Eroottinen tanssija Mata Hari teloitettiin lokakuussa 1917 – Syyllistyikö kohukaunotar vakoiluun?

On varhainen aamu lokakuun 15. päivänä vuonna 1917. Tanssija ja kurtisaani, vakoilusta kuolemaan tuomittu Mata Hari, valmistautuu elämänsä viimeiselle matkalle ranskalaisessa Saint-Lazaren vankilassa.

”Älä pelkää, sisar. Tiedän miten kuolla ilman heikkoutta. Tulet näkemään hyvän lopun!” Mata Hari lohduttaa itkevää nunnaa, joka saattelee häntä ulos vankilarakennuksesta pitkin heikosti valaistua kivistä käytävää.

Mata Hari ottaa sinisen takin harteiltaan, kieltäytyy tarjotusta silmäsiteestä ja puhaltaa lentosuukon teloittajilleen.

Laukaukset kajahtavat koleassa aamussa. Mata Harin haavojen peittämä ruumis vajoaa äänettömästi maahan, veri värjää alushameiden mytyn punaiseksi. Viimeinen armonlaukaus ohimoon sinetöi kuoleman.

Vai sinetöikö?

Perhehelvetti

Margaretha Geertruide Zelle syntyi vuonna 1876 varakkaan hattukauppiaan perheeseen Leeuwerdenin pikkukaupungissa Hollannissa. Hänen isänsä Adam Zelle palvoi tummasilmäistä pikku prinsessaansa, josta varttui itsekeskeinen ja turhamainen nuori nainen.

Neito aloitti 15-vuotiaana lastentarhanopettajan opinnot, mutta lähti koulusta, kun rehtori raiskasi hänet.

Tapauksen jälkeen Margaretha alkoi nähdä seksin raa’an mekaanisena toimituksena, joka oli kaukana rakkaudesta.

Neljä vuotta myöhemmin Margaretha avioitui sanomalehti-ilmoituksella tapaamansa kapteeni Rudolph McLeodin kanssa ja muutti tämän mukana eksoottiselle Jaavalle. Seksuaalinen huuma haihtui kuitenkin nopeasti miehen osoittautuessa väkivaltaiseksi juopoksi.

Pahoinpidelty vaimo nousi kapinaan. Hän oli tajunnut suuren vetovoimansa miehiin ja kosti Rudolphille pettämällä tätä saaren nuorten sotilaiden kanssa.

Ristiriidoista huolimatta Margaretha sai puolisonsa kanssa kaksi lasta. Lastenhoitajan huhuttiin myrkyttäneen pienokaiset, mutta Margaretha uskoi Rudolphin tartuttaneen näihin syfiliksen.

Norman-poika kuoli kesällä 1899, ja perhe palasi Hollantiin pari vuotta myöhemmin. Pian tämän jälkeen Rudolph poistui parin yhteisestä kodista ja vei tyttären, Nonin, mukanaan.

Margaretha oli nyt yksin ja pennitön.

Alaston jumalatar

Rahapulassa Margaretha keksi aloittaa uuden elämän Pariisissa, jossa elettiin belle époquen, ihanan aikakauden, kultaisia vuosia. Valon kaupunki oli täynnä taiteilijoita, ja Margaretha yritti saada töitä mallina.

Pian notkeavartaloinen kaunotar alkoi luoda uraa tanssijana. Vuonna 1905 hän debytoi hienoissa pariisilaissalongeissa.

Mata Harin Siva-jumalalle omistettu viettelyä, vihaa ja rakkautta ilmentävä tanssiesitys vuodelta 1905. Aivan alasti tanssijatar ei esiintynyt, sillä hänellä oli yllään ihonvärinen vartalosukka. Mata Hari käytti aina myös koristeltuja rintaliivejä, joilla hän halusi peittää pienet rintansa. ©LEHTIKUVA

Suitsukkeet tuoksuivat huumaavasti neidon tanssiessa alasti lukuun ottamatta kahdesta pyöreästä metallinpalasta valmistettuja jalokivikoristeisia rintaliivejä, ranteissaan ja nilkoissaan kiliseviä ketjuja sekä lanteitaan kiertäviä värikkäitä huiveja, jotka hän riisui yksi kerrallaan.

