Punainen Tampere kukistuu: ”Elävinä ei antauduta!”

Tampereen taivas repesi huhtikuun 3. päivän vastaisena yönä vuonna 1918. Sisällissodan verisen kaupunkitaistelun viimeinen näytös oli alkanut. Kolme päivää myöhemmin punavangit seisoivat Keskustorilla.
Antero Raevuori
Yleinen historia 15.4.2017 11:00

Tasan kello 2.30 maaliskuun 3. päivänä 1918 yksinäinen valkoinen raketti kohoaa taivaalle, leijailee hetken ilmassa, sammuu ja putoaa äänettömästi alas. Heti perään 26 tykkiä syöksee tuliryöpyn pohjustamaan valkoisen armeijan hyökkäystä. Punainen Tampere on Verner Lehtimäen johdossa.

Tulipalojen loimu näkyy Messukylän kirkolle asti. Kirkon tornissa taistelun kulkua seuraavat kiikareillaan valkoisen armeijan ylipäällikkö Carl Gustaf Emil Mannerheim ja pohjoisen rintaman komentaja eversti Martin Wetzer.

Tammelan ja Kyttälän puutalot syttyvät tuleen yksi toisensa jälkeen. Tykkien suuliekit puhkovat pimeyttä. Koirat ulvovat eri puolilla kaupunkia. Rauhallisia ovat vain kosken alajuoksulla pää siipien suojassa nuokkuvat sorsat.

Miehet ja havunoksat

Valkoisten hyökkäysjoukot on jaettu kolmeen pääryhmään. Ryhmä A hyökkää Lapin esikaupungista puhdistamaan Tammelaa ja Kyttälää, Ryhmä B Kalevankangasta pitkin kohti keskikaupunkia, ja Ryhmä C pyrkii apuun Hatanpään ja Ratinanniemen suunnasta.

Johanneksen kirkkoon ilmestyy aamupimeällä miehiä havunoksa lakissaan. He ovat A-ryhmään kuuluvia jääkärikapteeni Juho Heiskasen johtamia Vöyrin sotakoulun nuoria miehiä.

Jo toista viikkoa on kirkko ollut pääosin punaisten siviilien pakopaikka. Sen kiviseinien läpi eivät harhaluodit ja ammusten sirpaleet tunkeudu. Kirkossa on lähes 1 700 ihmistä turvaa hakemassa.

Vöyrin miesten myötä kirkossa alkaa kuiske: valkoisia ovat. Helga Latvan äiti pelästyy pahanpäiväisesti ja alkaa pureskella tyttärensä ammattiosaston punaista jäsenkirjaa. Hän pelkää, että sen löytyminen merkitsee kuolemaa lahtarien käsissä.

Johanneksen kirkon tapahtumat jäävät vahvasti myös 14-vuotiaan Aune Oksasen mieleen: ”Ovella oli vahti, ja hän puolusti meitä ja ampui ensimmäisen valkoisen. Mutta pian vahti nujerrettiin ja heitettiin pihan paskalooraan.”

Vöyrin sotakoululaiset toimivat tehokkaasti. Jo kello 6.35 Juho Heiskanen ilmoittaa eversti Wetzerille: ”Vöyrin pataljoona vallannut aikaisemmin sille määrätyt korttelit.”

Vangiksi joutuneiden punaisten rivistöt täyttivät Hämeenkadun lähes koko leveydeltään.

”Piru vieköön!”

Vaasalaisen jääkäriyliluutnantti Gunnar Melinin johtama eteläpohjalaisten ruotsalaispitäjien komppania lähtee aamupimeässä Kalevankankaalta.

Komppanian tehtävä on tunkeutua kaupunkiin Tammerkosken ylittävää neulapatoa myöten.

Punaisten tykistön kranaatti iskee sen takana etenevän 3. komppanian alkupäähän. Miehiä piiloutuu sorakuoppiin sekä hautausmaan aitauksen ja hautakivien taakse. Pakokauhua voimistaa konekiväärien taukoamaton nakutus.

