Paul Anka synnytti hysterian Linnanmäellä vuonna 1959
Kanadalais-amerikkalainen Paul Anka oli ensimmäinen Suomessa esiintynyt kansainvälisen tason poptähti. Illasta Helsingin Linnanmäellä elokuussa 1959 tuli ikimuistoinen.
Toisena esiintymispäivänä lavan eteen saadaan pystytetyksi paniikkiaita satoja kiljuvia teinityttöjä hillitsemään.
Helsingin Sanomien ilmoitus on pieni ja vaatimaton, mutta sen viesti on sitäkin suurempi: TÄNÄÄN HÄN TULEE! Ja vielä suuremmin kirjasimin: PAUL ANKA.
Ilmoituksen kuvassa nuori, valkoisin hampain hymyilevä mies katsoo vasemmalle ylöspäin, kravatti on kirjava, pikkutakki musta. Mies on 18-vuotias.
Ilmoituksessa mainitaan, että Linnanmäen pääportti Helsinginkadun puolella avataan ennakkolippujen haltijoille klo 18.00 ja muulle yleisölle klo 18.30.
Kaksi tuntia myöhemmin alkaa Linnanmäen ulkoilmalavalla Paul Ankan ensimmäinen esiintyminen ja toinen suomalaisittain niinkin myöhään kuin kello 23.00.
On elokuun 19. päivä vuonna 1959.
”Oh please Diana…”
Paul Anka on pienikokoinen, hiukset geelillä rasvatut. Yleisö lämpenee jo hänen kahden ensimmäisen laulunsa aikana. Teinityttöjen kiljahdukset täyttävät ilman. Heitä on esiintymislavan edessä sadoittain. Tytöt ovat pääosin 14-15-vuotiaita.
Nuorisoa on tullut myös Helsinkiä kauempaa. On keskiviikko, mutta koulujen kesälomat päättyvät vasta kuun lopussa. Seuraavana päivänä ei siis tarvitse istua pulpetissa.
”I’m so young and you’re so old/This, my darling, I’ve been told/I don’t care just what they say … Oh, please stay by me, Diana”
Ilma ssa on jo jatkuvaa kirkunaa, joka puhkeaa kyyneliksi loppusanojen myötä.
Laulun sanat tihkuvat vahvaa tunnetta, mutta niiden sisältö jää useimmille vieraaksi. Vain pieni osa teini-ikäisistä käy oppikoulua, vain osa heistä lukee englantia.
”Oh my darlin’, oh, my lover/Tell me that there is no other… Oh, please stay by me, Diana…”
Joku yrittää väkisin tunkeutua lavalle, joku valahtaa hervottomana kaveriensa käsivarsille. Linnanmäen vahtimestarit ovat ymmällään. Mitä pitäisi tehdä? Ei tällaista ole ennen koettu.
Linnanmäen laitteet seisovat paikallaan. Edes vuoristoradalle ei ole menijöitä, mikä on poikkeuksellista.
Puolenyön aikaan Paul Anka poistuu. Tarvitaan kymmeniä poliiseja pitämässä auki hänen kulkureittiään kohti odottavia autoja. Nuoret ihailijat tungeksivat niin lähelle, että Ankaa saattavan Linnanmäen ohjelmapäällikön Sara Ekelundin sukat ja kengät potkitaan piloille.
”You are my destiny…”
Paul Anka on majoittunut hotelli Vaakunaan rautatieaseman läntiselle aukiolle. Hotellin edessä velloo sankka ihailijoiden tungos. He toivovat näkevänsä edes vilahduksen idolistaan.
Muutama valkolakkinen poliisiparka yrittää pitää hysteeriset tyttöjoukot aloillaan. He eivät tohdi käyttää edes lievää väkivaltaa. Kaaos voimistuu. Autoliikenne kadulla hotellin edessä pysähtyy, osin myös Posti- ja Kaivokadulla.
Odottaminen palkitaan yllättävällä tavalla. Paul Anka heittää vaatekappaleitaan ulos huoneensa ikkunasta. Joku tytöistä nappaa hänen paitansa, josta tapellaan, kun muut yrittävät kirkuen riistää sen hänen käsistään. Joku uhkailee linkkuveitsellä.
Joukossa on siis myös muutama lättähattu.
Ennen toisen esiintymispäivän iltaa Linnanmäen ulkoilmanäyttämön eteen on rakennettu paniikkiaita. Aitaa vasten nojautuu satoja ja taas satoja käsivarsiaan nostelevia ja lentosuukkoja lavan suuntaan lähettäviä nilkkasukkatyttöjä.
Kahden esityksensä välillä Paul Anka pujahtaa pukuhuoneesta viereiselle hattarakioskille. Hattaransa hän saa, mutta ihailijat ryntäävät paikalle ja ovat kaataa hattarakioskin myyjineen. Tuota pikaa Anka on jälleen lavalla ja laulaa kohtalokkaasti venyttäen:
”You are my destiny/You share my reverie/You are my happiness/That’s what you are…”
Yhä useampi tyttö vaipuu hervottomana viereisten tyttöjen käsivarsille. Pyörtyneille huiskitaan lisähappea nenäliinoilla. Järjestäjät eivät ole varautuneet hankkimaan paikalle ensiapuhenkilöitä.
”I’m just a lonely boy…”
Kahden illan neljässä esityksessä Paul Ankaa saa kuulla kymmenisentuhatta ihmistä. Muut voivat myöhemmin nähdä ja kuunnella tähteä elokuvien alussa uutisfilmissä ympäri maata.
Uutisfilmissä Paul Anka jakaa nimikirjoituksia, kirjoittaa niitä tyttöjen paljaisiin käsivarsiin ja saa hätäisiä ihailusuukkoja poskelleen. Filmipätkää sävyttää urheiluselostaja Paavo Noposen ääni pateettiseen tyyliinsä:
”Nuorissa sydämissä milloinkaan sammumaton palava ihanteiden kaipuu leimuaa korkeammalla kuin koskaan ennen. Ihailun kohde on kädenojentaman päässä. Onkohan minkään maailmanaatteen lähettiläs milloinkaan kohdannut hohtavaposkisempaa, säihkyväsilmäisempää ja kiitollisuudessaan jakamattomampaa yleisöä kuin tämä laulava kansikuvapoika Helsingin harjalla?”
Paul Anka on ansainnut Helsingissä sievoisen rahasumman: 5 000 dollaria eli 1,6 miljoonaa vanhaa markkaa. Helsingistä Anka jatkaa Tukholmaan, missä hän esiintyy Gröna Lundin huvipuistossa.
”I’m just a lonely boy/Lonely and blue/I’m all alone/With nothin’ to do … I’ve got everything/ You could think of/But all I want/Is someone to love…”
Lähdeteos: Mikael Huhtamäki: Live in Finland, kansainvälistä keikkahistoriaa Suomessa. Lehdet: Ajan sävel 35/1959; Ilta-Sanomat 18.-22.8.1959; Viikkosanomat 35/1959.