Katso koskettavat kuvat: Torniossa oli järjestelykeskus jo sata vuotta sitten

Sotavankeja palasi kotiin jalattomina tai täysin torsoina. Kaikki eivät selvinneet matkasta hengissä.
Sanna Puhto
Yleinen historia 2.11.2015 19:08

Elokuussa 1915 Torniossa ja Haaparannassa elettiin historiallisia aikoja.

Keskiviikkona 11.8. Haaparannan laituri oli täynnä arvovieraita. Siellä seisoivat muiden muassa Ruotsin prinssi Carl, Suomen kenraalikuvernööri Frans Seyn, Venäjän suuriruhtinas Kirill. Tavallista kansaa oli virrannut paikalle jo aamusta.

Soittokunta soitti ja väkijoukko hurrasi, kun Punaisen Ristin tunnuksin peitetyt proomut lähestyvät laituria.

Proomuissa oli 250 Saksan ja muiden keskusvaltojen sotavankia. Heidät oli vapautettu Ruotsin ja Venäjän Punaisten Ristien organisoimassa operaatiossa. Miehiä oli hoidettu viikon ajan matkakuntoon joen toisella puolen, Torniossa.

Nyt heidän kotimatkansa on alkanut. Kansa hurraa.

Kunnes se näkee vangit.

Mies toisensa jälkeen kompuroi proomusta laiturille. He horjuvat kainalosauvojen tai jalkaproteesien varassa.

Kansa hiljenee. Soitto loppuu.

Muutamat jalkansa menettäneet sotainvalidit liikkuvat pelkkien käsien varassa, hyppien ja raahautuen. Monen vangin kasvot olivat tuhoutuneet luotien tai sirpaleiden repiminä ja palovammojen polttamina.

On heitäkin, joilta on amputoitu kaikki raajat. Jäljellä on pelkkä torso, jota kuljetetaan laatikossa. Joukossa on myös niitä, joiden mielenterveyden sota tuhosi.

Täydellisen hiljaisuuden rikkovat vain kainalosauvojen kolahdukset, kun ne osuvat puiseen laituriin. Aika ajoin ilmaa halkovat tahattomat huudot, joita pääsee niiden invalidien kurkuista, joiden puhe-elimet ovat vammautuneet.

Järkyttyneet katsojat itkevät hiljaa.

Invalidi adoptoitiin

Punainen Risti järjesti ensimmäisen maailmansodan aikana Keskusvaltojen ja Venäjän vaikeasti haavoittuneiden sotavankien vaihtoa Tornion ja Haaparannan välillä (koko reitti oli Sassnitz-Trelleborg-Haaparanta-Tornio-Pietari) 1915-1918. Sairaanhoitajat auttavat invalideja alas rattailta. Oik. ylihoitaja Fanny Julin, tohtori Axel Lindgren ja talouspäällikkö A. Westerlund. Kuvaaja: Mia Green.

Kuva: Mia Green/SPR:n arkisto.

Aikalaislehdet seurasivat invalidivankien vaihto-operaatioita pitkin matkaa. Ruotsalainen Bohuslänningen-lehti oli seuraamassa invalidien saapumista Saksan maaperälle ja raportoi tätä tapahtumaa Sassnitzissa.

Saksalainen sotilas on menettänyt molemmat jalkansa, molemmat kätensä, ja oli sokea. Hänellä ei ollut rahaa, ei omaisia ja hän jäi makaamaan laivan viereen junan valmistuessa lähtöön.

Yhtäkkiä eräs vanha nainen ajoi paikalle loistoautolla. Hän oli nähnyt miten mies jätettiin, ja tästä järkyttyneenä hän tarjoutui ottamaan miehen hoiviinsa. Ihmisraunio huusi ilosta, että joku armahti häntä.

Vihollisista lähimmäisiksi

3 kuva sairaalan ulkopuolella

Kuva: Mia Green/SPR:n arkisto.

