Kyläkaupat tekevät kuolemaa – ”Loppiaisesta aprillipäivään jännitetään, loppuuko ensin talvi vai rahat”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Kyläkauppojen määrä on romahtanut. Vielä vuosituhannen vaihteessa Suomessa oli yli 700 kyläkauppaa, mutta viime vuonna oli jäljellä 275. Onneksi valtiolla on vielä muutama ässä hihassaan.

Pohjois-Savon halki mutkitteleva Viitostie kylpee aamuauringossa. Toistaiseksi taivas on kirkas ja asvaltti kuiva, mutta sääennuste on luvannut kesäisiä sadekuuroja.

Kaukana horisontissa siintää uhkaavan tumma pilvi, joka näyttää valmiilta lunastamaan ennusteen.

Viitostie kulkee Kuopiosta pohjoiseen Kallaveden itäpuolella. Autoilijat ajavat aina sitä pitkin, ja harva eksyy vastarannalla sijaitsevalle Länsirannantielle, joka kiemurtelee halki pienten savolaiskylien.

Lamperila, Niemisjärvi, Leinolanlahti, jokaisessa noin sata asukasta, Hirvilahdella peräti 350.

Maaseutu Pohjois-Savon sydämessä tekee hidasta kuolemaa. Kehitys on vääjäämätöntä, ja kyläkauppias, jos kuka, tuntee sen nahoissaan.

Viimeiset vuodet

Hirvilahden pikkuinen maaseutukylä sijaitsee noin 30 kilometriä Kuopiosta luoteeseen.

Sen tarina on perinteinen. Työpaikat ja palvelut ovat valuneet hiljalleen kylältä kaupunkiin, kun yhä useampi muuttaa pois työn tai palveluiden perässä.

Samalla maaseutu autioituu. Lähimpien palveluiden äärelle on Hirvilahdeltakin joka suuntaan vähintään 30 kilometrin matka.

Pohjoisessa lähin kauppa on Maaningan S-market, kaakossa Pitkälahden ABC-huoltoasema.

Jäljellä on enää kyläkauppa ja koulu, jonka toiminta tulee pian tiensä päähän. Päättäjät ovat suunnitelleet Kuopion Länsirannalle suurempaa yksikköä, johon lähialueiden koulut yhdistyvät.

Koulun lakkauttaminen saattaa olla viimeinen niitti myös Hirvilahden kyläkaupalle. Siihen asti Heikki ja Kati Turunen ovat päättäneet sinnitellä.

Heikki Turunen ryhtyi kauppiaaksi kiinteistön omistajien pyynnöstä vuonna 2013. Paikalliset toimijat olivat perustaneet vuonna 2009 kiinteistöyhtiön ostaakseen vanhan kaupparakennuksen.

Yrittäjän paikka on ollut tuulinen, sillä kaksi edellistä kauppiasta lopetti muutaman vuoden sisällä. Sitä aiempi kauppias pysyi pestissään pitkään, lähes 20 vuotta.

Vuosiin on mahtunut epätoivon hetkiä. Jos kauppa ei käy, rahat on revittävä yrittäjän selkänahasta. Silloin omat investoinnit on pistettävä jäihin.

”Loppiaisesta aprillipäivään asti jännitetään, kumpi loppuu ensin, talvi vai rahat”, Heikki Turunen naurahtaa.

Kesällä asiakkaista noin puolet on kyläläisiä, puolet kesäasukkaita. Erään Länsirannantiestä erkautuvan yksityistien varrella on 97 kesämökkiä. Vilkkain mökkeilykausi kestää juhannuksesta heinäkuun loppuun.

Sinä aikana kauppiaan pitäisi tienata se, millä pärjätä talven yli.

Persoonallista palvelua

Kati Turunen auttelee kaupassa, kun Heikki on käymässä tukussa. Hän pyörittää ompelimoa vanhassa postisalissa kaupan perällä.

Ovi käy.

”Jokos toit mansikoita”, Heikki Turunen huikkaa sisään astuneelle miehelle, joka on tullut postittamaan tietokoneen laturia.

Jotta lähetys kulkisi kirjeenä, sen pitää mahtua kolmen sentin paksuisen sapluunan läpi. Laturi osoittautuu liian paksuksi, joten se on pakko lähettää pakettina. Turuset häärivät lähetyksen parissa.

”Tiedätkö mitä”, Kati Turunen kysyy asiakkaalta pidellen sormenpäissään neljää postimerkkiä.

”Posti on antanut ohjeen, että 1. heinäkuuta alkaen asiakkaan pitäisi itse liimata postimerkit kirjeeseen.”

”Haista home.”

”Niinpä. Kyllä myö liimataan.”

