Politiikan koulukiusattu Georg C. Ehrnrooth sai vaalitentissä puheenvuoron: ”Seuraavana jorisee Äänruut”

Kiisteltyä Georg C. Ehrnroothia – Marskin kummipoikaa – pidettiin vielä vähän aikaa sitten koko Suomelle vaarallisena ihmisenä. Minkä takia?
Hannu Toivonen
Yleinen historia 24.10.2015 18:36

Oliko Urho Kekkosen Suomen veneenkeikuttaja Georg C. Ehrnrooth sittenkin samanlainen kuin UKK itse?

Kyllä oli, erilaisuus yhdisti näitä miehiä.

Tämän yllättävän johtopäätöksen on tehnyt tutkija Riku Keski-Rauska, jonka kirja Yksinäinen Ehrnrooth valottaa kohdehenkilöään.

Jo kirjansa alanimestä Georg C. Ehrnrooth YYA-Suomen puristuksessa tekijä allekirjoittaa, että kirjan päähenkilö oli paitsi Kekkos-Suomen poliittinen kauhukakara ja aikansa ”koulukiusattu”, myös oman aatelissukunsa – presidentti Kekkosen idänkaupalle myötäsukaisten Ehrnroothien – musta lammas.

84-vuotiaana 2010 kuollut ex-kansanedustaja muistetaan myös poliitikkona, jonka UKK:n valtaeliitti leimasi äärioikeistolaiseksi ja jopa koko Suomelle vaaralliseksi ihmiseksi.

Vaaralliseksi? Tutkija Keski-Rauska kiistää syytökset.

”Kaikki, mitä Ehrnrooth ajoi ja puolusti, toteutui vuoden 2000 perustuslakiuudistuksessa. Kekkosen kuolemaan 1986 johtaneesta sairastumisesta oli silloin kulunut tuskin parikymmentä vuotta. Sosiaalidemokraattisen presidentti Mauno Koiviston johdolla Suomi siirtyi normaaliin parlamentarismiin ja demokratia. Juuri sitä Ehrnrooth oli toivonut”, Keski-Rauska sanoo.

Nimekäs suku

Sukuklaanissaan Georg C. sijoittui niin sanottuun raha- ja sotilashaaraan.

Suvun nimi pääsi taistolaiskommunistien kapitalismista laulamalle levylle asti, mutta Georg C. Ehrnroothille leima oli kiusallinen. Hän itse eli niukasti kuin askeesia tavoitellen ja oli rahankäytössään jopa saita mies.

Elämäntapaansa hän lienee saanut vaikutteita myös kummisedältään, marsalkka ja vapaaherra Carl Gustav Emil Mannerheimilta, jonka veli kreivi Carl Mannerheim oli Ehrnroothin äidin isä.

Aikansa patruuna puolestaan, Georg C.:n serkku ja edesmennyt vuorineuvos Casimir Ehrnrooth oli yksi Suomen viimeisimmistä teollisuusmoguleista. Hän oli Kekkosen ”oman” vuorineuvoksen Göran Ehrnroothin poika.

”Casse-serkusta” kasvoi suvun vaikutusvaltaisin hahmo. Häneen Ehrnrooth tuli jo 1950-luvulta tehneeksi pesäeroa omapäisellä politikoinnillaan.

Toinen suvun jäsen, kansallissankariksi noussut jalkaväenkenraali ja sotalegenda Adolf Ehrnrooth -vainaa oli puolestaan Georg C.:n – tai niin kuin sanotaan, Jori ceen – pikkuserkku.

Huumoriserkut

Jori ceen? Niin. Siksi myös tv-toimittaja Antero Kekkonen juonsi – ilmeisen tahattomasti – vaalitentissä:

”Ja seuraavaksi jorisee Ehrnrooth.”

Keski-Rauska:

”Ehrnroothia morkattiin usein paljon kovemminkin. Julkisuuteen hänestä kieltämättä välittyi tosikkomainen mielikuva, mutta huumoriakin oli. Kuvaava on esimerkki äskettäin kuolleen kreivi Carl Gustaf Mannerheimin nuoruudesta, kun Jori ja Gusse laittoivat lehteen seuranhakuilmoituksen. Ilmoitus otsikoitiin: Nuori Kreivi etsii puolisoa!”

Tempulla haettiin vaimoa Ehrnroothin Mannerheim-serkulle. Lemmenkipeä hakuilmoitus laitettiin vieläpä Maaseudun Tulevaisuuteen – se oli Kekkosta kannattavan Maalaisliiton lehti.

Nokiasta hylkiöksi

”Onko tuollainen nyt aivan järkevää?”

Tällä tavoin muu Ehrnroothien suku joskus kommentoi erilaisen vesansa omalinjaista politikointia.

Välirikkojakin nähtiin, mutta useimmissa tapauksissa siteet höltyivät itsestään, tasaantuivat uomaansa, joskus kuihtuivatkin – lämmetäkseen poliittisen kulttuurin muututtua.

Kekkoseen Georg C.:n kritiikki kärjistyi sitä väkevämmin, mitä pidemmäksi 1956 valitun presidentin kausi eteni.

