Suomalaiseläkeläiset Kostamuksessa: Voiton päivä joka päivä

Joukko suomalaisia eläkeläisiä vuokraa kakkosasuntoja Venäjän Kostamuksesta. Itärajan takana jokainen päivä on voiton päivä, jolloin voi viettää laatuaikaa ja tehdä huokeita hankintoja. Antero Kyllösen yksiössä on elefanttitapetit ja liitin neuvostoajan töpseliradiolle.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Arto Leinosen (vas.) ja Antero Kyllösen yksiön vuokra on 200 euroa kuussa.

Joukko suomalaisia eläkeläisiä vuokraa kakkosasuntoja Venäjän Kostamuksesta. Itärajan takana jokainen päivä on voiton päivä, jolloin voi viettää laatuaikaa ja tehdä huokeita hankintoja. Antero Kyllösen yksiössä on elefanttitapetit ja liitin neuvostoajan töpseliradiolle.
(Päivitetty: )
Teksti:
Mikael Vehkaoja

Historia vyöryy Kostamuksen keskustan läpi lumihiutaleiden ja helium-ilmapallojen ympäröimänä, totisten mustavalkokuvien rivistönä.

On toukokuun yhdeksäs.

Takatalvesta huolimatta kaupunki on juhlatunnelmissa. Natsi-Saksan antautumisesta tulee tänään kuluneeksi 72 vuotta. Voitonpäivä on Venäjällä yksi vuoden suurimpia juhlia. Seremoniat alkoivat aamukymmeneltä Moskovassa, missä pidettiin mahtipontinen sotilasparaati Vladimir Putinin johdolla.

Täällä Karjalan perukoilla suurvaltapullistelusta ei näy merkkiäkään. Kaiuttimista kantautuu juhlallinen musiikki, mutta muuten tunnelma on hiljainen ja harras.

Ihmisjoukko etenee pääkatua pitkin pidellen käsissään valokuvia, jotka esittävät toisessa maailmansodassa taistelleita sukulaisia.

Valokuvat ovat olleet Venäjällä käytössä vasta kolme vuotta, mutta nyt niitä kantavat kaikki: raavaat työmiehet, pyörätuolimummot, nahkahousupimut ja pikku pioneerit, joilla on oranssit baretit ohimoillaan.

Kostamuksen voitonpäivän paraati pidettiin hiljaisissa ja talvisissa tunnelmissa.

Naapuri

Antero Kyllönen katselee paraatia jalkakäytävältä naama peruslukemilla. Kajaanilaisen eläkeläisen isä taisteli jatkosodassa Rukajärvellä. On mahdollista, ehkä jopa todennäköistä, että joku valokuvien esittämistä venäläisistä tappeli samassa paikassa vastapuolella.

Miltä se mahtaa tuntua?

”Sota on sotaa. Ei sille kukaan mitään mahtanut”, Kyllönen kohauttaa olkapäitään.

Rajaseudun kasvattina hän on oppinut hyväksymään, että naapurisuhde on monimutkainen juttu.

”Parikymppisenä kun oltiin savotassa, käytiin joskus rajalla piikkilangalla. Ikinä en olisi silloin uskonut, että tänne tulee tämmöinen kaupunki ja että täällä vielä käydään.”

Elämänsä aikana Kyllönen on maistellut Neuvosto-Krimillä punaista samppanjaa. Hän muistaa ajan, jolloin kesätakista sai vaihtokaupassa 40 ruplaa – ja yhdellä ruplalla sentään söi ja joi koko illan.

Kun rautaesirippu romahti 90-luvun alussa, rajaseudun liikenne käynnistyi uudelleen yli 70 vuoden tauon jälkeen. Kyllönen kiinnostui Kostamusesta. Vähitellen siitä on tullut toinen kotikaupunki, jonne hän ajaa Kajaanista lähes viikottain.

Ajan myötä tullimuodollisuudet ovat helpottuneet. Neljän tunnin ajomatka on kutistunut runsaaseen kahteen tuntiin.

”Ja kun on oma asunto, voi tulla milloin vain.”

Antero lupaa kertoa lisää vuokrayksiössään, joka sijaitsee parin korttelin päässä Lenininkadulla.

