Rautanaamioon kätketyt kasvot: Kuka oli Aurinkokuninkaan hovin salaperäinen vanki?

Miehen kasvot oli peitetty rautaisella naamiolla. Hän virui ranskalaisissa vankiloissa vuosikymmenten ajan. Tämän 1600- luvun kuuluisan vangin henkilöllisyys on edelleen arvoitus.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Imettäjä hoivasi tulevaa Aurinkokuningasta, mutta millaisissa oloissa eli hänen oletettu kaksoisveljensä?

Miehen kasvot oli peitetty rautaisella naamiolla. Hän virui ranskalaisissa vankiloissa vuosikymmenten ajan. Tämän 1600- luvun kuuluisan vangin henkilöllisyys on edelleen arvoitus.
(Päivitetty: )
Teksti: Riikka Forsström

Vankia kohdeltiin aina kunnioittavasti. Hän sai nukkua puhtailla lakanoilla. Palvelijat tarjoilivat hänelle ruokaa hopea-astioista ja vajosivat kunnioituksesta polvilleen hänen eteensä.

Kuitenkaan edes häntä hoitanut lääkäri tai rippipappi ei saanut tietää hänen henkilöllisyyttään.

Rautanaamio alistui tyynesti kohtaloonsa – siitäkin huolimatta, että hänen ainoat huvinsa olivat lukeminen, kitaran soitto, messussa käyminen ja tiukasti vartioidut kävelyretket.

Mutta kuka hän oikein oli? Ja miksi hänet oli teljetty vankilaan?

Vastauksia joudutaan etsimään aivan Ranskan 1600-luvun yhteiskunnan huipulta asti.

Toinen kaksosista?

Syyskuun 5. päivän aamuna vuonna 1638 Ranskan kuninkaallisessa linnassa Saint-Germain-en-Layessa hoviväki tungeksi seuraamassa, kuinka kuningatar Anna Itävaltalainen synnytti ensimmäisen lapsensa, potran pojan.

Aurinkokuninkaana myöhemmin tunnetuksi tulleen kruununperijän tuloa maailmaan pidettiin suurena ihmeenä, sillä kuningatar ja hänen puolisonsa, kuningas Ludvig XIII olivat eläneet hedelmättömässä liitossa jo 23 vuotta.

Kun kuningatar jäi yksin hovineitonsa kanssa, maailmaan putkahti vielä toinenkin pienokainen. Hänen syntymäänsä ei otettu vastaan riemuhuudoin, ja lapsi toimitettiin vaivihkaa pois hovista.

Jos nimittäin olisi paljastunut, että Ludvig XIV:lle, Aurinkokuninkaalle, oli syntynyt kaksosveli, hänen oikeutensa kruunuun olisi ollut vaarassa.

1600-luvulla ihmisen biologiaa tunnettiin vielä heikosti, mistä syystä vallitsi epävarmuus siitä, kumpi kaksosista oli vanhempi eli laillinen kruununperijä.

Nuorukaiseksi vartuttuaan Aurinkokuningas alkoi pelätä, että pikkuveli saattaisi yrittää anastaa vallan itselleen. Yksinvaltiaan mahtikäskyllä tungettelija teljettiin loppuiäkseen vankilaan.

Jotta kukaan ei olisi huomannut hänen yhdennäköisyyttään veljensä kuninkaan kanssa, vanki pakotettiin kantamaan kasvoillaan rautaista naamiota.

Olisiko hän Rautanaamio?

Rautaa vai samettia?

Rautanaamio eli 34 vuotta täydellisesti eristettynä muusta maailmasta. Hänen henkilöllisyytensä on pysynyt salassa tähän päivään asti. 

Käsitystä, jonka mukaan naamioitu elinkautisvanki oli Aurinkokuninkaan kaksoisveli, on lennokkaimmin popularisoinut ranskalainen kirjailija Alexandre Dumas vanhempi romaanissaan Bragelonnen varakreivi.