Valtaeliitin – myös median – tapakulttuuria sävytti, että linjauksia tehtiin kekkoskulttuurin hyväksyntää ajatellen.

”Se kauhistutti ja huvitti Ehrnroothia. Ylilyönnit kyllä huvittivat Ehrnroothin mukaan Kekkostakin”, sanoo Keski-Rauska.

Usein unohtuu, että Ehrnrooth oli itsensä Nokian hallituksessa vielä 1970-luvulle asti.

”Sitten hän sai potkut Loviisan idänsuhteille herkän ydinvoimalan takia. Suku ei enää puolustanut häntä.”

Valaisevina esimerkkeinä myöhemmästä mainittakoon joidenkin innokkaiden kokoomuspoliitikkojen veljeily taistolaiskommunistien kanssa sekä ministeri Eino Uusitalon (kesk) ehdotus toisesta itsenäisyyspäivästä jatkosodan häviämiseen liittyen.

”Monia ryhdikkäämpinä pitämiään vasemmistolaispoliitikkoja – ei vähiten enemmistökommunisteja johtanutta Aarne Saarista – Ehrnrooth arvosti paljon enemmän.”

Kebab-lounastaja

Vaikka Ehrnrooth itse ei hävennyt taustaansa, mielikuva rikkaista Ehrnrootheista etuoikeuksineen oli hänelle ongelmallisempi asia.

Hän vieroksui etuoikeuksia ja ökyilyä.

”Georg C. kulki työmatkansa julkisilla kulkuneuvoilla ja kehui vuolaasti tuntemaansa bussinkuljettajaa, joka oli maahanmuuttaja.”

Lounaansa Ehrnrooth nautti usein halvassa kebab-paikassa, koska hän sanojensa mukaan halusi tukea arvostamaansa ravintoloitsijaa. Myös tämä oli maahanmuuttaja.

”Ehrnrooth suhtautui erilaisuuteen ilman varauksia. Hädänalaisille pakolaisille häneltä varmaan riittäisi myötätuntoa tänäänkin.”

Sokea piste sitä vastoin Ehrnroothin silmissä oli Yhdysvaltain presidentiksi valittu Barack Obama. Ei ihonvärin tähden, vaan koska Obama on demokraatti.

”Obama oli Georg C.:lle mahdoton tapaus. USA:n parhaita voimia Ehrnroothille edustivat vain oikeistolaiset republikaanit, joiden presidentit Gerald Ford ja Richard Nixon olivat hänen henkilökohtaisia tuttujaan.”

Uhrimielen paloa

Sisäpolitiikassa Ehrnrooth ajamalla ajoi itsensä hylkiön osaan. Kekkonen mestaroi valtakuntaansa, ja politiikan eliitti tuki häntä.

Ehrnrooth sai kirjantekijän pohtimaan:

”Mikä sai hänet toimimaan vastoin omia etujaan? Olisihan myös toisenlainen elämä ollut hänelle mahdollinen. Georg C.:n valintaa ei voi parhaalla tahdollakaan kuvailla hänelle itselleen käytännönläheiseksi. Miksi hän oli niin joustamaton?”

Keski-Rauska löysi vastaukset kysymyksiinsä. Jo sortokauden venäläistämistoimia vastustanut isoisä, kreivi Carl Mannerheim joutui Suomen venäläisen kenraalikuvernöörin Nikolai Bobrikovin karkottamaksi Ruotsiin.

”Isoisältä periytynyt perustuslain kunnioitus aiheutti Ehrnroothissa lähes sielunpaloa, tämä vakaumus sai hänessä myös uhrimentaliteetin piirteitä. Se mahdollisti hyljityn ihmisen kohtalon hyväksymisen”, Keski-Rauska sanoo.

Lisäpotkua politiikkaansa Ehrnrooth sai sotasyyllisyysoikeudenkäynnistä. Maan johdosta joutuivat vankilaan muun muassa entinen presidentti Risto Ryti, entinen pääministeri Edwin Linkomies ja entinen ulkoministeri Väinö Tanner. Kekkosella oli roolinsa oikeustoimien järjestelyssä.

Urkki ja Jorisee

Sodan päättyessä Kekkonen oli politiikan uratykkinä vaihtanut puolta rauhantekoa vastustaneesta ja natsi-Saksaa myötäilleestä toimijasta Neuvostoliiton intressejä ymmärtäväksi rauhanoppositiolaiseksi.

”Sellainen teki häijyä Ehrnroothille. Hän kuvailikin Kekkosta korkeushyppääjäksi, joka teki yhä uusia ennätyksiä ja oli Suomelle kuin ruokalusikallinen risiiniöljyä”, Keski-Rauska kertoo.

Kekkonen käytti vastaavia vertauksia Ehrnroothin merkityksestä Suomen idänpolitiikalle. 1970-luvun mittaan heidän suhteensa kärjistyi entisestään. Vuonna 1973 Kekkonen valittiin vieläpä presidentiksi ilman vaaleja, poikkeuslailla.

”Kumpikin oli hyvin ehdoton luonteeltaan, myös mimosanherkkä kritiikille. He olivat ankaria itselleen ja muille. Kumpikin heistä oli joko tai -ihminen. Myös Kekkonen tiesi, mitä on saada lokaa niskaansa.”