Mutta katugrillissä tirisevä liha tuoksuu niin herkulliselta, että ensin syödään saslikit.

Paikallisesta kioskista paraativäki voi tankata välipalaa.

Rauta-aika

Kaupunki ilman historiaa on ruma.

Sellainen Kostamus on. Ihan kuin taivaalta olisi tipahtanut 80-luvun lähiö. Kaikkialla katuja reunustavat yhdenmukaiset harmaiden elementtitalojen rivistöt. Rakennusten välissä kasvavat pihamännytkin ovat vasta pöpelikön mitassa.

Kostamuksen vanha historia on lähes näkymätöntä. Niistä ajoista muistuttaa kuplahallin päätyyn maalattu Väinämöis-graffiti.

Kauan sitten läheisen Kontokkijärven rannoilla asui suomensukuinen kansa. Karjalaisten vanhat talot ovat aikoja sitten palaneet tai ne on poltettu. Nyt niiden paikalla on tämä betonikaupunki.

Kekkoslovakian kruununjalokivi.

Suomalaiset rakennusliikkeet rakensivat Kostamuksen 80-luvun alussa. 3 000 kerrostaloasunnon lisäksi työmiehet vetäisivät karjalaisen metsämaiseman keskelle 165 kilometriä vesi- ja viemäriputkea. Rakennusfirmojen liittouma oli nimeltään Finn-Stroi Oy. Se nettosi presidentti Urho Kekkosen pohjustamasta urakasta miljardeja.

Yhtiötä johtanut Risto Kangas-Ikkala on muistelmissaan rinnastanut voitot Nokian menestystarinaan. Suurin ero on siinä, että rakennusfirmat pumppasivat miljardinsa ulos Finn-Stroista. Gryndereille suunnattu raharuiske vauhditti juppiajan alkua Suomessa.

Kostamuksen megaprojektin taustalla oli rautamalmiesiintymä, jonka yhteyteen perustettu kaivos jauhaa vieläkin vaurautta alueen asukkaille. Joka päivä Kostamuksesta lähtee länteen neljä junalastillista rautapellettejä. Kokkolan sataman kautta rautamalmi kuljetetaan tehtaisiin eri puolille maailmaa.

Kun Kostamus avattiin, kaupunkiin saapui työläisiä ympäri Neuvostoliittoa. Vodka virtasi ja keskustan hilupilttuista oli helppo löytää maksullisia naisia.

Vuosien myötä meno on siistiytynyt. Tänä vuonna voitonpäivän humussa näkee vähemmän humalaisia kuin Suomessa vappuna.

Tosin siihen taitaa olla syynä tämä lumisade.

Kesän ensimmäiset shampanskaja-pullot on parempi korkata lämpimissä sisätiloissa.

Antero Kyllönen on ollut ahkerasti mukana kulttuurivaihdossa. ”Täällä on aina tarjottu kaikki viimeisen päälle. Meillä Suomessa ei ole varaa samaan.”

Yksiö

Leninintie voisi olla yhtä hyvin Vantaalla tai Joensuussa. Niin tutun suomalaisilta nämä kerrostalot näyttävät.

Erot tulevat näkyviin vasta sisätiloissa. Vessanpöntön taakse on kiinnitetty jykevä vesimittari, ja keittiössä on pistoke töpseliradiolle. Kun siihen kytki neuvostoaikana radion, kuului pelkästään hyviä, valtion hyväksymiä kanavia.

Antero Kyllönen viittaa keittiön pöydän ääreen ja kaataa näkäräiset venäläistä konjakkia, jossa maistuu hedelmä.

”Eilinen oli parempaa”, hän ähkäisee ja näyttää tyhjää pulloa tiskipöydällä.

Kyllönen on reissussa ystävänsä Arto Leinosen kanssa. Miehet ovat kulkeneet Kostamuksessa 90-luvulta asti. Viime vuonna he vuokrasivat Leninintien yksiön kimpassa kolmannen kaverin kanssa. Vuokra on kohtuullinen, 200 euroa kuussa. Yksiötä vuokrataan myös tutuille pientä korvausta vastaan.

