Seuran arkistosta: Sarjakuvataiteilija Jorma ”Titu” Tiittanen oli kansan tuntojen tulkki
Sarjakuvataitelija Jorma ”Titu” Tiittanen (1929-2017) on kuollut. Lempeä humoristi hauskuutti Seuran lukijoita vuosina 1965-2009. Vuonna 2009 kirjoitettu juttu kertoo piirtäjän värikkään elämäntarinan.
Jorma ja Irma Tiittasen avioliitto kesti yli 50 vuotta. Pari tapasi tansseissa. Kuva vuodelta 2009.
Kaksi merkittävä aikakausi päättyy Seurassa. Ajattoman huumorin mestaritekijä, suosittu Titu eli Jorma Tiittanen, lopettaa Seuran sarjakuvataiteilijana.
Piirroksia Titulointia-otsikon alla julkaistiin Seurassa runsaan 44 vuoden aikana yhteensä yli 2 200 kappaletta. Suomalaisen lehdistönkin historiassa pitkä, yhtenäinen ajanjakso on ainutlaatuinen. Titun ensimmäinen piirros, mustavalkoinen Poliitikot kansan asialla, julkaistiin Seurassa syyskuussa 1965.
”Tuollaista määrää en olisi ikinä uskonut saavuttavani. Muutamaa kymmentä ajattelin enintään”, kertoo kymmenen eri päätoimittajan alaisuudessa työskennellyt Titu.
Titun ilmeikkäät piirrokset ja kuviin kuuluvat nasevat tekstit ovat istuneet Seuraan kuin sinivalkoinen väri Suomeen.
Kansan rakastama Titu on piirroksillaan kirkastanut ja vahvistanut myös Seuran kansallista imagoa.
Titu luotaa syvältä suomalaista sielunmaisemaa. Hän osaa kuvata suomalaista elämänmenoa positiivisesti ja elämänmyönteisesti.
Titu seisoo vaihtelevissa tilanteissa aina pienen ihmisen puolella ja asialla. Herroja hän joskus arvostelee, mutta niin huumorintajuisesti ja hienovaraisesti, ettei sivalluksista kukaan loukkaannu.
Tavaramerkkinä napakka englantilaistyylinen huumori
Sairaudet ovat hidastaneet Titun askelta ja rajoittaneet liikkumista, mutta huumori on tallella. Se pilkahtelee puheessa terävinä välihuomautuksina – napakka englantilaistyylinen huumori onkin Titun tavaramerkki.yksyllä 80 vuotta täyttänyt Titu havainnoi edelleen vireänä maailman tapahtumia. Hän ei pääse irti luomisvimmastaan. Työn alla on parhaillaan runokirja, joka valmistuu ilman aikataulua: lähikuukausina tai -vuosikymmeninä.
Titu ennakoi parikymmentä vuotta sitten Seurassa eläkepäiviään. Hän lupasi ostaa pakettiauton, johon lastaa taulunsa. Tarkoitus oli kiertää Suomea ja myydä talvimaisemia, koska aiheeseen sopivaa väriä oli silloin kaupan. Myös taulujen hinta oli ennakoitavissa. Se olisi määrätty talon mukaan.
Onko taulujen myyntikeikka nyt ajankohtaisempi, kun työrupeama Seurassa päättyy?
Titu pohtii kysymystä. Hän kohentaa asentoa ja etsii katseella Emma-kissaa, joka hermostuneena vieraista haluaa päästä takaisin ulos.
”Kauppareissu taitaa jäädä tekemättä. Olosuhteiden pakosta jää väliin”, Titu vastaa kotisohvallaan Espoossa.
Seinillä on runsaasti tauluja. Titun töiden joukossa on myös hänen poikansa Tepon maalaus. Teppo maalasi maisemataulun 12–13-vuotiaana.
Taiteellisuus on periytynyt myös tyttäreen. Kreikassakin asunut Katariina harrastaa musiikkia.
Synnynnäinen tarkkailija
Ahkera ja työtään rakastava Titu imee ideoita piirroksiin ympäristöstään. Lukemalla ja uutisia seuraamalla syntyy aina ajankohtaista pohdittavaa.
Titu on myös synnynnäinen tarkkailija, joka mieluummin seuraa vaitonaisena sivusta ihmisten käyttäytymistä eri tilanteissa.
”Havainnointi on tärkeää. Kaikki paikat ovat otollisia tarkkailuun.”
Titun työtapoihin kuuluu, että ideasta syntyy ensin teksti ja siihen kuva.
”Teen piirrosta yleensä vähän kerrallaan. Aihe muhii samalla päässäni pikkuhiljaa valmiiksi.”
Titu ei ole koskaan ollut päätoimisesti Seuran palkkalistoilla. Hän on tehnyt piirrokset aina oman päätyönsä ohessa. Mainosgraafikoksi valmistunut Titu suoritti valtaosan työurastaan mainos- ja markkinointitehtävissä. Hän työskenteli muun muassa mainostoimisto Mainosyhtymässä ja Mainoskartiossa, OKA-kahvin somistamossa ja 15 vuotta Philipsin mainososastolla.
Seuran lisäksi Titu piirsi 1970- ja 1980-luvuilla vuosikaudet Herra Jalkanen -sarjakuvaa Helsingissä ilmestyneeseen Pääkaupunki-lehteen. Hän valmisti myös eri firmojen asiakaslehtiä.
