Mikä oli Paasikiven salainen tehtävä vuonna 1917?

Sata vuotta sitten joulukuussa Juho Kusti Paasikivi lähti matkalle Pohjolan pääkaupunkeihin. Matkalta hän kirjoitti tiiviisti kirjeitä vaimolleen. Kirjeet sisältävät erikoisen peitetarinan.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Idänsuhteiden takuumies Paasikivi oli joulukuussa 1917 varsin kokematon diplomaatti, jonka kielitaitoa vanhemmat suomalaispoliitikot arvostelivat.

Sata vuotta sitten joulukuussa Juho Kusti Paasikivi lähti matkalle Pohjolan pääkaupunkeihin. Matkalta hän kirjoitti tiiviisti kirjeitä vaimolleen. Kirjeet sisältävät erikoisen peitetarinan.
(Päivitetty: )
Teksti: Janne Könönen

Tukholmalaisesta hienostohotellista d’Angleterrestä lähti 8. joulukuuta 1917 Helsinkiin kirje, joka alkoi:

”Rakas Anna, Olen aina tulostani saakka (juna tuli vasta tiistaina 4 iltapäivällä) ollut niin kiinni, että ei kirjeen kirjoittamisesta ole oikein tullut mitään. Aika on mennyt päivällisiin ja aamiaisiin. Keskiviikkona olin oopperassa ”Parsifalin” näytöksessä, torstaina kutsui paroni Langenskjöld päivälliselle ja eilen perjantaina olin Handelsbankenin johtaja Friskin luona aamiaisella hänen komeassa palatsissaan.”

Kirjoittaja oli Suomen historian suurmies, myöhempi pääministeri, presidentti ja idänsuhteiden peruskallio Juho Kusti Paasikivi.

Vuonna 1917, 47-vuotiaana, hän ei vielä kuulunut politiikan ykköskaartiin vaan toimi Kansallis-Osake-Pankin pääjohtajana. Melkoinen persoona hän kylläkin jo oli. Pankissa henkilökunta oli patistellut äksynpuuskia saanutta pomoaan mielentilatutkimuksiin.

Kotona Helsingin Nervanderinkadulla meno oli rauhallisempaa. Nyt joulun alla siellä odottivat elonmerkkejä Tukholmasta puoliso Anna sekä aikuisiksi kasvamassa olleet lapset Annikki (s. 1898), Wellamo (s. 1900), Juhani (s. 1901) ja Varma (s. 1903).

Paasikiven perhe kuvattuna vuonna 1925 Jukolan tilalla, jonka Paasikivet olivat hankkineet Keravalta vuonna 1917. ©JUHO KUSTI PAASIKIVEN ARKISTO/KANSALLISARKISTO

Paasikivi teki kaikkensa, ettei turhaan hermostuttaisi vaimoaan, sillä rouva Paasikiven terveys oli heikohko. Myös kotisovun nimissä oli parempi perustella perinpohjin, miksi kirjeitä oli vaikea kirjoittaa.

Mutta kaikki, mitä Paasikivi kirjeissään kirjoitti, ei ollut totta. Se, että Paasikivi joutui kirjeissään valehtelemaan, oli pakon sanelemaa.

Mutta todennäköisesti myös Anna, joka itsekin oli mukana vanhasuomalaisen puolueen politiikassa, tiesi, että mies lasketteli kirjeissään enimmäkseen palturia.

Huoli perheestä

Kööpenhaminalla ei ollut tarjota suomalaisille sijaa majatalossa. Anna sai kuulla miehensä joutuneen yöpymään ”kaiken maailman kauppiaiden ja jobbarien” seurassa.

Paasikivi oli lähtenyt Helsingistä salaperäisyyden verhoamalle matkalle Pohjolan pääkaupunkeihin 1. päivä joulukuuta. Seuraavat neljä päivää hän oli tehnyt ”rasittavaa ja pitkää” junareissua kaukaa pohjoisesta Tornion ja Haaparannan kautta kiertäen.

Koska maailmansota heikensi viestiyhteyksiä, kesti kaksi viikkoa, ennen kuin Anna kuuli miehestään ensimmäisen kerran.

”Olen alkanut tarmolla käydä pankkiasioihin käsiksi. Ne vaativat täällä vielä monta päivää. Ylihuomenna maanantaina lähden kuitenkin Kööpenhaminaan ja Kristianiaan kun saan seuraa. – – Ilma, joka ensi päivinä oli kylmä, on nyt aivan lämmin, niin että turkissa on hankala kulkea. Terveisiä lapsille ja itsellesi lämmin suutelo. Juholta.”