Kämppä on samassa kunnossa kuin vuokraushetkellä. Makuuhuoneen lattiassa on kukertava kokolattiamatto, seinillä lastenhuoneen hailakat elefanttitapetit.

”Sohva ja sänky on tänne tuotu. Muut kalusteet oli valmiina.”

Kajaanilaiseläkeläisille jokainen päivä Kostamuksessa on voiton päivä.

”Täällä tulee aina tehtyä hankintoja”, Antero Kyllönen sanoo.

Tällä kertaa hän on hakemassa ystävälleen autonosia, jotka tilattiin viime viikolla.

”Nykyään Kostamuksesta saa kaiken saman kuin Kajaanista, ja enemmänkin. Jos tilaa tavaraa, se on kolmen päivän päästä täällä.”

Hintataso on vähintään kolmasosan halvempi kuin Suomessa.

”Viime viikolla ostin autoon tuulilasinpyyhkijät, ne maksoivat neljä euroa kappale”, Kyllönen kehaisee.

Leinosen Arto kävi aamulla parturissa ja pesetti autonsa.

”Se putsattiin sisältä ja ulkoa. Hinta oli 800 ruplaa, suunnilleen 12 euroa”, hän huitoo parvekkeelta parkkipaikalle, missä kauniisti kiiltelevä auto erottuu hyvin rivistä.

Venäjän hintatasolla suomalainen eläkeläinen voi syödä ulkona ja käyttää mielin määrin alueen palveluita. Se tuntuu hyvältä, ainakin pieninä annoksina.

”Vaimo ei tykkää käydä täällä. Nämä reissut on vähän tämmöstä eläkeläisen ajantappuuta. Ei täällä viitti hyvällä ilmalla olla”, Leinonen sanoo.

Matkoillaan Arto ja Antero ovat tutustuneet muihin suomalaisiin, joilla on asunto Kostamuksessa. Joukossa on miehiä, jotka ovat menneet venäläisen naisen kanssa naimisiin, mutta myös tavallisia autontankkaajia ja tupakkamiehiä, jotka ylittävät rajan muutaman kerran kuussa. Kun on oma asunto, ei tarvitse etsiä joka kertaa kortteeria. Pitkä viisumi tekee rajanylityksestä helppoa.

Vain yhtä asiaa Antero harmittelee.

”Alkuaikoina Neuvostoliiton hajottua täältä olis saanu viidellä tonnilla kaksion. Pöljä olin kun en ostanut.”

Kostamuksen ortodoksikirkossa on alkamassa illan hartaushetki.

Ystävä

Halpa viina ja tupakka eivät mene koskaan muodista. Suomalaisten suosituin matkakohde on tax free.

Samasta syystä Viro ja muut Baltian maat ovat kiinnostavampia matkakohteita kuin Venäjä, josta saa tuoda kerrallaan vain litran väkeviä.

Tupakka on Venäjällä halpaa, mutta viime elokuussa voimaan astunut uusi tupakkalaki tiukensi tupakan tuontia EU:n ulkopuolelta. Nyt rajan takana on yövyttävä, jos haluaa tuoda kartongin Suomeen.

Monille Antero Kyllösen tuttaville näillä asioilla on merkitystä.

Itse hän ei ole tupakkamiehiä. Edes halvat tuulilasinpyyhkijät eivät riitä selittämään Kyllösen retkiä Kostamukseen.

Taustalla on aito kiinnostus rajaseudun kulttuuria kohtaan.

”Viime viikolla tutustuttiin luontokeskukseen. Ihmiset täällä arvostavat luontoa. Tuossa ihan lähellä on 17 hehtaarin luonnonsuojelualue.”

Kyllösellä on myös henkilökohtaisia suhteita Venäjälle. Lankomiehen puoleinen suku asuu Kostamuksen lähistöllä Vuokkinimessä ja Kalevalassa.

”Niiden kanssa tulee heiluttua. Ja kalalla on käyty venäläisten kanssa Kuitilla.”

Kyllönen ei itse puhu venäjää, mutta suomella, rallienglannilla ja käsimerkeillä on pärjätty.

