Murhamysteeri: Olof Palmen murhasta 30 vuotta - tutkimukset jatkuvat edelleen

Helmikuun 28. päivän iltana vuonna 1986 Tukholmassa sää oli kylmä. Pääministeri Olof Palme ja hänen vaimonsa päättivät mennä elokuviin.

Lisbet Palme soitti kello 18.30 pariskunnan pojalle Mårtenille, joka sanoi lähtevänsä mielellään tyttöystävänsä kanssa vanhempiensa seuraksi.

Olof Palme oli antanut henkivartijoilleen vapaata.

Palmet lähtivät kotoaan kello 20.40 ja ajoivat metrolla keskustaan. Näytös päättyi kello 23.15. Nelikko jutteli jonkin aikaa kadulla elokuvateatterin edessä, minkä jälkeen Olof ja Lisbet Palme jatkoivat kävellen pitkin Sveavägenin ostoskatua.

Tunnelgatanin kulmassa Lisbet Palme kuuli kaksi paukausta. Hän luuli niiden olevan nuorison paukkupommeja ja kääntyi miehensä puoleen kysyäkseen, mitä mieltä tämä oli.

Pääministeri Olof Palme ei ollut enää mitään mieltä. Hän oli vaipunut katuun, ja rinnasta ja suusta purskahti verivirta.

Olof Palmea oli ammuttu suurikaliberisella revolverilla.

Lisbet Palme näki jonkun miehen juoksevan Tunnelgatanille, seisahtavan hetkeksi, katsovan taakseen ja loikkivan sitten ylös portaita.

Palme kuoli tajuihinsa tulematta sairaalassa.

Väärä mies?

Murhan jälkeen Ruotsin poliisi oli kovan haasteen edessä. Joku oli saatava nopeasti kiinni – melkeinpä kuin filmissä Casablanca, jossa poliisipäällikkö vastaa alaisensa kysymykseen ”kuka pidätetään” sanoilla ”ne tavanomaiset.”

Tukholmassa pidätettiin Christer Pettersson, huumeisiin taipuva pikkurikollinen, joka käyttäytyi joskus väkivaltaisesti.

Pettersson oli myös usean kerran piruspäittäin kerskaillut ryyppyporukoissa: ”Minä ammuin pääministerin.”

Kuulustelijat hiillostivat Petterssonia päivästä toiseen. Juuri häntä Lisbet Palme osoitti sormella, kun poliisi oli asettanut riviin kaksitoista miestä tunnistettavaksi.

Käräjäoikeus tuomitsi Petterssonin elinkautiseen Olof Palmen murhasta. Hovioikeus vapautti hänet: todisteet syyllisyydestä eivät olleet riittäviä.

Monet rikostutkijat pitävät edelleen Christer Petterssonia murhaajana. Riittäviä todisteita ei kuitenkaan löytynyt.

Palmen murhasta on olemassa monia kymmeniä teorioita. Erään teorian mukaan Christer Pettersson oli ajautunut riitaan huumevälittäjä Sigge Cedergrenin kanssa. Pettersson oli toiminut Cedergrenin gorillana ja pahoinpidellyt niitä huumeiden ostajia, jotka eivät maksaneet velkojaan. Pettersson päätti pelotella pomoaan ja lähti ase mukanaan seuraamaan elokuvateatterista poistuvaa Palmen pariskuntaa.

Teorian mukaan Christer Pettersson luuli, että Olof Palme oli lähistöllä asunut Sigge Cedergren.

Christer Pettersson kuoli aivoverenvuotoon vuonna 2004.

Naapurin poika…

Olof Palmen murhavuonna Ruotsissa elettiin vielä viattomuuden aikaa. Pääministerin murhaaja oli poliisin mielestä se ”tavallinen naapurin poika.” Häntä oli syytä etsiä läheltä.

Ajatus jostakin kaukaa tulleesta murhaajasta oli vain poliisijohtoa hipaissut ajatuksenpoikanen.

Mahdottomalta tuntui myös ajatus, että murhan tilaaja olisi ollut jopa jonkin valtion ylin johto.

Kuitenkin se oli täysin mahdollinen vaihtoehto.

Olof Palmen murhaajan käyttämää asetta etsittiin vuosikausia, taidetaan etsiä vieläkin. Sitä ei kuitenkaan ole löydetty – eikä ole voitukaan löytää. Voimme näet hyvinkin olettaa, että murhaaja vei sen mukanaan – minne hän sitten Tukholmasta lensikin.

Lensi? Vei mukanaan?

Jos murhan teettäjä oli jokin korkea ulkomainen taho, sillä oli rahaa lennättää palkkamurhaaja Tukholmaan yksityiskoneella.

Olof Palme oli arvostellut voimakkaasti Etelä-Afrikan silloista apartheidhallintoa. Joidenkin havaintojen mukaan mustien kiduttajana ja teloittajana tunnettu eteläafrikkalainen poliisiupseeri Eugene de Kock olisi nähty Tukholmassa murhan tapahtuma-aikoina.

Palkkamurha?

Entä mitä kautta Palmen mahdollinen ulkomainen palkkamurhaaja olisi saapunut Tukholmaan?

Lähtömaata voi arvailla, mutta turvallinen välietappi olisi luultavasti ollut jokin silloisista itäblokin maista. Latviasta oli helppo palkata yksityiskone, jonka lentäjä ei tehtävästään paljoa kysellyt.

Bromman lentokentälle oli murhan tapahtumapaikalta vajaan puolen tunnin ajomatka. Bromman kenttää käyttivät myös yksityiset pienkoneet.