Jääkärit yrittävät saada miehiä liikkeelle kiroamalla ruotsiksi, suomeksi ja saksaksi. Jääkäriluutnantti Sven Holm kohottaa sotahuudon: ”Eteenpäin! Helvetin saatana, helvetin saatana, muistakaa pojat, että olette pohjalaisia, ylös pojat, piru vieköön!”

Hyökkäysryhmä B:n komentaja, saksalainen eversti Eduard Ausfeld lähettää hätiin kaksi vapaaehtoisen ruotsalaisprikaatin komppaniaa. Tulta tulee teurastamolta, ortodoksikirkolta, Toralinnasta ja Tammelan kansakoulusta. Konekivääritulessa kaatuu mies miehen perään.

Ruotsalaisprikaati vetäytyy yleisen sairaalan lounaiskulmaan. Sen iskuvoimasta on enää rippeet jäljellä. Vahvistusta tuo jääkärikapteeni Eric Schaumanin johtama 1. jääkärirykmentin kolmas Keski-Pohjanmaan pataljoona. Puoliltapäivin alkaa rynnistys pitkin Pinnintietä kohti rautatieasemaa, mistä punaiset lähtevät karkuun.

Taistelu jatkuu aseman ja Tammerkosken välillä.

Punaiset tulittavat kellariluukuista, ikkunoista ja katoilta. Lähes joka kadunkulmassa on paperimassapaaleja ja oljilla suojattuja ampumapesäkkeitä. Punainen tykistö tulittaa Pyynikiltä päin niin, että ”saattaa luulla näkötornin yhä uudelleen ja uudelleen vierivän rinnettä alas Pyhäjärven kaikuvalle jäälle.”

Tammelan kansakoulun punaiset puolustajat tekevät sitkeää vastarintaa, mutta muuten itäinen Tampere on jo aamupäivällä suurelta osin A-ryhmän hallussa.

Kyttälässä kadulla maanneen kuolleen pikkupojan henkilöllisyyttä yritettiin selvittää pitkään, mutta ilmeisesti tuloksetta.

Nainen ja lintuhäkki

Jääkärikapteeni Johan Mäkiniemi johtaa huhtikuun 4. päivänä komppaniansa Tammerkosken rautatiesillan yli kohti Näsilinnaa, josta Gunnar Melinin komppania ja punaiset ovat taistelleet edellispäivänä. Iltamyöhällä Melinin miehet ovat perääntyneet Näsijärven jäitä myöten turvaan.

Nyt taistellaan jälleen Näsilinnasta. Iltapäivällä piha-alueella on ruumispinoja – toisissa valkoisia, toisessa punaisia. Erottelu käy helposti: kaatuneen taskusta löydetty punakaartin jäsenkirja on yhtä vankka todiste kuin tuntolevy. Ruumiita kuljettavien hevosmiesten työtä helpottaa, jos jäsenkirja pistetään ruumiin päälle ikään kuin osoitelapuksi.

Taistelun painopiste on siirtynyt Tammerkosken länsipuolelle. Tampereen teatterin katoilta ja ikkunoista avautuu punaisten konekivääreille hyvä ampumasektori.

Valkoisten tulitus Frenckellin paperitehtaan alueelta, Verkatehtaan suunnasta ja kattohuopatehtaalta on niin voimakasta, että miesryhmä toisensa jälkeen juoksee teatterilta yli Keskustorin kaupungintalon suojiin.

Kyttälässä savuavat palaneet talot, karvas käry yskittää. Kaduille on pelastettu kodeista kaikkea mahdollista irtainta: pöytiä, tuoleja, lipastoja, ruukkukasveja, peilejä, perhevalokuvia. Yhdessä kadunkulmassa hätääntynyt nainen kantaa lintuhäkkiä, jossa keltaiset kanarialinnut hyppelevät hermostuneina.

Rautatieaseman peltimakasiini on täynnä punavankeja. Punaisten puolella taistelleita venäläisiä ei kuulustella, heidät ammutaan välittömästi makasiinin edessä.

Valkoiset sotilaat pitivät marssitaukoa ennen hyökkäystä Tampereelle.

