Ministeri Sampo Terho ei kehuskele nykytaiteen tunemuksellaan, mutta tunnustaa: ”Olen aina pitänyt Spedestä, minulla on kaikki Uuno Turhapurot dvd:nä”

On niin varhainen aamu, että taidemuseo on vielä kiinni.

Hämärässä salissa näkyy silti liikettä ja kuuluu puhetta.

”Meillä on tämmöinen valkoinen maljakko kotona, mutta tämän väristä en ole ennen nähnytkään”, miesääni sanoo.

Ääni on kulttuuriministeri Sampo Terhon (ps).

Olemme Ateneumin taidemuseossa Helsingissä, Alvar Aalto -näyttelyssä. On toukokuun 30. päivä, ja Sampo Terho on ministerinä – todellakin – ensimmäisellä museovierailullaan. Hän haluaa aloittaa museovierailunsa nimenomaan Ateneumista eikä nykytaiteen museosta Kiasmasta. Vanha taide on lähellä Terhon sydäntä.

Nyt Terho tuijottaa Ateneumissa vaaleanvihreää maljakkoa, Alvar Aallon kuuluisinta lasiesinettä.

Kotona Tiffany-lamppuja

Ateneumin johtaja Susanna Pettersson kertoo ministerille Aallon suunnittelemista valaisimista. ”Aallon ajatus oli, ettei valo saa koskaan häikäistä.”

Ateneumin johtaja Susanna Pettersson esittelee ministerille näyttelyn ja kertoo, että Aallon maljakoista juuri vaaleanvihreät ja punaiset ovat harvinaisia.

Aallon suunnittelemien valaisinten luona Pettersson selostaa, kuinka Aallon yksi ajatus oli, ettei valo saa koskaan häikäistä.

”Onpa tosiaankin lämmin valo”, Sampi Terho myöntää.

Onko ministerillä kotonaan Aallon suunnittelemia valaisimia?

”Ei, meillä on Tiffany-lamppuja. Mutta sukulaisilla on näitä Aalto-valaisimia, joten on niitä nähty.”

Isoisän ajatuksia

Seuraavakin esine, Aallon juomavaunu, on Terholle tuttu.

”Tällainen oli vanhemmillani lapsuuskodissani, mutta myöhempänä versiona.”

Ei ihme, että Terholle Aallon esineet ovat tuttuja, sillä hänen isoisänsä oli arkkitehti.

”Hän ei tosin ollut Aallon aikalainen vaan sitä seuraavaa sukupolvea”, Terho täsmentää.

Kun näyttelykierroksella on ehditty katsomaan Aallon piirtämiä luonnoksia, Terho nyökyttää päätään ja sanoo, että tutulta taas näyttää.

”Tuollaisia luonnoksia on isoisäni jäämistössä valtavan paljon.”

Aallon kuuluisallaa kolmijalkaisella jakkaralla Terho on usein istunut, mutta Terhon kotoa sellaista ei löydy.

Pettersson kertoo Aallon kolmijalkaisesta jakkarasta ja siitä, miten Aalto itse kehitti tekniikan, joka taivuttaa jalan L-muotoon niin, että se näyttää kauniilta.

”Vaatii todella tinkimätöntä luonnetta. Jos ei ole aluksi tekniikkaakaan, jolla saa visionsa toteutettua, niin kehittää tekniikankin itse”, Sampo Terho huomauttaa.

Terhon mielestä Aalto-näyttely kertoo hyvin siitä, että Aalto oli kansallisesti merkittävä tekijä, poikkeuksellinen suomalainen.

”Arkkitehti-isoisäni totesi aikanaan, että edellistä aikakautta arvostellaan aina ankarammin silloin, kun seuraava aikakausi koittaa. Joka tapauksessa eteenpäin meneminen on välttämätöntä ja väistämätöntä. Aalto, jos kuka, vei eteenpäin tätä suomalaisten tarinaa.”

Välipuhe politiikasta

”Enpä ole ennen nähnytkään vaaleanvihreää Aalto-maljakkoa”, Terho sanoo.

Tältä samalta isoisältään Olavi Terholta Sampo Terho on perinyt isänmaallisuutensa ja Suomen Kuvalehden. Se on ainoa aikakausilehti, jota Terho tilaa.

”Isoisälläni oli siisti pino kunkin vuoden Suomen Kuvalehtiä, uusimman hän aina levitti auki kirjahyllyyn.”