Margarethasta tuli sensaatio, josta koko Pariisi kohisi. Hän markkinoi itsensä pariisilaisille intialaisen temppelitanssijan tyttärenä, joka oli kasvanut Jaavan viidakossa.

Mata Hari on indonesialainen nimi, jonka Margaretha Geertruide Zelle otti käyttöön ryhtyessään tanssijaksi. ©LEHTIKUVA

Uudelleensyntymän eksoottisena tanssijana kruunasi uusi nimi: Mata Hari. Se merkitsee indonesian kielellä ”auringonnousua” tai ”päivän silmää”.

Mata Hari nousi nopeasti seurapiirien juhlituimmaksi kaunottareksi. Hän loisti Euroopan hienoimmilla estradeilla, ja hänen kuvansa koristivat postikortteja.

Rahaa tulvi sisään ovista ja ikkunoista. Eräs hullaantunut rahapohatta hankki Mata Harille linnan Loiren laaksosta ja huoneiston Pariisista.

Loisto hiipuu

Lähes kymmenen vuoden loisteliaan uran jälkeen Mata Harin suosio alkoi hiipua. Seksisymboli alkoi vanheta ja itämainen alastontanssi kadotti uutuudenviehätyksensä. Belle époque loistavine kurtisaaneineen päättyi lopullisesti ensimmäisen maailmansodan syttymiseen vuonna 1914.

Mata Harista tehtiin moraalisen rappion symboli. Hänen persoonaansa liitetyistä fantasioista tuhoisin oli kuvitelma, että tanssija-kurtisaani oli myös vakooja. Mikäpä olisi ollut ihanteellisempi paikka onkia sotasalaisuuksia kuin vuoteessa rakastelun raukaisemilta miehiltä?

Eräänä päivänä Mata Harin luokse saapui saksalainen konsuli Karl Kroemer. Mies kysyi, suostuisiko tanssija ryhtymään saksalaisten vakoilijaksi, jos hän saisi 20 000 frangia.

Mata Hari otti rahat, mutta hänellä ei ollut pienintäkään aikomusta ryhtyä vakoojaksi.

Mutta kun hän matkusti hieman myöhemmin Hollannista Englannin kautta Ranskaan, Britannian vastavakoilupalvelun miehet kuulustelivat häntä perusteellisesti.

Britit kuvittelivat Mata Harin olevan Clara Benedix, saksalainen vakooja.

Mata Harin ulkomaalainen syntyperä, monipuolinen kielitaito, tapa matkustella yksin maasta toiseen sekä lukuisat rakastajat riittivät todisteiksi siitä, että hän oli saksalaisten vakooja.

Kohtalokas intohimo

37-vuotias Mata Hari puutarhassaan Pariisissa. ©LEHTIKUVA

Lopulta Mata Harin kohtalon sinetöi rakastuminen. Hän rakastui itseään 18 vuotta nuorempaan, vain 21-vuotiaaseen Venäjän armeijan kapteeniin Vadime de Masloffiin.

Mata Hari halusi hylätä tilapäiset rakastajat omistautuakseen kokonaan Vadimelle. Ongelmana oli kuitenkin rahapula. Niinpä Pariisin vastavakoilutoimiston päällikkö, kapteeni Ladoux teki tanssijalle tarjouksen, josta hän ei voinut kieltäytyä: Mata Hari saisi miljoona frangia, jos hän vakoilisi ranskalaisille. Lisäksi hän saisi käydä erikoisluvalla tapaamaansa nuorta rakastajaansa rintamalla.

Mata Hari halusi osoittaa Ladoux’lle olevansa uskollinen Ranskalle. Hän vietteli Madridissa saksalaisen kapteeni Arnold Kallen ja pumppasi tältä saksalaisten sotasalaisuuksia divaanilla lojuen.

