Ilmassa on patenttihulluutta - onko kaikkien aikojen naurettavin patentti gerbiilin liivipaita?

Kasveja ja värejä on patentoitu jo vuosia. Omanlaisia patenttien kuninkaita ovat kuitenkin oluen aurinkovarjo ja gerbiilin liivipaita.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lisäisiköhän patentoitu liivipaita tämän gerbiilin elämänlaatua?

Kasveja ja värejä on patentoitu jo vuosia. Omanlaisia patenttien kuninkaita ovat kuitenkin oluen aurinkovarjo ja gerbiilin liivipaita.
(Päivitetty: )
Teksti: Lauri Seppälä

Ajatus patenttioikeuden myöntämisestä elävään organismiin olisi ollut vielä pari vuosikymmentä sitten pähkähullu. Euroopan Patenttivirasto EPO:n oman ilmoituksen mukaan se oli kuitenkin lokakuuhun 2014 mennessä myöntänyt tavanomaisille kasveille 71 patenttia ja muuntogeenisille kasveille 1960 patenttia.

Ärhäkkä äläkkä käynnistyi keväällä 2014, kun EPO myönsi patentin parsakaalille, joka sisältää syövältä suojaavia antikarsinogeenejä sekä rypistyneelle tomaatille, joka sisältä tavallista vähemmän vettä. Tämä patenttioikeus meni Israelin maatalousministeriölle.

Huolta herättää kasvipatenttien luisuminen harvojen haltuun. Esimerkiksi 75 prosenttia kaikista myydyistä maissin siemenistä ja jopa 95 prosenttia vihannesten siemenistä on vuoden 2013 tietojen mukaan viiden suurimman yrityksen hallinnassa. Tässä sarjassa ovat dominoineet yhdysvaltalainen Monsanto ja saksalainen Bayer CropScience, jolla on eniten geenimuunneltujen kasvien patentteja.

Bayer CropScience omistaa siirtogeenisten kasvien patentin muun muassa maissiin, vehnään, riisiin, ohraan, soijaan, puuvillaan, sokerijuurikkaaseen, rypsiin, perunaan, tupakkaan, tomaattiin ja viinirypäleeseen. Yhtiö on saanut patentteja jopa geenimuunnelluille puille, kuten poppeleille, männyille ja eukalyptuksille.

Geenimuunnellut viljelykasvit saattavat saada suuren roolin maailman ruokatuotannossa, sillä ne voivat pärjätä melko vaikeissakin olosuhteissa. Tämä kasvattaa maapallon potentiaalista viljelypinta-alaa ja lisää tuotantoa, mikä puolestaan voisi olla merkittävä nälänhädän taltuttaja.

”Loppujen lopuksi patentin haltijalla on yksinoikeus tiettyyn kasvin ominaisuuteen, joten muut kasvattajat eivät voi käyttää tätä omaisuutta ilman lupaa ja taloudellista korvausta. Tämä on vakava asia, koska suuret yritykset yrittävät nyt työntää pieniä pois markkinoilta”, kommentoi eräs Euroopan parlamentin jäsen NewEurope-lehdelle vuonna 2015.

Toisin kuin patentoitu viihde-elektroniikka, ruoka on ihmisoikeus ja kaikille välttämätön elinehto. Aihe tiivistyy Yhdysvaltain entisen ulkoministerin Henry Kissingerin toteamukseen: ”Joka hallitsee öljyä, hallitsee maata, joka hallitsee ruokaa, hallitsee väestöä.”

Geenimanipuloitu perunakin on patentoitu. © PETRI KAIPIAINEN/OTAVAMEDIA

Värillä on väliä

Jopa värejä on mahdollista patentoida kaupallisiin tarkoituksiin.

Esimerkiksi Fiskarsin saksien kahvojen oranssi rekisteröitiin tavaramerkiksi vuonna 2003. Fazerin suklaalevyjen käärepaperissa käytetty sininen väri rekisteröitiin Fazerin käyttöön vuonna 2001. PRH on rekisteröinyt Fazerin Sinisen luokkaan 30, johon kuuluvat muun muassa kahvi, tee, leipä, leivonnaiset sekä makeiset.

Fazerin kunnianhimo on ollut huomattavasti korkeammalla.

Vuonna 2004 Fazer haki sanan ”sininen” rekisteröintiä tavaramerkiksi tarkoittamaan suklaata. PRH hylkäsi hakemuksen, sillä sen mukaan Fazer ei liioin ollut osoittanut, että merkki olisi pitkäaikaisen käytön myötä tullut tunnetuksi yrityksen tuotteiden erityisenä tunnuksena.

Fazer valitti myöhemmin korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO). Se totesi, että sinisellä värillä ei ollut merkitystä tuotteen laatua ilmaisevana ominaisuutena.

Fazerin käärepaperissa käytetty sininen väri rekisteröitiin Fazerin käyttöön vuonna 2001.
© HANNA IMMONEN/OTAVAMEDIA

Tämäkin on patentoitu

Jos haluat pitää itsesi hereillä esimerkiksi pitkien puheiden aikana, voit purra patentoitua tärisevää sauvaa, joka välittää värinää aivoille. Rakkaudesta olueen voit puolestaan käyttää oluelle patentoitua sateenvarjo-aurinkosuojaa, jonka voi kiinnittää tölkkiin tai juomalasiin.

Osa koiranomistajat voi kiljua kauhusta, jos he näkevät pitkäkorvaisille koirille tarkoitetun korvasuojan. Sen ideana on suoristaa koiran korvat törröttämään sivuille siten, että korvat eivät osu ruokaan koiran syödessä.

Erittäin potentiaalinen ehdokas kaikkien aikojen naurettavimmaksi patentiksi on gerbiili-liivipaita. Tässä liivissä on pitkänomainen, suljettu läpinäkyvä läpikulkutunneli, jotta ihmiset voivat katsella gerbiiliä tai jyrsijöitä, kun ne kulkevat paidan sokkelon läpi.

Patenttihulluuden huipulle pääsee ehdottomasti myös method of excercising a cat eli kissantreenauspatentti. Se kattaa laserpointterin käytön kissan kanssa. Ajatuksena on, että kissa haluaa tavoitella laserpointterin seinälle heijastamaa pientä punaista pistettä, jota se luulee kärpäseksi.

Myös puhelinvalmistaja Nokia lähti aikanaan laukalle patentoinneissaan, kun se halusi viedä värinähälytyksen askeleen pidemmälle. Nokia haki patentin värisevälle tatuoinnille, jonka tarkoitus on väristä, kun puhelin soi.

Lähteitä: List25.com, Marko Torkkeli, Gmovapaa.fi, NewEurope.com, IPR University Center ja PRH

X