Kiehtova tarina oli lumonnut jo 1700-luvulla varsinkin filosofi Voltairen. Juuri Voltaire popularisoi käsityksen, jonka mukaan vangin kasvot oli peitetty leukaa myöten teräksisellä kypärällä, jossa suun kohdalla oleva ristikko mahdollisti syömisen ja hengittämisen.

On kiinnostavaa, että juuri naamio teki salaperäisestä vangista kuuluisan ja erään Ranskan historian arvoituksellisimmista mysteereistä, sillä naamioiden käyttö oli 1600–1700-luvuilla varsin yleistä.

Ja vaikka nimitys Rautanaamio on vakiintunut yleiseen kielenkäyttöön, mikään ei puhu sen puolesta, että naamio olisi taottu raudasta. Yhtä hyvin se on voinut olla valmistettu mustasta sametista.

Siihen, miksi vanki pakotettiin käyttämään naamiota, on täytynyt olla erittäin painava syy. Kaikki viittaa siihen, että hänen täytyi olla korkea-arvoinen henkilö, jonka kasvot moni olisi voinut tunnistaa. Ehkä hän siis oli Aurinkokuninkaan kaksoisveli – mutta oli myös muita vaihtoehtoja.

Yksinvaltiaan oikut

Aurinkokuningas eli Ranskan kuningas Ludvig XIV kaikessa komeudessaan.

Ludvig XIV piti itseään Jumalan voideltuna, tavallisten kuolevaisten yläpuolella olevana superyksilönä, jolla oli oikeus toimia kaikessa noudattaen vain omia mielihalujaan.

Eräs tyrannin vihan kohteeksi joutuneista oli upporikas valtiontalouden yli-intendentti Nicolas Fouquet.

Vuonna 1664 kuningas telkesi hänet silkasta kateudesta loppuelämän ajaksi vielä Bastiljiakin pahamaineisempaan Pignerolin vankilaan.

Jotkut uskoivat, että Fouquet oli Rautanaamio. Pitäviä todisteita asiasta ei kuitenkaan löytynyt.

Varteenotettavana ehdokkaana Rautanaamioksi pidettiin myös Antonin Nompar de Caymontia, Lauzunin herttuaa. Aurinkokuningas oli estänyt Lauzunin avioliiton kuninkaan serkun, Montpensier’n herttuattaren kanssa ja passittanut tämän Pigneroliin.

Kun Lauzun vapautettiin kymmenen vuoden tuomion jälkeen vuonna 1681, pääteltiin, että hän ei voinut olla Rautanaamio, koska tällä ei ollut toivoa päästä vapaaksi.

Ranskalainen historioitsija Maurice Duvivier väitti puolestaan vuonna 1932, että Rautanaamio oli vanki, joka oli saapunut Pigneroliin loppukesällä 1669, ja josta oli käytetty salanimeä Eustache Dauger. Hän oli Ludvig XIV:n lähipiiriin kuuluneen mutta sittemmin epäsuosioon joutuneen markiisi de Cavoyen veli.

Vai kätkeytyikö salanimen taakse sittenkin italialainen diplomaatti, kreivi Ercole Antonio Matthioli?

Matthioli oli petkuttanut Aurinkokuningasta liikeasioissa, ja likaisen pelin paljastuttua despootti päätti teljetä petturin loppuelämänsä ajaksi Pignerolin paksujen muurien taakse.

Vai sittenkin nainen?

Mutta jospa Rautanaamio ei ollutkaan Aurinkokuninkaan veli vaan isä? Jos Ludvig XIII oli impotentti, kuten pahansuovat juorukellot kalkattivat, oli ollut pakko hankkia joku toinen siittämään Anna Itävaltalaiselle lapsi.

