Suomalaisupseeri yritti surmata Venäjän oikeusministerin sata vuotta sitten

Sata vuotta sitten suomalainen Toivo Löfving aikoi surmata Venäjän oikeusministerin Aleksandr Kerenskin. Pojantytär ei tiedä, toimiko isoisä yksin.
Risto Rumpunen
Yleinen historia 18.3.2017 11:00

Elisabeth Morand-Löfving puhuu sujuvaa suomea hauraalla äänellä pienessä asunnossaan Helsingin Töölössä. Kun Löfving kertoo isoisästään, ratsuväenupseeri Toivo Löfvingistä, hän pysähtyy toisinaan etsimään ruotsinkielisille sanoille suomalaista vastinetta.

Isoisän, jota Elisabeth Morand-Löfving ei ehtinyt koskaan tavata, kohtalo oli suvussa pitkään vaiettu salaisuus.

Toivo Löfving yritti maaliskuussa 1917 surmata Venäjän oikeusministeri Aleksandr Kerenskin, mutta vartijat pysäyttivät Löfvingin ennen kuin hän ehti Kerenskin luokse. Sen jälkeen Löfving ampui itsensä.

”Isoisän kerrotaan menneen Venäjän duumaan viemään väliaikaisena oikeusministerinä toimineelle Kerenskille kirjettä. Kirjettä hänellä ei kuitenkaan ollut, mutta taskusta löytyi ladattu ase.”

Suvulla ei ole tietoa siitä, oliko isoisä suunnitellut attentaatin yksin vai oliko mukana muitakin henkilöitä.

Ennen kohtalokasta päivää Toivo Löfving oli ollut hermostunut.

”Hän oli ammuskellut kotona ympäriinsä, joten isoäitini oli ottanut häneltä tuolloin aseen pois.”

”Vaikka isoisäni oli sotilas ja upseeri, hän oli luonteeltaan enemmän taiteilija”, Elisabeth Morand-Löfving sanoo. © Sampo Korhonen

”Vetäisi esiin revolverin…”

Attentaattiyrityksestä löytyy vain lyhyitä mainintoja. Vuonna 1926 ilmestynyt Suomen sukututkimuksen vuosikirja kuittaa tapahtuman yhdellä lauseella: ”Toivo Löfving teki itsemurhan Venäjän duumassa 1917.”

Hufvudstadsbladetissa julkaistu pieni uutinen 22. maaliskuulta 1917 kertoo, että ”ratsuväenupseeri Löving oli ilmoittautunut Taurian palatsissa sunnuntaina aamupäivällä 12. päivä maaliskuuta vartijoille viedäkseen kirjeen henkilökohtaisesti Kerenskille. Kun kuriirilta ei kirjettä tarkastuksessa löytynyt ja häntä oltiin viemässä vangittavaksi, hän vetäisi esiin ladatun revolverin ja ampui itsensä.” (Sukunimi on eri yhteyksissä kirjoitettu joko Löving tai Löfving.)

Ratsumestari Löfvingin raportoidun itsemurhan ja siitä kertovan uutisen julkaisupäivänä välisenä aikana Venäjällä ehti tapahtua paljon. Uusi Suometar kertoi Pietarin vallankumouksesta, Nikolai II:n vallasta luopumisesta, keisarin Suomen kanslian lakkauttamisesta, väliaikaisen hallituksen antamasta julistuksesta ja Nikolai II kuvien ottamisesta pois seiniltä.

Näiden lisäksi lehdet raportoivat päivittäin ensimmäisen maailmansodan tapahtumista. Kerenskiä vastaan suunnatusta attentaatista sen sijaan ei kerrota mitään.

Toivo Löfving oli vannonut valan tsaarille ja halusi pysyä tälle uskollisena. Hän oli kuollessaan 56-vuotias.© Sampo Korhonen

Taiteilijasielu Toivo Löfving

Toivo Löfving oli kuollessaan 56-vuotias. Hänellä oli ranskalainen vaimo ja viisi lasta.

Elisabeth Morand-Löfving kertoo, että Toivon isä, suomalaissyntyinen kenraali Alexander Löfving lähetti poikansa Venäjälle palvelemaan tsaarin armeijassa. Toivo oli jo jättänyt armeijan, kun hänet kutsuttiin ensimmäisen maailmansodan alettua takaisin sotapalvelukseen.

Elisabeth Morand-Löfvingin mukaan hänen isoisänsä oli vannonut valan tsaarille ja halusi pysyä uskollisena tälle, vaikka kumoukselliset olivat jo riistäneet häneltä kunniamerkit ja sotilasarvon.

Hän vertaa isoisäänsä Suomen kenraalikuvernöörin Nikolai Bobrikovin ampuneeseen Eugen Schaumaniin. Molemmissa oli samanlaista tulisieluista aatteellisuutta.

”Vaikka isoisäni oli upseeri, hän oli luonteeltaan enemmän taiteilija kuin sotilas. Hän maalasi ja olisi mieluummin halunnut elättää itsensä taiteilijana kuin sotilaana, jos se olisi ollut mahdollista.”

Yksinäinen Suomessa

Toivo Löfving lähetti seitsemänvuotiaan poikansa Lucienin Venäjältä Suomeen kouluun, koska hän halusi säilyttää perheen siteet Suomeen.

”Oma isäni Lucien tunsi täällä itsensä yksinäiseksi ja oli vähän katkera siitä, että hänet oli ainoana perheen viidestä lapsesta lähetetty Suomeen. Hän kasvoi tätien ympäröimänä, kun Venäjälle oli jäänyt eloisa perhe.”

Elisabeth Morand-Löfvingin mukaan hänen isänsä valmistui ylioppilaaksi samana vuonna kun tämän isä surmasi itsensä. Attentaattiyrityksen ja itsemurhan jälkeen ranskalaisen isoäidin perhe sai jostain tukea, mutta vanhempana isoäiti eli lastensa avustuksen varassa.

Setä oli suuri seikkailija

Vaikka isoisän kohtalosta ei suvussa puhuttu, setänsä Alexander von Löfvingin seikkailuista Elisabeth Morand -Löfvingin kuuli enemmän.

Latviassa syntynyt setä joutui bolsevikkivallankumouksen aikana pidätetyksi ja vankilaan, mutta onnistui pakenemaan. Sen jälkeen hän osallistui taisteluihin Latvian itsenäisyyden puolesta.

”Kun Latvia itsenäistyi lyhyeksi ajaksi sotien välissä, setäni ryhtyi edustamaan nuorta itsenäistä Latviaa ja lähetettiin ensin Turkkiin ja sieltä Egyptiin, mutta uuden sodan uhan alla hän joutui palamaan takaisin.”

Toisen maailmansodan aikana setä joutui ensin tekemisiin saksalaisten ja sitten venäläisten kanssa. Sodan päätyttyä hän auttoi brittejä sekä länsisaksalaisia ja eli lopulta elämänsä loppuun asti Länsi-Saksassa.”

Lähteet:

Mirko Harjula: Ryssänupseerit – Ensimmäisen maailmansodan Venäjän asevoimien suomalaistaustaiset upseeri 1914–1956, Books on Demand Gmbh, 2014, omakustanne

Aleksandr Fyodorovich Kerensky: The Kerensky Memoirs (Cassell, 1966)