Antisemitisti ja tahtonainen: Hanna von Born oli Olof Palmen suomalainen isoäiti

Suomalainen Hanna von Born oli Olof Palmen isoäiti, joka teki koko elämänsä, mitä tahtoi. Hänen omapäisyytensä vaikutti kenties siihenkin, minkä tien Olof valitsi.
Milla Ollikainen
Yleinen historia 29.5.2016 19:36

Huhtikuussa 1890 taidemaalari Albert Edelfeltillä oli ongelma.

Edelfeltin ja hänen vaimonsa Ellanin hienoon kotiin Pariisiin oli saapunut jokseenkin ei-toivottu vieras. Nainen oli kyllä hienoa aatelissukua ja kunniallisesti naimisissa, mutta hänellä oli hankalan ihmisen maine.

Kaiken lisäksi hän oli matkustanut Pariisiin vailla mitään näkyvää syytä ja yksin, ilman miestään ja lapsiaan tai muuta säädyllistä matkaseuraa.

Eihän kukaan ota sellaista naista tosissaan, Edelfelt kirjoitti äidilleen.

Nainen oli Tukholmassa asuva Hanna Palme, ruotsalaisen vakuutusyhtiö Thulen johtajan Sven Palmen vaimo.

Heidän keskimmäisen poikansa pojasta oli tuleva Ruotsin tunnetuin pääministeri.

Tunsi arvonsa

Hanna oli syntyjään suomenruotsalaista von Bornin aatelissukua. Von Bornit eivät olleet aivan ketä tahansa. Se tulee selväksi jo Pernajan vanhalla hautausmaalla.

Sukuhauta seisoo kuin pikkuruinen valkea palatsi Pernajan vanhan kirkon takana. Etuseinään on kiinnitetty parikymmentä muistolaattaa, joista vanhimmissa sukuniminä lukee Creutz ja von Morian.

Pernajassa sijaitsevassa Suur-Sarvilahden kartanossa asui Hannan veli Viktor Magnus von Born. Kartano oli siirtynyt 1800-luvun alussa von Borneille avioliiton myötä.

Rakennus on toinen jäljellä olevista barokkilinnoista Suomessa. Sen huoneissa ja portaikoissa saa jonkinlaisen tuntuman siihen, millaiseen sukuun Hanna von Born syntyi vuonna 1861.

Hanna von Born tosin syntyi Porvoossa Gammelbackan kartanoon. Sittemmin suku möi kartanon, ja se tuhoutui tulipalossa 1970-luvulla.

Suur-Sarvilahden kartano on sanalla sanoen henkeäsalpaava. Tai ehkä pitäisi sanoa suomalaisittain; suomalainen aateli oli toki vaatimatonta verrattuna vaikkapa venäläiseen tai ruotsalaiseen. Arvonsa von Bornitkin silti tunsivat, ja Hanna korosti veljensä tavoin aatelisia juuriaan.

Nuorena Hanna von Born näyttäytyi aikalaisilleen kuitenkin varsin uudistusmielisenä, varsinkin mitä tuli kysymykseen naisen asemasta. Albert Edelfelt piti Hannaa jopa liian radikaalina.

Naisen pieni ruutu

Kulttuurihistorioitsija Maria Vainio-Kurtakko on tutkinut 1800-luvun suomalaista yläluokkaa, erityisesti Edelfeltin lähipiiriä. Hän arvioi, että Hannassa oli jotakin, joka ärsytti niin naisia kuin miehiä.

”Se oli todella pieni ruutu, johon naisen piti tuohon aikaan sopia”, Vainio-Kurtakko sanoo.

”Hanna halusi olla keskipisteenä ja yritti saada huomiota, teki numeroa itsestään. Sellainen ei kuulunut hyviin tapoihin.”

Ei ainakaan naisten hyviin tapoihin.

Hanna eli nuorta aikuisuuttaan aikana, jolloin Eurooppa alkoi myllertyä: oltiin modernin ajan murroksen kynnyksellä, ja esimerkiksi naisasialiike sai jalansijaa Pohjolassa asti.

Aatelisherrat, kuten Viktor Magnus von Born ja Albert Edelfelt, yrittivät yhtä aikaa vaalia perintöään ja omaksua uudistusmielisiä aatteita. Se ei tapahtunut ristiriidoitta.