Tuolloin ei Ruotsin lentokentillä vielä ollut turvatarkastuksia eikä ollut muuallakaan.

Murhan ajankohta oli hyvin valittu. Poliisi ei voinut käynnistää ajojahtia keskiyöllä. Murhaajalla oli aikaa kadota. Jossain lähellä odotti auto, joka lähti viemään häntä kentälle kello 23.22 – siis samalla hetkellä, kun poliisi vasta sai hälytyksen.

Maksettu lentäjä odotti nurkumatta, kunnes tuli viesti, että nyt lähdetään. Runsas tunti murhan jälkeen Palmen surmaaja saattoi jo olla Latvian pääkaupungissa Riiassa. Siinä vaiheessa, keskiyöllä, Ruotsin poliisi vasta mietti, mitä pitäisi tehdä.

Vaan mitäpä se olisi voinut tehdä, kun murhaaja oli kadonnut rautaisen esiripun taakse mukanaan näihin asti etsitty murha-ase.

Olof Palmen murhaajaa ei tiedetä, ei tunneta. Jos hän kuului palkkamurhaajiin, he eivät jakele käyntikortteja. Toki arvuutettavaa jää: miksi ammattimies ei surmannut Palmea varmimmalla mahdollisella tavalla – ampumalla päähän?

Vuosikymmenien mittaan poliisin arkistoihin on taltioitu satoja kysymyksiä ja vastakysymyksiä. Tässä muutama:

Miten murhaaja sai tietää, mihin elokuvateatteriin ja milloin Palmen pariskunta oli menossa? Eihän sitä ollut päätetty ennen kuin alkuillasta heidän kotonaan. Kuka salakuunteli Palmen kotipuhelinta ja kuuli Lisbet Palmen soiton Mårtenille?

Olivatko kenties syyllinen tai syylliset sittenkin Ruotsista ja niin läheltä ja niin korkeassa asemassa, että maan ylintä poliisijohtoa poltti ja pelotti paljastaa totuus?

Ehkäpä se onkin syy, miksi Olof Palmen murha ei koskaan selviä.

Oikea mies?

Eräänä elokuun päivänä vuonna 2008 kajahti pistoolinlaukaus kerrostaloasunnossa Huddingessä lähellä Tukholmaa. Itsensä oli ampunut 58-vuotias Christer Andersson.

Tapahtumasta ei ollut mainintaa lehdissä. Tavallinen itsemurha ei yllä otsikoihin.

Christer Andersson oli kuitenkin ollut vuonna 1995 kolme kertaa ja vuonna 1998 vielä kerran poliisin kuulusteltavana. Kuulustelut liittyivät Olof Palmen murhaan.

Vuonna 2012 ilmestyi tanskalaisen lehtimiehen ja kirjailijan Paul Smithin teos Palmes morder? Siinä Smith nosti Palmen murhaajaksi itsemurhan tehneen, tuntemattoman Christer Anderssonin.

Andersson tunsi vihaa Olof Palmea kohtaan. Palmen sosialidemokraattinen puolue oli ajanut läpi uudistuksen, jonka seurauksena pörssi oli romahtanut lähes 10 prosenttia. Andersson oli käynyt osakekauppaa velaksi. Hän oli yhtäkkiä lähes varaton. Hänen oli myöhemmin pakko myydä lähellä murhapaikkaa ollut Vasagatanin asuntonsa.

Kaiken lisäksi Anderssonilla oli ollut Smith&Wesson .357 Magnum -pistooli, jollaisella Palme oli ammuttu. Palmen esiintyessä eräässä tv-ohjelmassa hän oli ampunut kotinsa televisioruudun tohjoksi. Kuulusteluissa Andersson sanoi myyneensä aseen jollekin etelämaalaiselle huumekauppiaalle.

Kokenut oikeuspsykiatri Ulf Åsgård oli laatinut Olof Palmen murhaajasta persoonallisuusprofiilin. Christer Anderssonin persoona kävi yksiin kaikkien kahdentoista eri testikohdan kanssa.

Mutta mitkä tapahtumat edelsivät itsemurhaa?

Huddingen poliisilaitokselle oli tullut puhelu Christer Anderssonin veljeltä, joka oli huolissaan, kun ei saanut yhteyttä masennuksesta kärsivään isoveljeensä. Kaksi järjestyspoliisia lähti Christer Anderssonin asunnolle. Kun ovikellon soittoon ei vastattu, poliisit huusivat: ”Avatkaa, täällä poliisi!” Lähes saman tien oven takaa kuului laukaus. Christer Andersson oli ampunut itsensä.

Kirjailija Paul Smith kysyi: ”Miksi?” Ja vastasi: ”Ehkä siksi että Andersson pelkäsi poliisin hakevan hänet jälleen kuulusteltavaksi.” Ja kenties tuovan päivänvaloon uusia, häneen kohdistuvia raskauttavia todisteita.

Rikosteknikot eivät tutkineet Christer Anderssonin asuntoa. Se siivottiin ja tyhjennettiin. Huddingen paikallispoliisi ei tiennyt, että Christer Anderssonia oli epäilty Olof Palmen murhasta. Asia oli vain harvojen rikostutkijoiden tiedossa.

Ehkä saman tien katosi jokin tärkeä johtolanka tutkimuksista, jotka jatkuvat edelleen. Ruotsin poliisilla on murhasta 250 hyllymetriä erilaisia asiakirjoja – silminnäkijöiden lausuntoja, epämääräisiä vihjeitä, kuulustelupöytäkirjoja.

Murha ei vanhene koskaan.