Titun piirroksista on syntynyt kolme kirjaakin; Valitut vitsaukset, Kootut kuplat ja Hyvä Suomi.
Koulunkäynti pakkopullaa
Piirtäjänuran alku oli hankala. Evakkona Viipurista muuttanut Titu ei sopeutunut Hämeenlinnassa lyseon piirustustunneilla vaadittuun perspektiivipiirtämiseen.
”Kuules Jorma, ei tämä ole mitään piirtämistä”, opettaja torui pilakuvia tehnyttä Titua.
Koulunkäynti oli muutenkin pakkopullaa.
”Siitä ei kannata puhua. Normaalia vähän huonompi olin”, Titu toteaa koulumenestyksestään.
Parolan panssaripataljoonassa palvellut Titu kulki kulki usein piirustuslehtiö ja kynä kädessä.
Titu tarjosi ensimmäistä piirrostaan julkaistavaksi sodan jälkeen Lukemista kaikille -lehteen. Hän matkusti junalla Hämeenlinnasta Helsinkiin kaksi piirrosta kainalossa.
”Toisen piirroksen sain myytyä, toista en. Lehteen kelpasi piirros, jossa mies on uimassa sateella sateenvarjo kädessä. Palkkiolla en ihan matkakuluja peittänyt”, Titu muistelee.
Ensimmäinen työ mainosalalla oli Hämeenlinnassa paikallisen maitokaupan ikkunan somistus. Titu laati tekstin lehmän kuvaan, jonka myöhemmin kirjailijana tunnettu Aimo Vuorinen piirsi. Ytimekäs mainoslause kuului: ”Meiltä saatte maitoa, ilman lypsytaitoa.”
”Osaako neiti keittää makaronia?”
Samoihin aikoihin Titu kävi myös tanssitunneilla. Askelkuviot olivatkin hallinnassa, kun Titu löysi vaimonsa Irman tansseista. Päämäärä ensitapaamisessa oli selkeä.
”Tuolle tytölle minä annan sukunimeni”, hän päätti.
Titun ensimmäinen kysymys oli yllättävä. ”Osaako neiti keittää makaronia?”
Kun vastaus oli myöntävä, jatkettiin seurustelua seuraavana iltana elokuvissa. Pariskunta meni naimisiin vuonna 1955.
Yksi Titun nuoruusvuosien mieleenpainuvimmista muistoista liittyy armeijaan. Hän vei ryhmänjohtajana suunnistuskisoissa viiden alokkaan ryhmän suoraan rastille pienen lentokentän poikki ja joutui vastuuseen teostaan. Rangaistukseksi määrättiin viikko putkaa.
Juhannusviikko oli heleimmillään, kun Titu vietti juhannusaattoa putkassa konepistoolimiehen vartioimana.
”Parolan henkilökuntaa asui lähellä putkaa. Kun pääsimme välillä ulkoilemaan, vanhemmat pitivät huolen lapsistaan. He eivät saaneet puhua vankien kanssa”, Titu hymähtää.
Vankilan hämäryydessä syntyi vapauden kaipuussa myös runo. Titu latelee runon ulkomuistista:
”Vapaus nyt Sinut nään
ristikoitten takaa.
Lohtua ei ikävään
aika missä mataa.
Koppihini valos suo
päivyt hetki loista.
Varjot lattialle luo
rautaristikoista.”
Kaipuu Viipuriin ja lapsuuden maisemiin
Titun piirroksissa ihmisten ilot, surut, elämykset ja ongelmat ovat koskettaneet Seuran lukijoita vuosikymmenten ajan. Aika on vaihtunut, mutta elämän peruskuvioissa muutosta ei ole tapahtunut.
”Ihmiset ovat ihan samoja kuin ennenkin. Puheenaiheetkaan eivät ole miksikään muuttuneet. Ihanteet, kuten urheilutähdet, ovat samoja”, Titu pohtii.
Tietokoneet ja kännykät ovat lisänneet ihmisten välistä kanssakäymistä. Teknisen kehityksen vauhdissa kuitenkin yhteisöllisyys ja inhimillisyys ovat vähentyneet.
”Ihmiset ovat aika omahyväisiä. Itsetietoisuus ja -tärkeys ovat lisääntyneet”, Titu jatkaa.
Titua mietityttää odotus jatkuvasta talouskasvusta. Hyvinvoinnin hintana ympäristöongelmatkin ovat kasautumassa tulevien sukupolvien maksettaviksi.
”En tiedä, onko se aina eteenpäin menoa tämä nykyinen kehitys”, hän aprikoi.
Titun ja hänen vaimonsa arkea ilahduttavat kaksi aikuista lasta ja kolme lastenlasta, joiden piirroksia on esillä myös seinällä.
Titun tavoitteena on toteuttaa vielä yksi haave.
Karjalassa Raudun pitäjässä syntynyt ja Viipurissa asunut Titu haluaa palata uudelleen lapsuutensa maisemiin. Hän on vieraillut entisessä kotikaupungissaan vuoden 1944 äkkilähdön jälkeen neljä kertaa.
”Ajatuksena on, että vielä kiipeäisin Viipurin linnan portaat ylös. Siis levähtämättä.”
Artikkeli julkaistu Seurassa 51-52 2009.