Terhon mediaseuranta on tosin muuten muuttunut. Lapsena hän heräsi siihen, kun isä avasi radion ja alkoi kuunnella uutisia. Opiskeluaikana hän seurasi aamu-tv:tä, nykyisin hän katsoo aamulla netistä, mitä yön aikana on tapahtunut.

Juuri tänä samaisena aamuna, kun ministeri on kierroksella museossa, puoluetoveri Jussi Halla-aho kirjoittaa Helsingin Sanomissa, että Suomi ei voi olla globaalinen sosiaalitoimisto.

Terho kilvoittelee Halla-ahon kanssa perussuomalaisten puheenjohtajuudesta viikonloppuna.

Mitä mieltä hän on Halla-ahon kirjoituksesta?

”No tämä kysymyshän ei varsinaisesti liity kulttuuriin, enkä voi kommentoida kirjoitusta, koska en huomannut sitä lehdestä.”

Sitten hän jatkaa.

”Mutta ylipäätänsä kannatan politiikkaa, jossa Suomi ei tee tulonsiirtoja veronmaksajiensa varoilla ulkomaille”, Terho sanoo.

”Lähtökohtana on, että veronmaksajat maksavat veroja saadakseen niistä takaisin palveluja. Siinä mielessä olen tällaisen tiukan talouden ja hallitun maahanmuuton kannattaja.”

Mutta takaisin Aaltoon. Pettersson kertoo, miten Alvar Aalto vaimonsa Ainon ja kahden muun kaverinsa kanssa perusti Artekin, joka vei suomalaista muotoilua maailmalle.

”Sitkeitä sissejä olivat”, Terho sanoo.

Lempitaulun äärellä

”Tämä taulu on tosi lähellä kansaa”, Sampo Terho tulkitsee Akseli Gallen-Kallelan maalausta.

Jätämme Alvar Aallon, ja menemme katsomaan Suomen taiteen tarinaa, kokoelmanäyttelyä, joka alkaa vuodesta 1809 ja päättyy 1970-luvulle.

Museo on jo avautunut yleisölle ja väkeä virtaa katsomaan suosittua näyttelyä.

Seisomme suuressa salissa Albert Edefeltin, Akseli Gallen-Kallelan, Jalmari Ruokokosken ja Hugo Simbergin ympäröiminä.

”Nyt olemme sitten kansallisen heräämisen juurilla”, Terho sanoo juhlallisesti.

Hän hymyilee, ojentaa kätensä kohti yhtä taulua ja sanoo.

”Täällä on minun lempitauluni. Siitä on tehty myös juliste, joka oli pitkään seinälläni.”

Teos on Gallen-Kallelan Poika ja varis.

”Tämä teos – jos mikä – on kansaa lähellä. Mielestäni se pursuaa kansallishenkeä.”

Gallen-Kallela maalasi taulun 1884.

”Kun taulun aiheeksi valitaan tällainen pieni resuinen poika, eikä jotakin kuningasta taistelukentällä, niin silloin siirrytään teemoissa lähelle kansaa”, Terho innostuu.

Hän miettii, pidettiinkö taulua aikanaan kovinkin radikaalina.

Pettersson vahvistaa, että kritiikkiä tuli.

”Kun suomalaiset taiteilijat lähtivät Pariisiin, he alkoivat maalata arkisia aiheita”, Pettersson kertoo.

”Kriitikkojen mielestä kansa esitettiin niissä liian realistisesti.”

Hän jatkaa, että esimerkiksi Albert Edefeltin teos Rukolahden eukkoja kirkonmäellä sai aikanaan hurjan kritiikkiryöpyn, koska täällä oli totuttu – nykytermein – fotoshopattuihin rusoposkiin.

Terhoa naurattaa.

”Tuo on hyvä pointti. Tämä kuvien kaunistelu ei olekaan mikään uusi keksintö, vaan erittäin vanhaa perua.”

Unelmassa kiinni

Ateneumissa keskitymme taiteeseen, kulttuuriin, emme Eurooppaan tai urheiluun, joista Terho myös vastaa ministerinä.

Entä osasiko Terho edes villeimmissä unelmissaan kuvitella, että hänestä jonakin päivänä tulee kulttuuriministeri?

