Päätoimittajalta: Ylegate-keskustelu juuttui yksityiskohtiin - Iso kuva jäi sumeaksi.

Eero Heinäluoman suitsutus A-teeman journalismikeskustelun lopuksi ei auttanut, vaikka oikeassahan hän oli. On erinomaista, että Ylen journalismista ja poliittisesta vaikuttamisesta sen sisältöön pysytään puhumaan julkisesti ja avoimesti Ylen omassa ohjelmassa.

Silti jäi hämmentynyt olo. Ei keskustelua tee suureksi se, että osanottajajoukko on suuri, jos useimmilla ei ole juuri sanottavaa. Pahimmillaan tuntui siltä, kuin katsoisi kiusallista tositeeveeohjelmaa, jossa Yle näyttää suorana päätoimittajansa kehityskeskustelua ja johtamiskoulutussessiota.

Oli se myös rippituoli ja jalkapuu. Hatunnosto siitä Atte Jääskeläiselle, että rohkeni paikalle ‒ vaikka tuskin hänellä valinnanvaraa oli kuten pääministeri Juha Sipilällä, jolla oli muuta menoa. Varmasti tärkeämpää.

Johdetaanpa Ylen uutis- ja ajankohtaistoimitusta journalistin ohjeiden tai lakikirjan kanssa, niin päätoimittajasta kyllä näkyy ja kuuluu kauas, että hän on käräjäoikeuden kestävä. Asiallinen, vähän yläviistosta muita katsova, oman näkökulmansa logiikan säilyttävä. Tefloninenkin. Vaikka pokka pitää, miehen olon täytyy tässä höykytyksessä olla sisältä rikkinäinen ja omia tekemisiä epäröivä. Sitä pahempi ellei ole.

Ote kirposi vain kerran tunteen puolelle, kun hän äsähti Jarno Liskin jutun olleen huono. Asiantuntijaorganisaation johtaja ja esimies ei voi niin sanoa perustelematta tuomiotaan, tuskin tässä työmaailmassa enää kovin moni muukaan.

Ihmettelenpä, miten ison toimituksen päätoimittaja ja Ylen uutistoiminnan johtaja ylipäätään ehtii kuurnimaan yksittäiset jyvät akanoista, kun se on haastavaa pienemmissäkin porukoissa. Ei homma voi toimia, jos päätoimittaja ei luota päälliköidensä ja muiden alaistensa osaamiseen ja journalistisen linjan ymmärrykseen.

 Uudistuksia odotellessa

Toimitusjohtaja Lauri Kivinen se vasta olikin sanaseppo, pyörittelijä. Kovin ohuesti hän tuntui ymmärtävän Olli Mäenpään raportin vakavaa viestiä koskien uutis- ja ajankohtaistoimituksen huonoa johtamista. Kaikesta ei ehkä selviä kuiville ”tästä on hyvä jatkaa” -tyyppisellä strategialla.

Me veronmaksajat jäämmekin odottamaan Kivisen avausta organisaation uudistamiseksi. Deadlinea ei kuulemma ole. Toimituksissa ilman sitä ei synny yleensä mitään. Miten lie hallinnossa?

Mutta ihmettelisin, jos päätoimittajan asema mitenkään horjuisi organisaatiouudistuksenkaan jälkeen. Kovin vankkumattomasti Kivinen ja hallituksen puheenjohtaja Thomas Wilhelmsson osoittivat tukensa. Tuskin kenellekään jäi epäselväksi, kuka talossa on korvaamaton.

Eikö näin korvaamattomasta ja lobbauskykyisestä kannattaisi tehdä Ylen toimitusjohtaja ja jättää uutisten ja ajankohtaisohjelmien päätoimittaminen muille? Jäisi hankala kaksoisroolikin historiaan. Sisäinen palomuuri saisi sitten kenties olla entistäkin korkeampi, sillä toimitusjohtajan titteli ei välttämättä vähennä mikromanageerausta, jos siihen on taipumusta.

Hallintoneuvosto ei linjaa journalismia vai linjaako?

Keskustelua katsellessa ja kuunnellessa ajatus lennähti myös viime helmikuulle Ylen yt-tilaisuuteen. Ylen hallintoneuvoston puheenjohtaja Kimmo Kivelä (ps) käytti siellä puhuessaan vanhaa kikkaa: Kun joutuu kertomaan omilleen ikävistä irtisanomista, siirtää huomiota hankalasta päätöksestä toisaalle mollaamalla jotain muuta.

Tässä tapauksessa tuo muu oli Seura, josta Kivelä puhui halveksivaan sävyyn, koska terävä ja tutkiva blogimme Isän Pikajuna oli tuonut päivänvaloon todistuaineiston koskien hallintoneuvoston toimintaa tontilla, joka ei kuulu sen viljeltäväksi: Journalistinen sisältö.

Seura leimautui Ylen yt-tilaisuudessa kohujulkaisuksi. Kohuun oli syytäkin.

Ylen hallintoneuvoston jäsen Jukka Ronkainen (ps) ilmoitti julkisesti blogissaan jatkavansa ‒ vastoin yleisradiolakia ‒ journalistiseen sisältöön puuttumista hallintoneuvoston kokouksissa. Kivelä puolestaan sanoi sallivansa jatkossakin sisältökeskustelun ”rajoitetussa määrin”.  Hallintoneuvostossa kun on Kivelän mukaan pitkä perinne keskustella sisältöasioista epävirallisesti. Epäilemättä.

Eilisessä keskustelussa Kivelä sai sentään kakaistuksi, ettei hallintoneuvosto linjaa journalismia. Mutta kansalaismielipiteistä voidaan keskustella…

Samea kuva ei jankkaamalla kirkastu

Jonkinmoinen skenaario kotisohvalla avautui:

Poliittinen tarkoituksenmukaisuus naamioituu jatkossakin kansalaismielipiteen kuulemiseksi, jota hallintoneuvosto voi käyttää hyväkseen jos tulee tarve puuttua journalistiseen sisältöön.

Toimituksen altistuminen poliittiselle vaikuttamiselle naamioituu virheettömyyden ja lopullisen totuuden etsimiseksi, jos nykylinja pitää ja saa edelleen ylempien salien täyden tuen.

Kerääköhän Heinäluoman heitto Ylen rahoituksen indeksitarkistukseen liittyen poliittista vastakaikua? Jos indeksitarkistuksia aletaan taas pikimmiten tehdä, se kai kertoisi, ettei Ylen rahasäkin suuruus ole uutisoinnin luonteesta kiinni. Kukaan ei painosta, kukaan ei alistu painostukselle, kukaan ei lobbaa. Pasilassa kaikki hyvin.

Kuka silloin olisi näytelmän sankari? Niinpä.

Yleisvaikutelma Ylegate-keskustelusta oli, että sahattiin puita, ei nähty metsää.

Iso kuva jäi edelleen sumeaksi eikä se jankkaamalla kirkastunut.

Lue myös:

Poliitikot laittoivat Yleisradion johdon polvilleen

Erikoinen ratkaisu Ylegate-kirjan yhteydessä