Henkilökohtainen palvelu on kyläkaupan valttikortti. Hinnoilla pikkuisen kaupan on mahdoton kilpailla jättimarketteja vastaan, mutta palvelulla voi.

Kerran vakioasiakas esitteli Kati Turuselle finniään.

”Naureskelimme siinä, että jos Citymarketin kassalla tekisi jotain vastaavaa, piipaa-auto tulisi pian hakemaan.”

Turusten filosofia on se, että jokaisella asiakkaalla on nimi. Välillä kauppiaat tuntevat kyläläiset ja heidän tarpeensa paremmin kuin nämä itse.

Kun nuori nainen penkoo pakasteallasta ja empii kahden lihan välillä, Kati osaa neuvoa.

”Ota sitä toista, se on äitisi suosikki.”

Asiakas on oikeassa

Ilona Hengherr (kesk.) ja Sirpa Höfs asuvat Saksassa, mutta ovat tulleet viettämään kesää Kuopion Hirvilahteen.

Virallisen määritelmän mukaan kyläkauppa on haja-asutusalueella sijaitseva päivittäistavaramyymälä, jonka liikevaihto on korkeintaan kaksi miljoonaa euroa ja myyntipinta-ala alle 400 neliömetriä.

Hyllymetrien puute on kyläkaupan suurimpia haasteita. Ylimääräistä tilaa ei ole senttiäkään, joten valittujen tuotteiden on oltava asiakkaiden kannalta oikeita.

”Asiakkaat ovat toivoneet oluthyllyyn Iisalmen Olvia, koska se on maakunnallinen toimija”, Heikki Turunen kertoo.

Jotkut asiat on pitänyt oppia kantapään kautta. Kerran Turuset täyttivät kylmähyllyn Ingmanin maidolla vain huomatakseen, että se ei kelpaa kylässä asuville entisille valiolaisille.

Nyt hyllyssä on Valion maitoa. Se tekee kauppansa.

Tasapainon löytäminen on vaikeaa. Talvea kohti varastoja pitää ajaa alaspäin, jotta sopiva kierto pysyy yllä.

”Jarrut pitää lyödä päälle silloin, kun kovin vauhti on päällä”, Heikki Turunen kuvailee.

Lähes kaikki kyläkaupat kuuluvat nykyään johonkin ketjuun. Suuri osa on Tarmo-lähikauppoja. Sellainen on myös Hirvilahden kauppa. Sen taustalla toimii tukkukauppa Wihuri Oy Aarnion Metro.

Lisäksi joukossa on Osuuskaupan eli S-ryhmän kauppoja ja K-marketteja.

Tarmo-kauppiailla on Heikki Turusen mukaan melko vapaat kädet valita tuoteensa. Joskus tukusta lähtee mukaan erikoisuuksia hetken mielijohteesta.

”Moni sanoo, että esimerkiksi tätä rommirusinan makuista suklaata ei ole muualla.”

Väsytystaistelua

On taottava silloin kun rauta on kuumaa. Sanonta pätee erityisen hyvin kyläkauppiaan työhön.

Kesällä lomapäiviä ei ole, sillä kauppa on auki seitsemänä päivänä viikossa. Viime kesänä Hirvilahden kauppa oli auki 96 päivää yhteen putkeen. Ainut vapaapäivä oli juhannuslauantai.

”Työ ei ole sinänsä raskasta, sillä asiakkaiden kanssa on mukava hengailla. Syksyllä sitä vain yhtäkkiä tajuaa, kuinka väsynyt on”, Kati Turunen kertoo.

Päivät venyvät välillä ”tautisen pitkiksi”, yli 15-tuntisiksi. Eikä työpäivä lopu siihen, kun kaupan ovet sulkeutuvat.

Aukioloajan jälkeen alkavat kotiinkuljetukset. Heikki kuljettaa ostoksia kyläkaupan asiakkaille, joiden joukossa on paljon vanhuksia. Asiakas tekee tilauksen puhelimitse, tuotteet kerätään päivän aikana valmiiksi ja toimitetaan perille sulkemisajan jälkeen.

Kotiinkuljetuspalvelua käyttävien vanhusten kohtalo huolestuttaa. He eivät pääse kauppaan 30 kilometrin päähän.

Heille kyläkaupan säilyminen olisi äärimmäisen tärkeää.

Kauppiaan arkea

Anna Maija Eskelinen on kyläkoulun entinen opettaja ja kulttuurikierrättämö-idean äiti.

Kotiinkuljetusten jälkeen pääsee viimein kotiin. Siellä odottavat kotityöt, pyykinpesu, imurointi, ruoanlaitto – ja sänky, johon pitää käydä ajoissa, jotta jaksaa herätä seuraavana aamuna.

Turuset elävät uusperheen arkea. Perheessä on kuusi lasta, joista nuorin on seitsemän ja vanhin 19.