”Jos puhutaan unelmista, niin tämä on erittäin hieno tehtävä, varsinkin näin itsenäisyyden juhlavuonna, mutta myös muuten.”

Ministeriys lisäsi Terhon julkisuutta. Siitä onkin hyötyä, kun hän tavoittelee puolueen puheenjohtajuutta.

Terho on kansallishenkinen poliitikko, ja yksi hänen esikuviaan on J.V. Snellman. Hän on myös Suomalaisuuden liiton puheenjohtaja.

Terho korostaa, ettei kansallishenkisyys sulje pois sitä, että otetaan vaikutteita myös ulkopuolelta.

”Kaikki nämä meidän suuret mestarit Sibeliuksesta Aaltoon ovat käyneet hakemassa oppia ulkomailta. Vaikutteet kulkevat molempiin suuntiin. Me otamme ja annamme.”

Terho miettii hetken ennen kuin jatkaa.

”Siinä on sellainen paradoksi, että kansallismielisyyskin voi olla erittäin kansainvälistä.”

Tähän oivallukseen Terho itsekin on niin tyytyväinen, että naurahtaa kuin kiitokseksi itselleen.

”Kulttuuri on täysin välttämätön osa kansakuntaa ja sen tarinaa. Siitä tämä näyttelykin kertoo.”

Tuntematon nykytaide

Ateneumissa voi nähdä myös ranskalaisen Fernand Légerin töitä. Taiteilija ei ollut ministerille tuttu.

Vuorossa on yksi Ateneumin aarteista, viime vuonna museoon hankittu Helene Schjerfbeckin omakuva.

”Helene katsoo hauskasti olan yli omassa kuvassaan”, Terho kommentoi.

Omaa suhdettaan kuvataiteisiin Terhon kuvaa sanomalla, että hän on keskivertokansalainen, joka on kiinnostunut juuri tällaisista näyttelyistä, joita Ateneum järjestää.

”Helsinkiläisenä olen käynyt usein katsomassa täällä perusnäyttelyn. Tunnen nämä klassikot, ja aina ne näyttävät yhtä hienoilta.”

Sen sijaan nykytaide on hänelle vieraampaa.

”En voi kehuskella nykytaiteen tuntemuksellani.”

Vaikka Sampo Terho ihailee vanhaa taidetta, hän sanoo ymmärtävänsä nykytaiteilijoiden roolin.

”Nykytaiteilijat ovat se voima, joka vie tätä meidän tarinaa eteenpäin. Ei voi jäädä tai tarttua siihen, mitä oli 150 vuotta sitten, vaikka se jossain mielessä tuntuukin kultakaudelta. Aina pitää katsoa myös tulevaisuuteen.”

Susanna Pettersson ja Kansallisgallerian johtaja Risto Ruohonen esittelevät ministerille kosketusnäytöllistä infotaulua Helene Schjerfbeckistä.

Näyttelyssä on ainakin yksi teos, joka katsoo tulevaisuuteen. Eero Järnefeltin maalaus Kaski/Raatajat rahanalaiset vuodelta 1893 kiertää parhaillaan Suomea, ja sen tilalla on Petri Ala-Maunuksen, nykytaiteilijan, kuvitelma siitä, miltä sama maisema näyttää vuonna 2893. Taulussa näkyy rämettynyt vaaramaisema, aivan kuin ihmiset olisivat paenneet sieltä.

Terho ihastuu tauluun.

”Tämä on häkellyttävän hieno työ, erityisesti tuo värimaailma. Taivaanranta katoaa kumpujen yöhön tai aamun koittoon.”

Kullervo täräytti

Ministeri on kiireinen, ja näyttelykierros harppaa sotavuosiin.

Ateneumin johtaja Pettersson sanoo yllättyneensä siitä, miten vähän teoksissa näkyy tuskaa, kipua tai toivottomuutta. Pikemminkin monet sota-ajan teokset valoivat toivoa ja kertoivat selviytymisestä sekä elämänjanosta.

”Nimenomaan, eihän kukaan halua syöksyä pohjattomaan epätoivoon, vaikka olisi kuinka järkyttävät ajat. Aina pitää löytää toivoa, pitää katsoa eteenpäin”, Terho täydentää.

Hän kertoo, että kulttuurin alueella hän tuntee kirjallisuuden, musiikin ja elokuvan itselleen kuvataidetta läheisemmäksi.

