Lastenohjelmat ovat täynnä vauhtia ja väkivaltaa – Tutkija: Taistelujen katsomisesta on hyötyä lapselle
Lastenohjelmien väkivaltaa pitäisi tutkia enemmän lasten näkökulmasta. Väkivaltaiset taistelut opettavat lapsille solidaarisuutta ja hyvään pyrkimistä.
Lapsia viehättää lastenohjelmissa eniten jännittävyys.
Lastenohjelmat ovat aiempaa vauhdikkaampia, niitä katsotaan enemmän kuin ennen ja ne sisältävät entistä enemmän väkivaltaa.
Vanhemmat ja asiantuntijat ovat huolissaan. Ohjelmien on arveltu aiheuttavan lapsissa levottomuutta, keskittymisvaikeuksia ja ehkä jopa aggressiivisia käytösmalleja.
Vauva– ja Kaksplus-lehtien keskustelupalstoilla on kauhisteltu ilmiötä näin:
”Kauheeta, miten väkivaltaisia ja rauhattomia lastenohjelmat nykyään ovat! Ei minkäänlaista kunnon juonta tai suloista vanhan ajan tunnelmaa vaan pelkkää kovaäänistä mäiskimistä. Jos hahmojen kesken on kinaa, jotain mäiskäistään päähän lankulla. En halua näyttää tällaista lapselle.”
”Lastenohjelmien kantava teema on väkivalta ja ilkeys.”
”Olen herännyt huomaamaan, miten lähes joka ohjelmassa suurin huvi tuntuisi olevan se, kun johonkuhun sattuu.”
”Järkyttävää kaoottista mölinää.”
Tutkimusten mukaan lastenohjelmat ovat todella muuttuneet aiempaa pelottavammiksi. Toisaalta aina kaikki on ollut paremmin vanhoina hyvinä aikoina. Maailma muuttuu, ja someajan sykkeessä varttunut lapsi tuskin jaksaisi seurata Pelle Hermannia tai Nalle Luppakorvaa.
Pitääkö lastenohjelmien väkivallasta huolestua?
Hyvikset voittavat
Täytyy muistaa, että aikuiset näkevät tv-sarjojen väkivaltaisuudet eri silmin kuin lapset.
Helsingin yliopiston tutkija Satu Valkonen tutki television merkitystä lasten arkeen vuonna 2012 julkaistussa väitöskirjassaan. Hän haastatteli kaiken kaikkiaan 60 lasta, jotka olivat iältään 5–6-vuotiaita.
Valkonen yllättyi siitä, kuinka taitavia moraalisia arvioita lapset osasivat tehdä. Aikuinen saattaa nähdä ohjelmassa pelkkää väkivaltaa, koska ei ole sisällä tarinassa. Lapset kuitenkin arvostivat ohjelmien taisteluissa ystävällisyyttä, solidaarisuutta ja hyvään pyrkimistä.
”Taisteluissa on yleensä aika yksinkertainen logiikka. Ne luovat altruistisia malleja ja vahvistavat lapsen uskoa siihen, että hyvä voittaa.”
Valkosen mukaan taistelut saattavat jopa vahvistaa lapsen käsitystä moraalista.
”Mielestäni ei voi sanoa, että väkivalta olisi suoraan huono asia.”
Valkosen mukaan tutkijat eivät enää haluaisi lähestyä lastenohjelmien väkivaltaa perinteisestä televisioväkivallan tutkimuksen näkökulmasta.
”Ilmiötä pitäisi tutkia lapsen maailmasta. Mitä lapsi saa ohjelmasta irti? Mikä niissä taisteluissa viehättää?”
Kanavat ovat erilaisia
Televisiosta puhuttaessa pitää muistaa, että erilaisia kanavia ja ohjelmia on entistä enemmän. Erot niiden välillä voivat olla valtavia.
Tampereen yliopiston tutkija Jenni Hokka pitää kaupallisten kanavien tarjontaa melko väkivaltaisena. Hänellä on kaksi lasta, kolme- ja kuusivuotiaat pojat. Lapset saavat katsoa lähinnä Ylen ohjelmia, sillä ne ovat Hokan mielestä laadukkaita.