Kyläkaupan varjossa kasvaneista lapsista on tullut omatoimisia nuoria.

”Olemme yrittäneet kertoa, että elämässä pääsee helpommallakin”, Kati Turunen nauraa.

Välillä lapset tulevat suoraan koulusta kaupalle. He tekevät takahuoneessa läksyjä tai auttelevat lajittelemaan tölkkejä ja pulloja.

”Onhan tässä tietynlainen vapaus. Ei kaikille työpaikoille voi ottaa lapsia mukaan.”

Kyläkauppiaan työssä on paljon muutakin hyvää. Yleensä kesän päätteeksi mökkiläiset vielä piipahtavat kaupassa, kiittävät kesästä ja toivottavat näkemiin.

Hirvilahdessa kesiään viettävältä saksalaisperheeltä tuli kerran joulukortti, jossa toivotettiin terveyttä ja jaksamista.

”Silloin ajattelin, että jotain me olemme tehneet oikein.”

Valtion vastuu

Tomi ja Ilmari Inkeroinen piipahtivat kyläkauppaan.

 

Kyläkauppojen ahdinko huolestuttaa myös maan päättäjiä.

Päivittäistavarakauppa ry:n johtaja Ilkka Nieminen on huolissaan kyläkauppojen määrän romahtamisesta. Kymmenessä vuodessa niiden määrä on vähentynyt puoleen. Vuosituhannen alussa Suomessa oli vielä yli 700 kyläkauppaa, viime vuonna enää 275.

”Päivittäistavarakaupan palvelut ohenevat koko ajan, mikä vaikuttaa maaseudun viihtyisyyteen. Kuka haluaa asua paikassa, jossa ei ole mitään palveluita?”

Päivittäistavarakauppa ry, Turun yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Brahea sekä Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu toteuttivat vuosina 2013–2015 yhteishankkeen. Sen tarkoituksena oli selvittää, kuinka kyläkaupat voisivat selviytyä myös tulevaisuudessa.

Johtopäätös oli selvä. Koska kyläkauppa on todennäköisesti viimeinen yksikkö maaseudulla, kaikki mahdolliset palvelut pitäisi keskittää saman katon alle.

Hankkeen yhteistyökumppaneina olivat muun muassa Alko, Posti, Matkahuolto, Veikkaus ja Yliopiston Apteekki.

Juuri niiden pitäisi ottaa vastuuta ja ryhtyä toimenpiteisiin. Niemisen mielestä Posti on näyttänyt hyvää mallia perustamalla asiamiespisteitä haja-asutusalueille.

Asiamiespiste tarkoittaa myyntipistettä, jossa ei työskentele Postin omaa henkilökuntaa.

Niemisen mielestä myös Alko ja Veikkaus voisivat olla nykyistä aktiivisempia laajentamaan verkostojaan. Alkolla on Suomessa reilusti alle sata asiamiespistettä, kun Ruotsin Systembolagetilla on niitä noin viisisataa.

”Valtion monopolin kuuluisi kehittää palvelujaan niin, että ne olisivat tasapuolisesti myös maaseudulla asuvien ihmisten saatavilla”, Nieminen sanoo.

Matkahuollon myyntipisteet taas kytkisivät kylän kansainvälisen verkkokaupan verkostoon.

Mutta mitä tuumaa kauppias itse?

Ei niin yksinkertaista

Kaupan perällä sijaitsee niin sanottu johtokunnan pöytä ja kulttuurikierrättämö. Kaikki sinne tuodut dekkarit katosivat hyllystä parin sadepäivän aikana.

Hirvilahden kaupassa on jo posti, veikkauspiste sekä Karttulan apteekin palvelupiste, josta voi ostaa itsehoitotuotteita, kuten särky- ja allergialääkkeitä. Lisäksi pihalla on bensa-asema, joka peruskorjattiin viime syksynä.

”Ohikulkijalla on monta syytä pysähtyä tässä. Se on hyvä. Samalla saattaa huomata, että tässähän on myös kauppa”, Heikki Turunen sanoo.

Kaikessa ei voi voittaa. Matkahuollon toimipistettä tai edes iltapäivälehtien myyntiä kaupalle ei ole herunut. Turuset ovat yrittäneet, mutta vastaus on aina sama.

”Emme ole kuulemma minkään jakelureitin varrella”, Kati Turunen huokaisee.

Turusten mielestä monipuoliset palvelutkaan eivät pelasta kyläkauppoja. Paljon on kiinni asenteista.

”On ihmisiä, jotka ajavat 60 kilometrin reissun, koska maito on kaupungissa 20 senttiä halvempaa”, Kati sanoo.

”Ihmisten pitäisi osata laskea pitkän kauppareissun todellinen hinta”, Heikki jatkaa.

