Joonan rahaongelmat paisuivat – Työnantaja järjesti yli 30 000 euron kulutusluotoille pankkilainan takauksen

Pikavippikierteeseen joutunut Joona pilasi taloutensa pohjan jo opiskelijana. Kun hän siirtyi työelämään, edes säännöllinen palkka ei aina riittänyt velkakuluihin. Sitten työnantaja tuli hätiin ja muutti kaiken.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Joonalle järjestettiin Takuusäätiön takaama pankkilaina, joka kattaa kaikki hänen kulutuslainansa.

Pikavippikierteeseen joutunut Joona pilasi taloutensa pohjan jo opiskelijana. Kun hän siirtyi työelämään, edes säännöllinen palkka ei aina riittänyt velkakuluihin. Sitten työnantaja tuli hätiin ja muutti kaiken.
Teksti: Hertta-Mari Kaukonen

Parikymppisen Joonan rahaongelmat alkoivat jo opiskelujen alussa. Opintotuki ja opintolaina eivät tuntuneet riittävän edes elämiseen, joten Joona otti ensimmäiset pikavippinsä.

”Silloin en  vielä osannut miettiä, että pikavippien korko voi olla pahimmillaan melkein 40 prosenttia. Ajattelin lyhentäväni niitä pikkuhiljaa, mutta lainojen erät nousivat”, Joona sanoo.

Joona päätyi maksamaan aina uudella vipillä edellistä lainaa. Kun hän siirtyi työskentelemään ravintola-alalle, edes vakituinen kuukausipalkka ei riittänyt kattamaan lainojen kuukausieriä.

”Totuin elämään leveämmin, joten ostin vähän parempaa ruokaa, uuden kännykän tai kengät. Kun rahat loppuivat kesken, otin aina uuden lainan”, Joona kertoo.

Joonalla jäi verojen jälkeen käteen palkasta noin 1 800 euroa, mutta lainojen kulut nousivat yli tuhanteen euroon kuussa. Kun hän oli maksanut vuokransa ja pakolliset menonsa, kaikkiin lainaeriin ei riittänyt mitenkään rahaa.

Joonan budjetti oli joka kuukausi miinuksella, sillä kulutusluottoa oli kertynyt yhteensä noin 33 000 euroa.

”Ahdisti tosi paljon. Välillä laitoin laskun vaan piiloon.”

Joonan rahaongelmat ratkesivat – pelastava viesti viime hetkellä

Tässä vaiheessa Joona huomasi tarvitsevansa apua tai hän joutuisi ulosottoon, mutta lainajärjestelyissä näytti olevan pitkät jonot.

”Tarvitsin apua saman tien, enkä pystynyt odottamaan vuotta.”

Kun Joonan velkaongelma oli pahimmillaan, pelastava sähköposti tuli kesken työpäivän: hänen työnantajansa Restel oli alkanut tarjota Takuusäätiön talous- ja velkaneuvontaa.

”Siinä luki erikseen, että tämä apu on suunnattu Restelin työntekijöille. Vastasin saman tien.”

Joonalle järjestettiin Takuusäätiön takaama pankkilaina, joka kattaa kaikki hänen kulutusluottonsa. Koska korko pieneni tavallisen pankkilainan suuruiseksi, kuukausierä laski 500 euroon kuukaudessa.

”Nyt tiedän tasan tarkkaan, paljonko minulta lähtee rahaa velkaan ja paljonko minulla on budjettia kuukaudelle.”

Vihdoinkin Joonan rahat riittävät hänen kuluihinsa. Hänen yhdistelmälainansa ehtona oli, että Joona otti itselleen luottokiellon. Kuuden vuoden maksuajan päästä hän on maksanut kaikki kulutusvelkansa.

”Se tuntuu helpottavalta, että pääsen eroon tästä kierteestä. Olen enemmän kuin kiitollinen Restelille ja Takuusäätiölle, koska he järjestivät minulle apua.”

Yhä enemmän ulosotossa

Vuoden 2019 alussa Restel-ravintolayhtiö oli kiinnittänyt huomiota, että yhä useampi heidän työntekijänsä on talousvaikeuksissa. Yhtiöön kuuluvat esimerkiksi Burger King, Taco Bell ja Rax -ravintolat.

”Palkkakonttorin mukaan ulosottojen toimeksiantojen määrät kasvoivat. Lisäksi työterveysneuvotteluissa ja esimiesten puheissa tuli tosi usein esille, että työntekijöillämme on taloushuolia”, Restelin henkilöstöjohtaja Marika Mäkelä sanoo.

Samanlaisia ongelmia ilmeni myös Restelin sisaryhtiö Med Groupin työntekijöillä, jotka työskentelevät hoitoalalla. Molemmilla aloilla on suhteellisen matala palkkataso, mikä selittää ulosotossa olevien työntekijöiden määrää.

Ongelman takia emoyhtiö Tradeka loi Takuusäätiön kanssa Palkka haltuun -ohjelman, jossa tarjotaan talousneuvontaa konsernin työntekijöille.

Syksyllä 2019 käynnistyneessä ohjelmassa on ollut tähän mennessä mukana noin sata työntekijää, joista suurin osa on ollut alle 30-vuotiaita. Talousapua saa anonyymisti.

”Varsinkin nuoret voivat tavoitella epärealistista jetset-elämää, jossa pitää olla hienot vaatteet, upea koti ja paljon matkustelua. Siitä ajatuksesta olisi hyvä päästä eroon. Samoin pikavipeistä”, Marika Mäkelä sanoo.

Mäkelä kannustaa muitakin työnantajia ottamaan ohjelman käyttöönsä, sillä rahahuolien väheneminen lisää työntekijöiden jaksamista.

Juttuun haastateltu Joona ei esiinny omalla nimellään.

Lue myös: Nuori velkaantuu, mistä voi hakea apua? Kokosimme neuvot – Näin voit tukea velkakierteeseen joutunutta ja ylivarojen elänyttä

X