Tämän teorian mukaan kuningattaren tuntemattomaksi jäänyt rakastaja olisi alkanut kiristää kuningashuoneelta rahaa – muussa tapauksessa mies oli uhannut paljastaa salaisuutensa. Kiristäjä kuitenkin vaiennettiin heittämällä hänet loppuiäkseen vankilaan.

Tämä selittäisi sen, miksi elinkautisvankia ei surmattu, kuten oli maanpettureiden tavanomainen kohtalo.

Yhä mielikuvituksellisempia teorioita sepiteltäessä fantasia ja todellisuus sekoittuivat toisiinsa yhä sotkuisemmaksi vyyhdiksi.

Liikkeelle laitettiin juoru, jonka mukaan Anna Itävaltalaisen salavuoteuden seurauksena olisikin syntynyt pojan sijasta tyttövauva, joka oli toimitettu pois hovista. Rautanaamio olikin nainen!

Vielä tätäkin mehukkaampi juoru tiesi kertoa, että itsensä Aurinkokuninkaan puoliso, kuningatar Maria Teresia synnytti marraskuussa 1664 tummahipiäisen tyttövauvan. Välttääkseen skandaalin Ludvig määräsi lapsen siittäneen mustaihoisen maurin vangittavaksi ja toimitettavaksi Pigneroliin.

Rautanaamio kuoli lopulta Bastiljin vankilassa marraskuussa 1703.

Kuoleman uhka

Rautanaamio virui vankilassa kaikkiaan 34 vuotta. Pignerolin vankilasta hänet siirrettiin Exillesin vankilalinnoitukseen, joka sekin sijaitsi jylhien Alppien keskellä Piémontessa. Yksitoista vuotta vanki vietti Ranskan Rivieralla, Cannesin lähellä sijaitsevalla Saint-Margueriten saarella. Syksyllä 1698 matka jatkui Bastiljiin.

Kuoleman uhka seurasi häntä jatkuvasti, ja kuolemantuomio odotti myös jokaista, joka paljastaisi Rautanaamion salaisuuden. Kun korkea-arvoinen virkamies Bénigne Dauvergne Saint-Mars, ahneudestaan kuuluisa vanginvartija, joka seurasi salaperäistä vankia vankeuspaikasta toiseen, oli tavannut Rautanaamion ensimmäisen kerran, hän oli uhannut, että jos tämä ”puhuisi muusta kuin välttämättömyyksistä, hän upottaisi miekkansa tämän vatsaan.”

Kuolema vapautti lopulta Rautanaamion kärsimyksistään Bastiljissa marraskuussa 1703.

Heti kuoleman jälkeen hänen sellinsä puhdistettiin perusteellisesti, ja huonekalut ja vaatteet poltettiin.

Vainaja haudattiin kaikessa hiljaisuudessa, ja ennen maahan laskemista hänen kasvonsa syövytettiin myrkyllisillä yrteillä tunnistamisen estämiseksi.

Villeimpien juorujen mukaan vainajan pää oli leikattu irti ruumiista, ja kun arkku kaivettiin myöhemmin ylös, ruumiin paikalta löytyi pelkkä kivi.

Kuninkaiden salaisuus

Rautanaamiosta kohistiin Versailles’n kullatuissa saleissa vielä vuosikymmeniä hänen kuolemansa jälkeen.

Kun kaksi korkea-arvoista naista, Madame de Pompadour, Ludvig XV:n rakastajatar, ja kuningatar Marie Antoinette utelivat asiasta, kruunupäät vastasivat, että kyse oli valtiosalaisuudesta, jonka he olivat vannoneet vievänsä mukanaan hautaan.

Kuninkaat tiesivät, että totuuden paljastuminen olisi saattanut kaataa koko Bourbonien mahtavan hallitsijasuvun.

 

Kirjallisuus: Marcel Pagnol: Le masque de fer (1965); Jean-Christian Petitfils: Le masque de fer. Entre histoire et légnde (2004); Pierre Jacques Arrèse: Le masque de fer. L´énigme enfin résolue (1970).

X