Pariisin olympialaiset vuonna 1924 olivat Suomelle yhtä mitalijuhlaa

Suomen Matkatoimiston puhelimet pirisevät jo aamusta alkaen. Pitäisi saada lippu johonkin Lyypekkiin tai Antwerpeniin menevään höyrylaivaan, junalippu sieltä eteenpäin sekä hotellihuone Pariisista. Eletään kesää 1924.

Myös Suomen olympiakomiteaan tulee puheluita, jotka eivät välttämättä liity urheiluun: milloin Punainen Mylly on auki, mitä maksaa Pariisissa sammakonreisipaisti, millä kaduilla ovat parhaat tyttötalot, täytyykö ravintoloissa antaa juomarahaa?

Odotukset ovat korkealla. Hannes Kolehmainen on juossut vuonna 1912 Tukholmassa kolme kultamitalia. Antwerpenissa Suomen saalis on ensimmäisen maailmansodan jälkeen vuonna 1920 ollut yhteensä 35 mitalia.

Ja nyt, 19. kesäkuuta, tapahtuu Helsingissä jotakin, mikä saa ihmiset poikkeuksellisen olympiakiihkon valtaan.

Ilta, joka ei toistu

Albin Stenroos juoksi maratonin olympiavoittoon Ranskan kansallispäivän aattona 13. heinäkuuta.

Ylimääräisiä raitiovaunuja kolistelee illansuussa pitkin Mannerheimintietä ja Nordenskiöldinkatua, missä ne purkavat lastinsa Eläintarhan urheilukentän tuntumassa.

Ilta-aurinko paistaa leppeästi, kenttää ympäröivät koivut tuoksuvat, ja veturi vetää hitaasti pitkää tavaravaunujonoa kohti Pasilan asemaa.

Istumakatsomo täyttyy, samoin seisomapaikat radan ympärillä. On odotettavissa jotain ainutkertaista. Paavo Nurmi juoksee ensin 1 500 metriä ja vajaa tunti myöhemmin vielä 5 000 metriä!

Hulluttelusta ei ole kyse. Nyt valmistaudutaan Pariisin olympiakisoihin, jossa nuo matkat niin ikään juostaan samana päivänä ja tunnin välein.

Eläintarhan ilta päättyy tavalla, jota kukaan ei ole osannut odottaa. Nurmi tekee tunnin sisällä molemmilla matkoilla uuden maailmanennätyksen: 1 500 metrillä 3.52,6 ja vitosella 14.28,2.

Yleisö huutaa Nurmea kunniakierrokselle, mutta hän luikahtaa salaa pois kentältä. Ei ole tapana juhlia eikä puhua ylimääräisiä.

Enää ei löydy hyttipaikkoja Lyypekkiin tai Antwerpeniin seilaaviin matkustajalaivoihin, ei liioin yhteenkään rahtilaivaan.

Ritolan kymppi

Pariisin olympiastadion sijaitsee Colombes’n esikaupunkialueella, jonne johtavia teitä reunustavat kirjavat kauppakojut ja monenlaiset esiintyjät temppuja tekeviä apinoita myöten.

Eri maiden joukkueet marssivat kentälle. Ilkka-lehden toimittaja, nimimerkki Vaasan Jaakkoo kirjoittaa Etelä-Pohjanmaan murteella: ”Kiinasta oli tullut kaks piäntä vääräsääristä hessua. Tikulla vellin syännis n’olis tainnu olla mestaria. Egyptin joukolla oli kirkkahan vehriääset takit, punaaset patalakit, valkooset housut ja suklaanfäriset naamat.”

Suomalainen juoksujuhla alkaa heinäkuun 6. päivä. Voittoon yltää 10 000 metrillä Ville Ritola. Suomen joukkuejohto ei antanut Nurmelle juoksulupaa. Yhdysvalloista asti tulleelle Ritolalle piti suoda voitonmahdollisuus.

Kolme päivää myöhemmin Ritola voittaa myös 3 000 metrin esteet, vaikka kaatuukin toisella ratakierroksella vesihautaan.

