koko ajan, kun olet vastustajan kanssa nokikkain, ärsytä, haasta riitaa, kiroile ja haistata. Se oli Esa Tikkasen tavaramerkki NHL:n kiekkokaukaloissa. Ja se oli ilmeisen tehokasta, koska vain Tikkannen on suomalaisista Jari Kurrin lisäksi yltänyt NHL:n viiteen Stanley cupin voittoon (1985, 1987, 1988, 1990 ja 1994).

”Tiki-Tikkanen” vetosi yleisöön muillakin keinoin. Hän vartioi vastustajansa tehottomaksi, repi vastustajan peliä rikki sen kuin ehti, käytti kahvaa, koukkua ja naulaa ennen kuin vaihtoi ne syöttöihin ja laukauksiin. Koskaan ei hän pelännyt luistella päin ja pahki NHL:n vahvimpien ja kovaluisimpien pelaajien kanssa.

Mika Häkkinen (s. 1968)

Mika Häkkinen voitti F1-maailmanmestaruudest vuosina 1998 ja 1999. @LEHTIKUVA

Mika Häkkisen ura alkoi karting-radoilta kuusivuotiaana. Viisi Suomen mestaruutta kertoi, että mikroauton ratin takana istui luontainen lahjakkuus. Formulat odottivat.

Vuoden 1995 lopulla Häkkinen ajoi Australian GP:n aika-ajossa ulos radalta McLaren-Mercedeksen vasen takarengas tyhjänä. Kun auto tömähti rengasvalliin, nopeutta oli lähes 200 kilometriä tunnissa. Häkkinen sai kallonmurtuman sekä niskavammoja ja vajosi koomaan. ”The Flying Finn” toipui kuitenkin jo seuraavaksi kaudeksi.

Vuosien 1998 ja 1999 F1-maailmanmestaruudesta kamppaili vain kaksi miestä, Mika Häkkinen ja Michael Schumacher. Häkkinen ajoi mestariksi kummallakin kaudella. Hänen myötään formuloista tuli Suomen katsotuin TV-urheilulaji.

Jari Litmanen (s. 1971)

Jari Litmanen kuului hollantilaisen Ajaxin avainpelaajiin. @HANNU LINDROOS/ OM-ARKISTO

Toimittaja Mitri Pakkanen määritteli aikoinaan Jari Litmasen osuvasti: ”Hän rakentaa peliä järkevin ja yllättävin syötöin. Hän harhauttelee vaivattomasti. Hän hakeutuu aina pelattavaksi. Hän näyttää hitaalta mutta on yleensä ratkaisevan ajatuksen vastustajaansa nopeampi.”

”Litti” oli luontaisesti lahjakas, mutta kun siihen liittyi pallon kanssa harjoittelua monta tuntia päivässä jo pikkupojasta asti, aukeni tie Euroopan huipulle.

Kaudella 1994–1995 hän kuului Mestarien liigan voittaneen hollantilaisen Ajaxin avainpelaajiin. 1995–1996 hän oli Mestarien liigan maalikuningas yhdeksällä maalilla.

Janne Ahonen (s. 1977)

Janne Ahonen on voittanut Keski-Euroopan mäkiviikon viisi kertaa. @LEHTIKUVA

Vain yksi mies maailmassa on kyennyt voittamaan Keski-Euroopan mäkiviikon viisi kertaa, vuosina 1993, 2003, 2005, 2006 ja 2008. Tämän ihmeen teki kahdesti sittemmin uransa lopettanut Janne Ahonen, joka on silti aina palannut takaisin hyppytorniin: ”On vain ollut halu hypätä, tai oikeammin lentää, se on ihmeellinen tunne.”

”Kuningaskotkan” ei ole ollut tapana antaa kansainväliselle medialle pitkiä lausuntoja – vain lyhyt lause, joskus jopa kaksi. Ahonen on perustellut asian näin: ”Koska en ole kovin hyvä englannissa, vastailen lyhyesti, jotta homma olisi nopeasti ohi.”

Hiihtoliitolle mäkipukuja ompeleva 40-vuotias Ahonen lähtee luultavasti ensi talvena jälleen olympiakisoihin. Etelä-Korean Pyeongchang odottaa. Ja omaa vuoroansa odottaa 16-vuotias Mico Ahonen, jonka sanotaan olevan vähintään yhtä lahjakas mäkihyppääjä kuin isänsä.

Kaisa Mäkäräinen (s. 1983)

Kaisa Mäkäräinen on hiihtäjänä parempi kuin ampujana. @LEHTIKUVA

Kun ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen täräyttää toisen pummin ratkaisevassa ammunnassa, TV-katsoja sähähtää ja ärähtää: eikö se voisi vaihteeksi osua tauluunkin! Jos Mäkäräinen itse reagoisi samoin, hän ei olisi lajissaan maailman parhaita ja samalla TV-ruudun seuratuimpia urheilijoita.

Mäkäräinen on hiihtäjänä parempi kuin ampujana. Mitä enemmän lenkiltä löytyy jyrkkiä kuokkanousuja, sitä varmemmin hän tekee eroa pahimpiin vastustajiinsa.

Maailmancupin kokonaiskilvan Mäkäräinen on voittanut 2010–2011 ja 2013–2014. Jotain kuitenkin uupuu: olympiavoitto. Siihen on mahdollisuus ensi talvena Etelä-Korean Pyeongchangissa. Silloin 35-vuotias Mäkärinen päättänee uransa.