Kun Viktorin ja Hannan sisar Fanny erosi miehestään ja meni uudelleen naimisiin, Viktor pisti välit sisareensa kokonaan poikki.

Hanna sen sijaan oli läheisessä yhteydessä siskoonsa edelleen. Kun Fannyn lapset tulivat Gammelbackaan tapaamaan isoäitiään, Hanna järjesti Fannyn paikalle, vaikka tämä ei olisi saanut nähdä lapsiaan.

Yhtä omapäinen Hanna oli läpi elämänsä – niin hyvässä kuin pahassa.

Kuninkaallisissa piireissä

Hanna von Born tapasi ruotsalaisen Sven Palmen matkustettuaan sukulaisnaisen kutsumana Tukholmaan kylpylälomalle. Kylpylät olivat tuolloin paitsi yläluokan lepopaikkoja myös avioliittomarkkinoiden näyttämöitä.

Naimisiin pari meni nopeasti kihlautumisen jälkeen.

Albert Edelfeltin tuleva vaimo Ellan de la Chapelle kirjoitti pilkallisesti ystävälleen Huldalle, Viktor Magnus von Bornin vaimolle, että Hanna meni naimisiinkin tuosta vain, samalla tavalla kuin joku toinen pukee ylleen uuden leningin.

Pilkallisuuteen saattoi sisältyä annos kateutta, toteaa Maria Vainio-Kurtakko. Naisen oli tuohon aikaan käytännössä pakko solmia avioliitto, ja Ellan itse kipuili asian kanssa kolmikymppiseksi asti.

Ehkä hänen oli vaikea hyväksyä Hannan suorasukainen tapa puhua ja toimia oman päänsä mukaan muiden mielipiteestä välittämättä.

Ruotsissa Hanna Palme liikkui ylhäisissä seurapiireissä ja seurusteli myös kuningashuoneen jäsenten kanssa. Hän piti sekä kodissaan Tukholmassa että perheen kesäasunnossa Ångan kartanossa salonkia, jossa vieraili ruotsalaista kulttuurikermaa August Strindbergistä lähtien.

Palmet saivat neljä lasta, joista ensimmäinen, Olof, syntyi naimisiinmenon jälkeisenä vuonna 1884.

Ilkeä, kyttäävä Hanna

Lasten syntymä ei heti rauhoittanut Hannaa, ja hänellä oli tiettävästi avioliiton ulkopuolisia suhteita.

Vieraillessaan Edelfeltien luona Pariisissa vuonna 1890 hän jätti ilmeisesti tahallaan näkyville kirjeen silloiselta rakastajaltaan Jarl Hagelstamilta. Edelfelt ihmetteli kirjeessä äidilleen, miten Sven ja Jarl sietävät tilannetta.

Edelfelt moitti Hannaa myös ilkeäksi ja väitti tämän kyttäävän merkkejä, jotka kertoisivat Edelfeltien avioliiton rakoilemisesta. Edelfeltin mukaan Hanna oli nuorempana ollut rakastunut häneen, jopa vuodattaneen kyyneleitä hänen vuokseen.

Vaikka Hanna otti itselleen vapauksia naisena, häntä voi pitää radikaalina korkeintaan oman elämänsä ratkaisujen suhteen. Sisimmältään hän oli pesunkestävä aatelinen ja konservatiivi, mikä vain korostui iän myötä.

Hanna ja hänen miehensä kannattivat voimakkaasti Suomen itsenäistymistä. Heidän pojistaan Olof ja Nils osallistuivat Suomen sisällissotaan valkoisten puolella. Olof sai surmansa Tampereella huhtikuussa 1918.

Yhdeksän vuotta myöhemmin Hannan poika Gunnar sai vaimonsa Elisabethin kanssa pojan, joka nimettiin kaatuneen setänsä mukaan.

Patamustasta taustastaan huolimatta Olof Palmesta tuli sosiaalidemokraatti.

Siihen saattoi haluamattaan vaikuttaa myös isoäiti Hanna.