Sen jälkeen kun vaimo kuoli kymmenen vuotta sitten, Kyllönen on ollut ahkerasti mukana järjestötoiminnassa. Suomi–Venäjä-ystävyysseuran myötä hän on tutustunut Venäjällä moniin uusiin ihmisiin.

Karjalan tasavallassa kun ollaan, Kostamuksen kouluissa luetaan myös suomenkieltä. Koulujen välillä on opiskelijavaihtoa, johon ystävyysseura osallistuu.

”Toukokuun lopulla me tullaan luovuttamaan seuran puolesta stipendi paikallisen ykköskoulun oppilaille”, Kyllönen sanoo.

Seura lahjoittaa rahaa myös koulun joulujuhlaan.

”Se onkin helkkarin hieno juhla, jossa on paljon suomenkielistä ohjelmaa. Illalla on meille vanhemmille illanvietto, jossa on ruoat, vodkat ja tanssit.”

Reissuillaan Kyllönen on saanut nauttia venäläisestä vieraanvaraisuudesta. Välillä se on niin ylitsevuotavaa, että seurauksena on morkkis. ”Täällä on aina tarjottu kaikki viimeisen päälle. Meillä Suomessa ei ole varaa samaan. Joskus mietin, mitä vaihtoa tämä tällainen muka on.”

Tolenranssi

Kostamuksen laitamille rakennetussa ortodoksikirkossa palavat kynttilät. Vasemmalla puolella olevat on tarkoitettu kuolleille, oikealla olevat eläville.

Vasemmanpuoleisia on enemmän.

Aamulla kirkossa pidettiin muistotilaisuus sodassa kaatuneille. Nyt käymässä on vain muutama nainen, joista yksi protestoi terävästi, kun muut erehtyvät juttelemaan liian kovalla äänellä.

Purppuranpunaiseen pukeutunut pappi Alexandr ei piittaa naisten sanailusta. Hän keskittyy omaan työhönsä, lausuu liturgiaa kirkkaalla äänellä.

Mieleen palaa voitonpäivän paraati, kaikki ne mustavalkoiset valokuvat. Kärsimys, jonka sodankäyneet joutuivat kokemaan.

Suuri maa, suuret toleranssit – vanha klisee kuvaa edelleen elämää Venäjällä. Täällä kansalaisen on opittava sietämään kaikenlaista. Ihmiskäsitys ja yksilönvapaus eivät tarkoita samaa kuin meillä lännessä.

Paras esimerkki on voitonpäivä itse.

Ulkopuolinen ei voi olla miettimättä, mitä paraatiin osallistuvien mielessä liikkuu.

Josif Stalin kohdisti omiin kansalaisiinsa vainoja, joissa kuoli arvioiden mukaan 25–30 miljoonaa neuvostokansalaista, siis vielä enemmän kuin toisessa maailmansodassa.

Rajaseudulla eläneet karjalaiset joutuivat sodassa hankalaan välikäteen, olihan Suomi fasistisen natsi-Saksan liittolainen.

Talvisodan lähestyessä Suomi viivytteli Raja-Karjalan väestön evakuoinnissa. Kuhmon nimismies rikkoi sisäministeriön määräyksiä ja evakuoi rajaseudun väestöä henkilökohtaisesti.

Moni karjalainen jäi rajan taakse, joutui Venäjän joukkojen tielle. He joutuivat Stalinin teloituskomppanioiden eteen, tuhansia kuljetettiin ”erikoisasutuskeskuksiin”.

Jatkosodassa Suomi valtasi alueita takaisin. Tällä kertaa venäjänkieliset joutuivat internointileireille, jotta alueen puhdasrotuisuus voitaisiin taata.

Kenen voittoa Kostamuksessa juhlitaan, kun juhlitaan voittoa fasismista?

Jokaisen paraatissa nähdyn valokuvan parina on kai jossain toinen kuva.

Missä ne ovat, ihmisten kodeissako, piironginlaatikoissa?

On tarinoita, jotka eivät näy kasvoilta. Kysymyksiä, joihin ei saa vastausta kysymällä.

”Historia on historiaa. Meidän on katsottava eteenpäin ja oltava kansainvälisiä. Toivottavasti ajat ovat rauhallisia jatkossa”, kuten eräs paraatissa marssinut asian ilmaisi.

X