Liikemiesisällä oli huoli perheestä, jonka oli jättänyt kaoottiseen Helsinkiin. Maailmansota riehui Euroopassa, tsaari oli kukistettu Venäjällä maaliskuussa ja bolsevikit kaapanneet vallan marraskuussa. Suomen asema oli epävarma, elintarvikevarannot loppumassa, poliisit kadonneet katukuvasta ja aseellinen valta oli lähinnä kaksilla kotimaisilla asekaarteilla sekä punaisilla venäläissotilailla.

Tukholmasta Paasikivi jatkoi yhdessä ruotsalaiseen puolueeseen kuuluneen Adolf Törngrenin kanssa junalla Kööpenhaminaan. Sieltä hän kirjoitti kotiin 13.12.

”Rakas Anna! Olemme nyt Kööpenhaminassa. Kun tulimme, missään hotellissa ei ollut vapaata huonetta. Lopulta onnistuimme saamaan kuitenkin yhden pienen vinttikomeron.”

”Jouluksi kotiin”

Pohjolan joulukuinen sää oli sata vuotta sitten loskaisen harmaa. Vesikuurot pakottivat Paasikiven Kööpenhaminassa herrainvaateliikkeeseen:

”Täällä on satanut koko ajan. Olin pakotettu ostamaan ulsterin, hatun ja kapsäkin – oikein sellaisen, joita kehtaa näytellä. Matkat vievät hirveästi aikaa, saavumme Tukholmaan aikaisintaan ensi torstaina. Sitten pitäisi heti lähteä kotiin ehtiäkseni jouluksi kotiin.” (13.12.)

Tanskan pääkaupungista matka jatkui Osloon, joka vuonna 1917 tunnettiin nimellä Kristiania.

Reissu oli venähtämässä pahasti, ja Paasikivi ennakoi sen aiheuttavan ukkospilviä kotipuolessa. Joulukuun 16. kirjoitettu kirje alkoi Annan lepyttelyllä:

”Koetamme järjestää asiamme niin, että pääsemme lähtemään jo huomenillalla. Siten tulemme Tukholmaan tiistai-iltana.”

Varmemmaksi vakuudeksi Paasikivi toisti kirjeen loppupuolella päättäväisyyttään:

”Koetan kaikin tavoin järjestää asiani niin että pääsen jouluksi kotiin. Ruotsista lähtisi ensi viikolla eräs laiva elintarvikkeita tuomaan. Siten pääsisin nopeammin. Kööpenhaminan matka vei paljon pitemmän aikaa kuin olimme laskeneet, emme vain millään päässeet aiemmin lähtemään.”

Todellinen tarkoitus

Sitä mukaa kuin jouluiset diplomaattitaivutukset yksi toisensa jälkeen kääntyivät tappioiksi, Paasikiven kynästä alkoi lähteä yhä enemmän viestejä, joissa vain toivottiin pääsyä pian Annan luo juomaan glögiä.

 Matkailtuaan kolmatta viikkoa ja palattuaan 19. joulukuuta Tukholmaan Juho sai viimein tartuttua härkää sarvista:

”Toivoin voivani lähteä täältä viimeistään huomenna, mutta nyt ovat asiat muuttuneet siksi että sekä minun että Hjalmar Paloheimon täytyy jäädä tänne joulun yli. Uudeksi vuodeksi minä voinen saapua. – – On kovin ikävä, että minun täytyy olla joulun päivät poissa kotoa. Se on ensimmäinen ja toivottavasti myös viimeinen kerta. Minkä tälle tekee! Muuten olisi hyvä, jos vain Te olisitte täällä. – – Siltä varalta, että tämä on viimeinen kirjeeni ennen joulua, toivotan Teille kaikille rauhallista joulunaikaa. Suutele lapsia minun puolestani ja itse saat oikein lämpimän suutelon kun palaan. Oma Juhosi.”

Edes tässä kirjeessä ei hiiskuttu sanaakaan siitä, mitä oli Paasikiven matkojen todellinen tarkoitus:

Paasikivi oli Pohjoismaissa hakemassa senaatin puheenjohtaja Pehr Evind Svinhufvudin valtuuttamana Suomen itsenäisyystunnustuksia.

Kirjeissä mainittujen pankkiirien sijaan Paasikivi kävi todellisuudessa tapaamassa pohjoismaisia päättäjiä.

Kirjeiden tullessa kotiin Nervanderinkadulle ne oli avattu. Hauraan kirjepaperin takana näkyy leima, jossa ruotsiksi, suomeksi ja venäjäksi muistutettiin Venäjän sotasensuurin lukaisseen kirjeet.

Kuninkaan puhe

Mutta toisin kuin Helsingissä uskottiin, Paasikiven matkan tarkoitus karahti kiville jokaisessa käyntikohteessa.