”Matka kaupunkiin kuluttaa bensan lisäksi autoa ja omaa aikaa.”

Naapurista mallia

Kati Turusen Poppaduu-yritys valmistaa lastenvaatteita ja sisustustekstiilejä.

Tässäkin asiassa Ruotsin mallista voisi ottaa oppia. Naapurissa kyläkaupat saavat valtion budjetista 35 miljoonaa kruunua toimintatukea vuosina 2016–2019.

Tuen saamisen ehtona on muun muassa ympärivuotinen aukiolo, monipuolinen valikoima, 2–11 miljoonan kruunun liikevaihto ja sijainti ”haavoittuvalla” haja-asutusalueella. Välimatkaa seuraavaan päivittäistavarakauppaan pitää olla vähintään 15 kilometriä.

Nämä asiat käyvät ilmi Sipilän hallituksen Ruoka 2030 -selonteosta, jossa sanotaan, että mahdollisuudet ja välineet kyläkauppojen turvaamiseksi on selvitettävä.

Päivittäistavarakauppa ry:n näkemyksen mukaan Suomen pitäisi suunnitella vastaavanlaista tukea jo mahdollisesti ensi vuoden budjettiin.

Niemisen mielestä Ruotsin mallin mukainen tuki voisi toimia. Siellä yksittäinen kauppa on voinut saada toimintatukea korkeintaan 300 000 kruunua vuodessa; euroina summa on noin 31 000.

Suomessa kyläkauppa voisi selonteon mukaan saada 10 000–30 000 euroa. Summalla olisi jo suuri paikallinen merkitys.

”Aina kun tilaisuus tarjoutuu, kannattaa suosia kyläkauppoja”, Nieminen sanoo.

”Onhan se lomailijallekin kiinnostavaa nähdä, mitä mökkipaikkakunnalta löytyy.”

Kulttuurikierrättämö

Tummat pilvet ovat lipuneet Hirvilahden ylle. Sade piiskaa ikkunoita, ja kauppa hiljenee hetkeksi.

Kaupan perällä nököttää puinen pöytä. Turusten mukaan kyläläiset kutsuvat sitä johtokunnan pöydäksi.

”Sen ääressä parannetaan maailmaa”, Heikki Turunen sanoo.

Pöydän yläpuolella on kirjahylly, jota kutsutaan kulttuurikierrättämöksi. Kirjoja saa ottaa ja tuoda hyllyyn vapaasti.

Kyläläiset ovat tukeneet kauppaa parhaansa mukaan. Auttava käsipari löytyy yleensä aina, kun sellaista tarvitsee.

Turuset ovat yhtä mieltä siitä, että ainut mikä voi pelastaa kyläkauppojen tulevaisuuden, on ihmisten asenne. Veikkaus, viinakauppa tai valtion tuki ei siihen riitä.

Päinvastoin, Heikki Turusen mielestä toimintatuen maksaminen on keinotekoista.

”Jos ihmiset eivät halua käydä kyläkaupassa, turha tätä on väkisin pitää pystyssä. Joskus tajuaa asioiden arvon vasta, kun ne menettää.”

Hän tietää mistä puhuu. Aiempi työ rakennusalalla tuntuu jälkeenpäin ajatellen turvalliselta.

”Hyvähän sitä oli olla, kun oli työaika, tilipäivä ja lomaoikeus. Kun ryhdyin yrittäjäksi, tuplasin työaikani ja puolitin palkkani”, Heikki Turunen miettii.

”Välillä käy mielessä, että minä olen omat kansalaistalkooni tehnyt.”

Toivo elää

Sulevi Kiljunen (vas.), Anssi Lappalainen ja Sanna Monni kävivät täydentämässä jääkaappia viikonlopun jälkeen.

Sadepilvet rakoilevat, ja auringonvalo siivilöityy sisään ikkunoista.

Tarvitaan vain pieni poutainen hetki, ja kaupan ovi käy taas. Kumisaapasjalkaiset mökkiläiset lampsivat sisään ostamaan bensaa ruohonleikkuriin.

Vaikka kyläkaupan tulevaisuus näyttää välillä synkältä, aina lopulta tummat pilvet väistyvät.

Lähtisivätkö Turuset uudestaan kyläkauppiaiksi, jos nyt kysyttäisiin?

Heikki Turunen on pitkään hiljaa.

”Miksipä ei”, hän vastaa savolaisittain.

Lapset kysyivät aikoinaan, mitä tapahtuisi, jos kauppaan ei tulisi yhtäkään asiakasta. Vanhemmat lupasivat, että jos sellainen päivä koittaa, se on myös viimeinen.

Sitä päivää ei ole vielä tullut.

Lue myös:

Asiakkaat kertovat, miksi käyvät kaupassa kolmelta yöllä

X