Ei kätellyt sosialistia

Ruotsalainen toimittaja Jonas Gummesson aiheutti 15 vuotta sitten pienen kohun kirjallaan Olof Palmen nuoruusvuosista. Kirjassa kerrotaan muun muassa hänen isoäitinsä Hanna Palmen antisemitismistä.

Antisemitismi ei ollut viime vuosisadan alkupuolella mitenkään harvinaista ruotsalaisen yläluokan keskuudessa.

Toimittaja Yrsa Stenius, Hannan Fanny-siskon jälkeläinen, toteaa, että Hanna oli varmasti antisemitisti, mutta mikään natsi hän ei ollut.

Gummessonin kirjassakin ainoa viittaus Hannan juutalaisvastaisuuteen on maininta, että Hanna ei suostunut käymään tavaratalo NK:ssa, koska sen omistajat olivat juutalaisia.

Stenius on kertonut aiheesta toisenkin anekdootin. Kun Hannan tyttärentytär ilmoitti avioituvansa juutalaismiehen kanssa, Hanna ilmoitti, ettei tule häihin. Sitten hän muutti mielensä ja ilmaantui paikalle – mustissa vaatteissa.

Hanna ei pitänyt myöskään sosiaalidemokraateista. Gummessonin kirjassa Olof Palmen veli Claes kertoo Hannan vannoneen, ettei koskaan suostuisi kättelemään sosiaalidemokraattisen puolueen johtajaa Hjalmar Brantingia. Kun sellainen tilanne sitten tuli vastaan joissakin juhlissa, Hanna pudotti käsilaukkunsa lattialle välttyäkseen kättelyltä.

Yrsa Steniuksen äiti ja tädit, jotka vierailivat usein Hannan luona Ruotsissa etenkin sotavuosina, ovat kertoneet, että Hanna sai yleensä mellastaa perheessä oman mielensä mukaan. Mutta jos hän meni liian pitkälle, puoliso saattoi napauttaa pöytää ja jyrähtää: Tösen! Likka!

Tahtonainen loppuun asti

Hannan omapäisyys muuttui suoranaiseksi tyrannimaisuudeksi viimeistään sen jälkeen, kun hänen miehensä ja poikansa Gunnar kuolivat vain kahden kuukauden sisällä vuonna 1934. Puoliso Sven Palme oli hyvin vaikutusvaltainen ja voimakastahtoinen itsekin. Kun hän kuoli, ei ollut enää ketään, joka olisi sanonut Hannalle ei.

Yrsa Stenius muistaa erityisesti yhden kerran, jolloin hän vain jokunen vuosi ennen Olof Palmen väkivaltaista kuolemaa muisteli tämän kanssa yhteisiä sukulaisia.

”Olof sanoi matalalla äänellä, että ne ihmiset saattoivat olla julmia. Minä sain sen käsityksen, että hän viittasi isoäitiinsä Hannaan”, Stenius sanoo.

”Olof Palmen radikalisoituminen johtui jossain määrin siitä, että hän oli nähnyt niin paljon alistamista omassa kodissaan.”

Alistaminen kohdistui eritoten Elisabeth-miniään, Olof Palmen äitiin. Perheet asuivat samassa talossa eri asunnoissa Tukholman keskustassa.

”Kun Gunnar oli kuollut, Hanna alkoi todella riehua siinä talossa. Hän oli Moosielle (Elisabethille) hirveän ilkeä ja osoitti kaikin tavoin, ettei tämä ollut riittävän arvokas. Kukaan ei oikein tiennyt miksi.”

Ilkeästi Hanna kohteli Steniuksen mukaan myös poikansa Gunnarin aviotonta lasta, Olof Palmen velipuolta Sture Gunnarssonia, joka oli syntynyt ennen Gunnarin ja Elisabethin avioliittoa.

Sven Palmen perintö takasi Hannalle turvatun loppuelämän. Hän eli 98-vuotiaaksi ja suunnitteli vielä 90-vuotispäivänsä kynnyksellä matkaa Suomeen. Sitä matkaa hän ei kuitenkaan enää jaksanut tehdä.

Hanna Palme kuoli vuonna 1959. Hänen jäännöksensä siirrettiin Pernajan sukuhautaan hänen tahtonsa mukaisesti.

Eihän sitä olisi kukaan uskaltanutkaan uhmata – edes kuoleman jälkeen.