Pohjois-Ruotsista Piitimen kunnasta kotoisin ollut liberaali pääministeri Nils Edén suhtautui Suomeen pidättyväisesti. ©LEHTIKUVA

Ruotsin pääministeri Nils Edén sekä Tanskan ja Norjan ulkoministerit Erik Scavenius ja Nils Ehlen olivat tarjonneet vain lämmintä kättä. Pohjoismaat tekivät tiettäväksi, että suomalaisten aie itsenäistyä oli rohkea, mutta myös hullu ja heikolla pohjalla.

Diplomaattipiireissä kiersi ikävä veikkaus, ettei voimistuva Venäjä ennen pitkää hyväksyisi uutta valtiotulokasta, jonka maaraja makasi vain muutama kymmenen kilometriä sen pääkaupungin Pietarin sydämestä. Tunnustaisivatko maailmansodan osapuolet Saksa, Englanti, Ranska ja Yhdysvallat pienokaisen, oli toinen kysymys, joka Pohjoismaissa jarrutti.

Pahin takaisku oli kuitenkin vasta tulossa. Joulunpyhien mentyä Paasikivi pääsi senaatin virallisen Ruotsin lähettilään Alexis Gripenbergin kanssa Ruotsin kuningas Kustaa V:n pakeille.

Tapaaminen alkoi pahaenteisesti. Kuninkaanlinnan aulassa vastaan tulivat pääministeri Edén ja ulkoministeri Johannes Hellnér, jotka koettivat luikkia suomalaisten ohi.

Ruotsin hallitus oli täynnä varovaisia liberaaleja ja sosiaalidemokraatteja, mutta suomalaiset olivat uskoneet oikeistolaisemman kuninkaan tukeen. Kuninkaan luo päästyään Paasikivi ja Gripenberg tajusivat, että Hellnér ja Edén olivat ilmeisesti juuri käyneet vannottamassa kuninkaalle, ettei suomalaisille saisi missään nimessä antaa piiruakaan periksi.

Paasikiven pyydettyä Suomen tunnustamista kuningas kiersi keskustelun Ahvenanmaahan, joka oli hänen mukaansa joutunut Venäjälle vuonna 1809 irrallisena osana Suomesta. Siten Ruotsi voisi vaatia saaret itselleen, järkeili kuningas lempihankettaan.

Arestikoppiin

Juho Kusti Paasikivi

Joulun 1917 tapahtumat olivat Paasikivelle ulkopolitiikan oppitunti. Myöhemmin hänestä kasvoi diplomatian suvereeni ammattilainen. ©LEHTIKUVA

Pettyneet suomalaiset laahustivat iltapäivällä 28. joulukuuta sohjoisen Tukholman katuja hotellille. Ärtynyt Paasikivi tiuskaisi haluavansa heti pois valtiollisista hankkeista ja palaavansa KOP:n tilinpäätöksen kimppuun. Annalle lähti kirje:

”Minun on jo kovin ikävä sinun luo kotiin. Ei sitä enää 20 vuoden avioliiton jälkeen viihdy kaukana kodista.”

Uusivuosi tuli, mutta kotiinpaluun kanssa kävi vielä kerran huonosti.

Haaparannan ja Tornion rajalla venäläiset pysäyttivät itsenäisyystunnustelijan. Vaikka Suomi oli ollut nimellisesti itsenäinen jo kolmisen viikkoa, venäläiset rajavartijat jatkoivat edelleen maan länsirajojen vahtimista.

Paasikivi riiteli oman maansa rajapuomilla vieraan maan vartijoiden kanssa sen verran römeästi, että sai viettää uudenvuodenpäivän 1918 bolsevikkien matruusikomitean eristyskopissa.

Kotona hän olisi Annalle monta selitystä velkaa.

Lähteet ja kirjallisuus: J.K. Paasikiven arkisto, Kansallisarkisto; Tuomo Polvinen: J.K. Paasikivi – valtiomiehen elämäntyö I (WSOY, 1989), Janne Könönen: Punaisen leijonan maa – Suomen hullu joulukuu 1917 (Otava, 2017). Kuvat Juho Kusti Paasikiven arkisto/Kansallisarkisto.

Lue myös:

Äreä Paasikivi lähetettiin mielisairaalaan tutkittavaksi – mikä oli diagnoosi?

Paasikivi teki sisäpiirikauppaa – porvarillinen senaatti perusti ensimmäisen valtionyhtiön

Paasikivi valmisteli radiopuheen Leningradin valloituksen kunniaksi 1941 – Usko Saksan voittoon oli vahva

X