Yöpöydällään hänellä on aina kesken joku Mika Waltarin tai brittiläisen J. R. R. Tolkienin teoksista.

Nyt hän lukee Tolkienin nuoruuden teosta Kullervon tarina, joka julkaistiin sata vuotta kirjoittamisen jälkeen.

Sampo Terho on innoissaan Tolkienista, koska tämän teoksista löytyy Suomi-yhteys.

”Tolkien on yksi maailman myydyimmistä kirjailijoista, ja on hienoa huomata, miten vahvasti hän on saanut vaikutteita suomen kielestä ja Kalevalasta.”

Tämä osoittaa Terhon mielestä sen, että jos pienessä maassa pystytään luomaan jotakin omaperäistä, se kiinnostaa myös suuressa maailmassa.

”Pienen maan omaperäisyys voi siis antaa vaikutteita globaaleille ilmiöille.”

Viime aikojen musiikkielämys liittyy myös Kullervoon ja vähän myös Tolkieniin.

”Kansallisoopperan Kullervo oli erinomaisen hieno esitys, jossa suurella kuorolla ja tanssikoreografialla vedettiin läpi Sibeliuksen nuoruudenteos. Se oli tunnettu Kalevala-aihe, josta Tolkienkin ammensi teemojaan.”

Muuten Terhon musiikkimaku on rockissa, erityisesti progressiivisessa rockissa. Hän jopa perusti nuorena bändin, jossa soitti rumpuja.

Sampo Terho omistaa kaikki Turhapurot

Sampo Terho hämmästelee Akseli Gallen-Kallelan suurta kouraa ja vertaa sitä omaansa.

Terho katsoo paljon elokuvia. Yksi hänen lempielokuvistaan on Charles Chaplinin Kaupungin valot.

”Se on klassikkojen klassikko. Siinä on huumorin keinoin käsitelty hyvin syvällisiä, yhteiskunnallisia aiheita.”

Myös Francis Ford Coppolan Kummisetä-elokuvat ovat tehneet Terhoon vaikutuksen. Lapsena hän ahmi kaikki George Lucasin Tähtien sota -elokuvat. Ylipäätänsä ministeri pitää scifistä ja fantasiasta.

”Olen jo pienestä pitäen viehättynyt myös täysin arjesta irrotetuista tarinoista.”

Suomalaisista elokuvista hän mainitsee Tuntemattoman sotilaan kummatkin versiot. Hän odottaa mielenkiinnolla syksyllä ensi-iltansa saavaa uusinta versioita elokuvasta.

Aki Kaurismäen elokuvat ovat myös tuttuja, erityisesti hän pitää Kaurismäen varhaisemmasta tuotannosta.

”Kaurismäen leffoissa on niin paljon suomalaisuutta, esimerkiksi sitä vähäpuheisuutta. Myös kuvakielessä on erittäin paljon sellaista kansallista vaikutusta.”

Sokerina pohjalla on kuitenkin Spede.

”Tunnustan, että minulla on kaikki Uuno Turhapurot dvd:nä. Katsoin niitä jo nuorena ja edelleenkin tykkään. Ne ovat kansaa lähellä olevaa sompailua.”

Taiteilijan suuri koura

Näyttelykierros Ateneumissa alkaa lähestyä loppuaan. Aivan viimeiseksi saavumme taiteilijoiden muotokuvien luokse.

”Ideana on, että kun on ensin kiertänyt Suomen taiteen tarina -kierroksen, täällä voi katsella kuvia taiteilijoista, jotka ovat maalanneet teokset.”

Paikasta löytyy myös yksi erikoisuus: kipsijäljennös Akseli Gallen-Kallelan kädestä.

”No se pitää nähdä”, Terho sanoo.

Hän vertaa kättä omaansa.

”Onpas iso koura. Voittaa kulttuuriministerin käden ihan mennen tullen.”

Sillä isolla kädellä Gallen-Kallela maalasi Terhon lempiteoksen Poika ja varis.

Kolmen vartin kestäneen kierroksen päätteeksi museonjohtaja saa ministeritason kiitokset ja lupauksen.

”Kiitos esittelystä, aivan erinomaisen hieno näyttely. Täytyy tulla uudelleen paremmalla ajalla. ”

Lue myös:

Persuorkesterointia: Terho nostettiin paalulle – Soinin ministerikyyti jatkuu