Nurmen juhlapäivä

Vanha isäntä, 73-vuotias Juha Ritola matkusti Helsinkiin peräseinäjokisten keräämien matkarahojen turvin ottamaan vastaan poikaansa Villeä.

Paavo Nurmen vuoro tulee 10. heinäkuuta. Silloin nähdään, miten sujuvat tosipaikan tullen samana päivänä juostavat 1 500 ja 5 000 metrin loppukilpailut.

Nurmi karkaa 1 500 metrillä jo alkukaarteen jälkeen, katsoo kädessään pitämästä taskukellosta väliaikoja ja pitää yllä konemaisen tappavaa vauhtia. Etumatkaa on pian puoli suoran mittaa.

”Ku s’oli voittanu ja valokuvaajajoukko juaksi kaappiinensa sen peräs pitkin kenttää veivaten konehiansa erestä ja takaa, huitoo Nurmi vain housuullansa ympäriinsä jotta menkää hiithen siitä masiinoonenna, ei mull’oo nyt aikaa”, Vaasan Jaakkoo kirjoittaa.

Runsaaksi tunniksi venytetyn tauon ja hieronnan jälkeen Nurmi asettuu 5 000 metrin lähtöviivalle. Vastus on nyt aikaisempaa kovempi. Sen tarjoavat Ville Ritola ja ruotsalainen tähti Edvin Wide.

Helsingissä parveilee ihmisjoukko Pohjoisesplanadin ja Aleksanterinkadun välisellä Fabianinkadun pätkällä. Urheiluaitan toimipisteen ikkunaan nostetaan isolle paperiarkille käsinkirjoitettuja Pariisin uutisia heti, kun niitä puhelimitse saadaan.

Ja kun ne kello seitsemän aikoihin tulevat, ihmisjoukko marssii eläköötä huutaen siniristilipun perässä pitkin Esplanadia. Suomi on saanut kaksoisvoiton 5 000 metrillä: Nurmi on maalissa ensimmäisenä vain 0,2 sekuntia ennen Ritolaa.

Suomalaisilla olympiaturisteilla on täysi syy juhlia Pariisissa. Punainen Mylly vetää puoleensa, Vaasan Jaakkoo riehaantuu:

”Tuas 3–4 aikhan aamulla s’oli parahillansa. Soittokunta veti mitä kiälistä lähti, pianisti hakkas ja ulvoo, fiuluniakat hyppiivät ja hihkuuvat ja neekeri, joka trumpas, takoo vasarallaansa n’otta seinät täräji. Samppanjapullojen korkit paukkuuvat, monenfäriset valonheittäjät katon rajasta vaihtelivat färiä salis ja villi tanssin sekasotku pyärii laattialla.”

Herkut eivät kuitenkaan lopu tähän, eivätkä ihmisjoukot katoa Urheiluaitan edustalta.

Kuin aamulenkillä

Trooppinen helleaalto yllättää Pariisin 12. heinäkuuta. Iltapäivällä elohopea näyttää varjossa 36 astetta.

Seinejoen alastomilla rantaniityillä kiertää 10 650 metrin pituinen reitti, jolla ratkaistaan maastojuoksun olympiavoitto. Läheisen voimalaitoksen kaasusavut lisäävät kisan raskautta.

Matkaan lähtee 38 miestä, maaliin tulee 15. Lääkintämiehet kantavat pyörtyneitä pois rantaheinikosta.

Paavo Nurmi palaa stadionille voittajana ja virkeänä kuin aamulenkiltä. Menee puolitoista minuuttia, ennen kuin Ritola hiipii maaliin lyhyemmin askelin kuin koskaan aikaisemmin. Heikki Liimatainen täydentää Suomen joukkuevoiton.

Päivää myöhemmin moni kilpailija on edelleen sairaalassa. Nurmi ja Ritola viettävät päivänsä paremmin: he tuovat Suomelle kultaa 3 000 metrin joukkuejuoksussa yhdessä Elias Katzin kanssa.