Tornion ja Haaparannan sotavankien vaihto-operaatio oli mittaluokaltaan paljon suurempi humanitaarinen ponnistus kuin esimerkiksi nykyinen pakolaiskriisi on Torniossa tähän mennessä ollut.

Vankienvaihtoponnistus kesti kaksi ja puoli vuotta. Ajanjakson 11.8.1915–26.1.1918 aikana Torniossa ja Haaparannassa oli hoidossa 63 463 invalidivankia.

Keskusvaltojen sotilaita heistä oli 41 prosenttia, joista 3 617 vankia oli Saksasta, 22 123 Itävalta-Unkarista ja 428 vankia Turkista.

Venäläisiä invalidivankeja oli hoidokeista 59 prosenttia eli 37 295 henkilöä.

Kuvassa on keskusvaltojen sotainvalideja väliaikaiseksi sotasairaalaksi muutetun Tornion kansakoulun pihalla. Vankeja hoidettiin siellä ennen kuljetusta Ruotsin puolelle.

Suomesta lääkäri ja silta

4 sairaalrakennus

Kuva: Mia Green/SPR:n arkisto.

Kuvassa on Tornion kansakoulu, joka muutettiin kahdessa vuorokaudessa väliaikaiseksi sotasairaalaksi elokuun alussa 1915. Se on ainoa Torniossa yhä jäljellä oleva rakennus, joka toimi sata vuotta sitten sairaalana. Viimeiset sairaalaparakit purettiin kymmenen vuotta sitten uudisasuntojen tieltä.

Tornion kautta toteutettu sotainvalidivankien vaihto-operaatio oli ainutkertainen tapahtumasarja.

Tuolloin suurvallat kykenivät – sodasta huolimatta – toimimaan eettisesti vammautuneiden suhteen ja sitomaan kuljetuskalustoa heidän kotiin siirtämiseensä. Toisen maailmansodan aikana sodan osapuolet eivät pystyneet tällaiseen yhteistyöhön. Sitä paitsi Saksa oli valjastanut kuljetuskalustonsa ihmisten viemiseksi tuhoamisleireille.

Historioitsija Timo Soikkanen pitää operaatiota itsenäisen Suomen rauhanturvaoperaatioiden esikuvana. Suikkasen mielestä sen piiristä ovat lähtöisin myös monet ulkopolitiikkamme metaforat, kuten se, että Suomi ei ole tuomari vaan lääkäri. Samoin se, että Suomi on silta idän ja lännen välillä.

Viimeinen kuljetus

5 lähdösäs kotiin

Kuva: Mia Green/SPR:n arkisto.

Keskusvaltojen sotilaiden kotimatka on alkamassa Haaparannasta Ruotsin halki Etelä-Ruotsin Trelleborgiin. Siellä invalidit siirrettiin alukseen, joka purjehti Pohjois-Saksan Sassniziin.

Tornion puolella sotainvalidisairaalan ylilääkärinä toimi Axel Lindgren. Hän raportoi viimeisestä invalidikuljetuksesta tammikuussa 1918:

Kuljetus käsitti 228 invalidia, joista 10 oli upseeria. Joukossa oli 14, joita ei voitu lähettää eteenpäin. Yhdellä oli vatsasyöpä, toisella sisäelinten tuberkuloosi, kolmas oli mielisairas

Kaikki olivat tuberkuloottisia, monet kuolemaisillaan. Yksi oli kuolleena sairaalaan saapuessaan, toinen kuoli heti, kaksi muuta on kuollut täällä ollessaan. Neljää tohtori Eden ei ottanut kuljetettavakseen edelleen, koska he olivat liian heikkoja.

Lähteinä käytetty artikkeleita Pitkä tie kotiin Avun maailmassa, Haamuarmeijan paluu julkaisussa Ennen ja nyt Historian tietosanomat, He saapuivat ilman jalkoja Helsingin Sanomissa.