Ladoux kuitenkin halveksi häntä ja uskoi hänen olevan kaksoisagentti, jonka todelliset sympatiat olivat saksalaisten puolella.

Suurin rikos

Helmikuussa 1917 poliisit pidättivät Mata Harin pariisilaisesta hotellista ja kuljettivat hänet kuulusteltavaksi. Sieltä matka jatkui Saint-Lazaren pahamaineiseen naistenvankilaan odottamaan oikeudenkäyntiä.

Mata Haria vihaavat miehet näkivät edessään syntisen ja nautinnonhaluisen porton, joka oli yrittänyt syöstä koko ranskalaisen yhteiskunnan perikatoon.

Mata Hari itse totesi, että hänen suurin rikoksensa oli se, että hän oli ”emansipoitunut, itsenäinen nainen miesten johtamassa maailmassa.”

Miehet, jotka olivat ennen suudelleet Mata Harin paljaita jalkoja, olivat nyt valmiita lähettämään hänet kuolemaan, jopa hänen jumaloimansa Masloff. Nuori kapteeni ilmoitti kylmästi, että entisen rakastajattaren kohtalo ei liikuttanut häntä tippaakaan. Masloffin petos särki Mata Harin sydämen lopulliseksi.

”Tänään kaikki romahtaa ympärilläni, kaikki kääntävät selkänsä, jopa hän, jonka vuoksi olin valmis kulkemaan tulen läpi. Koskaan en olisi uskonut niin suureen ihmisten raukkamaisuuteen.”

Heinäkuussa 1917 järjestetty oikeudenkäynti oli pelkkä teatterinäytös, jonka lopputulos oli alusta saakka selvä. ”Tämä nainen on aiheuttanut ehkä 50 000 miehemme kuoleman”, tuomari jyrisi. ”Paha, jota tämä nainen on saanut aikaan, on uskomatonta. Hän on ehkä vuosisadan suurin naispuolinen vakooja.”

Mata Harin teloitus oli aikansa sensaatio, josta lehdet repivät meheviä otsikoita ja joka kuumensi tunteita puolesta ja vastaan.

Legenda syntyy

Lokakuun 15. päivä sata vuotta sitten. Mata Hari seisoi teloittajiensa edessä niin liikkumattomana, että se tuntui melkein yliluonnolliselta.

Vakoilusta syytetyn Mata Harin teloitus 15. lokakuuta vuonna 1917. Hetkeä ennen kuolemaansa hän lähetti teloittajilleen lentosuukon. ©LEHTIKUVA

Tästä kohtauksesta sai alkunsa huhu, jonka mukaan tanssija oli odottanut pelastajan saapuvan viime hetkellä. Juuri ennen teloitusta paikalle kiisi uljaan ratsunsa selässä nelikymppisen Mata Harin vasta 21-vuotias rakastaja, rikas espanjalainen playboy. Mies sieppasi Mata Harin mukaansa, minkä jälkeen rakastavaiset pakenivat yhdessä läpi metsien.

Aina silloin tällöin esiin pulpahti tarinoita, joissa Mata Hari oli nähty elävänä vuosikausia kuolemansa jälkeen. Vuonna 1929 lehdistössä velloi huhu, että tanssija oli englantilaiselta laivalta Ranskan rannikolle pudonnut tuntematon nainen.

Salaperäisyyden aura verhoaa Mata Harin elämää ja kuolemaa vielä nykyäänkin, sata vuotta sen jälkeen, kun hän joutui tuomiolle kuvitelluista tai todellisista rikoksistaan.

Kirjallisuus: Paulo Coelho: Vakooja (2016). Portugalinkielinen alkuteos ilmestyi vuonna 2016. Suom. Jarna Piippo ja Sanna Pernu; Julie Wheelwright: The Fatal Lover: Mata Hari and the Myth of Women in Espionage (1992); Pat Shipman: Femme Fatale. Love, Lies and the Unknown Life of Mata Hari (2007); Keay, Julia: The Spy Who Never Was. The Life and Loves of Mata Hari (1987).