Punainen Tampere pakenee kaupungintalolle

Punaisten viimeinen pesäke on kaupungintalo Keskustorin toisella reunalla. Se on täynnä siviilipakolaisia ja punakaartilaisia. Siellä on myös parisenkymmentä naiskaartilaista, jotka painostavat miehiä taistelemaan: Elävinä ei antauduta!

Antautumiskäskyn välittää kaupungintaloon jääkärivänrikki Gustaf Stjernberg, jolla on sanojensa tukena Verkatehtaan kulman vedetty tykki. Käsky tehoaa, ja pakolaisia tulvehtii ulos Kauppakadun puolelle.

Tampere on valkoisten hallussa jo Hämeenpuistoa myöten. Työväentalon torniin kohoaa valkoinen vaate, Aleksanterin kansakoulu ja VPK:n talo siirtyvät valkoisille, yhteiskoulun punaiset puolustajat antautuvat, Pyynikin kalja- ja trikootehtaalta tulee ulos miesryhmiä kädet ylhäällä.

Jääkärivääpeli Lauri Kangasniemellä on erityisen työntäyteinen päivä. Hän puhdistaa miehineen Amurin työläiskaupunginosaa.

Toivottomuuden tunne valtaa kaartilaiset. Kukaan ei enää johda puolustustaistelua. Pitkin nurkkia ja palokujia hiiviskelee rintamakarkureita.

Pispalaan pakenee suuria ihmisryhmiä. He ovat pääosin naisia, lapsia ja vanhuksia, jotka ovat nälissään hakeutuneet kaupungin puolelle punakaartin ruokaloihin. Kruununmakasiinista lähellä nykyistä Pyynikintoria pakenijat hamstraavat ruokatarpeita.

Suurissa mustissa tynnyreissä on pahalta haisevaa suolattua lehmänlihaa, toisissa tynnyreissä härskejä sillejä.

Punaisten ruumiita ja kuolleita hevosia Hämeenkadun ja Pellavatehtaankadun kulmassa. Kaupungin porvaristolla riitti katsottavaa.

Pispala antautuu

Kello 8.30 huhtikuun 6. päivänä nousee Pyynikin näkötorniin valkoisenharmaa vaate. Pispala ja punainen Tampere antautuvat jo pari tuntia ennen eversti Ausfeldin antamaa määräaikaa. Satoja hiljaisia miehiä laskeutuu harjulta. Toive työväen paremmasta huomisesta on jauhautunut rikki.

Päivän mittaan Tampereen kaduille ilmestyy varovaisesti liikehtiviä kaupunkilaisia. Ruumiita on kaikkialla. Köyhästi pukeutuneet huivipäiset vaimot penkovat ruumiskasoja, etsivät punakaartiin kuuluneita miehiään ja omaisiaan. Suullaan olevat käännetään selälleen ja jätetään saman tien siihen: ei ollutkaan puoliso, ei lasten isä.

Keskustorin pitkissä vankijonoissa seisoo tuhansia masentuneita ja viluisia miehiä: valkoiset sotilaat tutkivat taskut, keräävät pois kolikot ja nikkelikuoriset taskukellot ja sullovat ne omiin taskuihinsa.

Huhtikuun 7. päivänä Mannerheim saapuu seurueineen Johanneksen kirkkoon, missä hän on määrännyt pidettäväksi juhlajumalanpalveluksen. Punavangit ovat siivonneet kirkon siviilipakolaisten jäljiltä.

Kaupungin valkoinen väestö jonottaa useita tunteja sisäänpääsyä. He täyttävät kirkon yhdessä valkoisen armeijan sotilaiden kanssa. Kalevankankaalla punavangit heittelevät omia kuolleitaan joukkohautaan. Siellä ei ole pappeja eikä siellä lauleta virsiä.

Lähdeteokset:K. V. Kaukovalta: Tampereen seudun kapinahistoria, Timo Malmi & Ari Järvelä: Tampere tulessa 1918, Väinö Seppä: Vöyrin sotakoulu 1918, Konrad Vestlin: Melinin komppania