”Olen vilkaissut joskus Nelosen ja muiden kaupallisten kanavien ohjelmia, ja niissä on paljon taisteluita. Tietenkin ne on suunnattu vanhemmille lapsille, mutta pienetkin katsovat niitä.”
Ylen ja kaupallisten kanavien väliset erot ovat näkyviä, ja lapsiperheet tunnistavat ne selkeästi. Jotkut Satu Valkosen haastattelemista lapsista kertoivat, että vanhemmat ovat kieltäneet heiltä täysin kaupallisten kanavien katselun.
Ylen ohjelmat ovat yleensä kaikenikäisille sallittuja, kun taas kaupallisten ohjelmien ikärajat vaihtelevat jaksokohtaisestikin.
”Ja niistä tehdään pelejä, leluja ja mainoksia. Niiden tarkoituksena on luoda ostotarpeita lapsiperheisiin”, Valkonen huomauttaa.
Tyttö- ja poikasankarit
Viime vuosina Suomessakin on herätty keskustelemaan sukupuolen moninaisuudesta. Lastenohjelmien sisältöön ilmiö ei ole juuri ehtinyt vaikuttaa.
Tavallaan ohjelmissa on esillä aiempaa moninaisempia sukupuolen malleja. Satu Valkosen mukaan stereotypiat ovat kuitenkin tiukassa. Nykyään tytöillekin on tarjolla voimakkaita sankarihahmoja, mutta heidät on kuvattu jäykkiin sukupuolirooleihin.
”Varsinkin murrosikää lähestyttäessä tyttöjen mallit ovat jähmeitä. Tämä liittyy tv-ohjelmien lisäksi mainontaan, mediaan ja nuorten seuraamiin julkkiksiin, kaikkeen. Nuorelle tulee tytöistä ja pojista tietynlainen kuva, joka olisi tarpeen purkaa.”
Myös Jenni Hokka on kiinnittänyt huomiota sarjojen sankareiden sukupuoleen. Ylen ohjelmissa tyttö- ja poikasankarit menevät aika lailla tasan, mutta stereotyyppiset kuvaukset häiritsevät häntäkin.
Sanni Saateenkaaren maailma on vaaleanpunainen. @YLE
”Sanni Sateenkaari on yksi tyttösankari. Värimaailma on hyvin rajoittunut, Sannin maailmassa kaikki on vaaleanpunaista”, Hokka kuvailee.
Kielto ei ole ratkaisu
Ohjelmat sinällään eivät ole pahoja. Tärkeintä on, että vanhemmat kuulostelevat lapsen television katselua. Jos jokin ohjelma pelottaa tai tekee levottomaksi, siitä voi keskustella – eikä sitä tarvitse katsoa juuri ennen nukkumaanmenoa.
Valkosen väitöskirjan perusteella lapsia viehätti ohjelmissa eniten juuri jännittävyys. Toisaalta raja jännittävän ja pelottavan välillä on häilyvä. Kokemukseen vaikuttaa lapsen itsesäätelytaito.
”Jos tarinaan eläytyy liikaa, lapsi ei välttämättä pysty etäännyttämään itseään, kun tapahtumat muuttuvat liian jännittäviksi.”
Toinen lapsia miellyttävä asia oli huumori. Lapsia huvitti varsinkin se, kun lapsen ja aikuisen roolit kääntyvät päälaelleen. Aikuinen on vähän tyhmä, lapsi nokkela ja toimelias.
Myös Jenni Hokan mielestä lastenohjelmiin tarvittaisiin enemmän huumoria, mieluiten älykästä sellaista.
”Suurin osa lastenohjelmista on niin tosissaan. Esimerkiksi Pasi ja Kielon valtakunta on suosikkini, hyvä esimerkki hauskasta sarjasta”, Hokka kertoo.
Pasin ja Kielon valtakunnassa viljellään hyvää huumoria. @YLE
Lue myös:
Teloitusvideoiden katselu tekee rumaa jälkeä myös aikuisen psyykelle