”Steenruusi juaksoo…”

Maratonjuoksijat lähetetään taipaleelle 13. heinäkuuta vasta kello 17, jotta maastojuoksun tragedia ei toistuisi. Pahin helleaalto on muutenkin väistynyt, starttihetkellä lämpötila on enää 26 astetta.

Katsojat saavat tietoa juoksun tilanteesta suurelta taululta, jolle kärkipään kilpailunumerot tulevat väliaika-asemilta. Vaasan Jaakkoo kirjoittaa: ”Rupiaa suuta kuivaamahan ja tuntumhan olo kamalalta. Ei tiärä, mihkä kattoos ja mitä tekis.”

Vähän ennen puolimatkaa Albin Stenroos ottaa kärkipaikan. Valkoasuinen suomalainen pysyy johdossa, ero seuraaviin kasvaa. Lehtipuiden reunustamilla pitkillä suorilla näkyy vain yksi mies. Stenroos on neljä minuuttia johdossa, pian viisi, stadionin tuntumassa jo kuusi minuuttia!

”Steenruusi juaksoo keviästi ja nätisti raralla. Jalka nousoo sorjasti ku balettiflikalta, ei näytä väsyneheltäkää. Ilta-aurinko heittää leppoosan hohtehen sen keltaasehen kiharahan tukkahan. Kasvot hymyylöövät. Torvet rupiaavat soimhan, Suamen lippu verethän voiton salkoho ja ihmiset nousevat seisomhan ja paljastavat päänsä”, Jaakkoo hehkuttaa.

Avoautoilla juhliin

Paavo Nurmen vieressä istui Amanda Miettinen – ja mikä harvinaista: molemmat hymyilevät.

Heinäkuun 18. päivänä juhlaliputettu matkustajalaiva Ariadne lähestyy Helsingin eteläsatamaa. Se tuo mukanaan ensimmäisen ryhmän Pariisin olympiamiehiä. Laiturilla kajahtavat 30-vuotisen sodan marssin sävelet.

Satamassa tulijoita ovat vastassa sankat ihmisjoukot, joiden eläköön-huudot vyöryvät keskikaupungille asti. Porilaisten marssi soi, päät paljastuvat, juhlapuhe pidetään ja soittokunta virittää Maamme-laulun. Ensimmäisenä astuu laivasta maratonvoittaja Albin Stenroos laakeriseppele hartioillaan.

Kaikki kultamitalimiehet saatetaan odottaviin avoautoihin, jotka ohittavat presidentinlinnan. Presidentti J. K. Ståhlberg seisoo parvekkeella, Suomen liput autoissa laskeutuvat kunnia-asentoon. Ensimmäisessä autossa istuu Ville Ritola vanhan isänsä kanssa.

Toisessa ryhmässä palaa kotimaahan Paavo Nurmi, joka nousee satamalaiturilla armeijan jykevän Packard-avoauton takaistuimelle. Viereen istuu huivipäinen Amanda Miettinen, Kallion kirjaston vahtimestarin vaimo, jonka opiskelijaboksissa Nurmi on asunut muutaman vuoden.

Kolmannen ryhmän saavuttua järjestetään Töölön pallokentällä kansalaisjuhla. Presidentin tytär Aune Ståhlberg seppelöi voittajat. Pariisin kokonaissaalis on valtava: 14 kulta-, 13 hopea- ja 10 prossimitalia tuojinaan yleisurheilijat, painijat, purjehtijat ja ampujat.

Kruununa ovat Paavo Nurmen viisi kulta- sekä Ville Ritolan neljä kulta- ja kaksi hopeamitalia. Pariisin matkasta on urheiluturistien kannattanut maksaa.

Lähteet: Antti O. Arponen: Olympiakisat Ateenasta Atlantaan; Lauri Pihkala ja Martti Jukola (toim.): Olympialaiskisat II osa; Antero Raevuori: Paavo Nurmi, juoksijain kuningas; Soihdunkantajat – tositarinoita kesäolympiakisoista (Suomen urheilumuseon julkaisu).