Ruokaa on voitava ostaa käteisellä Suomen Pankki vaatii: ”Ruokakauppa on kansalaisen kannalta kriittinen palvelu” – Mitä sanoo kauppias linjauksesta?

Suomen Pankin mukaan ruokaa on voitava ostaa käteisellä, mutta kauppiasta linjaus pohdituttaa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Suomalaiset suosivat yhä enemmän kortilla maksamista.

Suomen Pankin mukaan ruokaa on voitava ostaa käteisellä, mutta kauppiasta linjaus pohdituttaa.
Teksti:
Tyyne Pennanen

Enää vain kahdeksan prosenttia Kupittaan K-Citymarketin ostoksista maksetaan käteisellä.

”Se on mullistava tieto. Koronan aikana ihmiset alkoivat käyttää aiempaa enemmän maksukortteja”, kauppias Hannu Aaltonen sanoo.

K-Supermarket Förissä käy iäkkäitä ja koululaisia, ja siellä käteistä kuluu enemmän.

”Mutta jos luku joskus Förissä tippuisi viiteen prosenttiin, täytyisi alkaa miettiä, onko syytä siirtyä vain korttimaksuihin”, Aaltonen sanoo.

Yhdenvertaisuus on vaarassa

Käteismaksaminen on vähentynyt kaikkialla Suomessa. Kymmenen vuotta sitten päivittäistavarakaupassa käteisellä maksoi noin 19 prosenttia, viime vuonna enää 7 prosenttia. Koronapandemia sai ihmiset hygieniasyistä käyttämään entistä enemmän maksukortteja.

Kansainvälisessäkin vertailussa olemme varsin innokkaita korttimaksajia. Käteisen käyttö maksupisteissä laski Suomessa vuosina 2019–2022 koko euroalueen alhaisimmaksi.

Käteisen käytöstä ei ole säädetty laissa. Viranomaiset ovat antaneet suosituksia, mutta kauppiaat ovat saaneet itse päättää, maksavatko asiakkaat digitaalisesti vai käteisellä, kunhan maksutavasta on tiedotettu asiakkaalle ennakkoon.

Suomen Pankki haluaa tähän nyt muutoksen. Se teki viime keväänä lainsäädäntöaloitteen käteispalvelujen turvaamiseksi.

”Suomessa maksaminen on perustunut sopimusvapauteen. Jos pidemmässä juoksussa hirveän moni alkaa kieltäytyä käteisestä, yhdenvertaisuus vaarantuu. Jos vaikka kunnan ainoa apteekki päättää, ettei ota enää käteistä vastaan, siinä vaarantuu yhteneväiset oikeudet käyttää palvelua”, Suomen Pankin asiantuntija Anja Harju sanoo.

Palkka ja etuus on saatava haltuun tililtä

Myös Kilpailu- ja kuluttajavirasto on linjannut, että välttämättömyyspalveluja pitää pystyä maksamaan käteisellä. Näitä ovat esimerkiksi sähköstä ja vedestä maksaminen.

Käteisen säilyttäminen on myös kriisivalmiutta. Ukrainan sota on muistuttanut suomalaisia kotivaran tärkeydestä ja siitä, että kotona pitää olla hieman käteistä.

”Käteinen on maksamisen varajärjestelmä. Se ei ole riippuvainen sähköisten maksutapojen toimivuudesta. Ja sillä on pitkät perinteet. Kaikki osaavat käyttää sitä”, Anja Harju sanoo.

Suomen Pankin mukaan jokaisella on oikeus päästä käsiksi omiin rahoihinsa.

”Jos edellytämme lakisääteisesti, että palkat ja etuudet maksetaan pankkitilille, täytyy ihmisen saada ne sieltä haltuunsa muutenkin kuin kuluttamalla. Pankkitilillä olevat varat ovat juridisesti pankin velkaa asiakkaalle – velan perimisestä ei kai pitäisi joutua maksamaan”, Suomen Pankin johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki linjasi puheessaan taloustoimittajille vuonna 2018.

Toisin sanoen käteistä pitäisi aina saada nostettua tietty määrä veloituksetta.

Entä pitääkö ruokakaupassa pystyä maksamaan käteisellä?

”Suomen Pankin tulkinnan mukaan myös ruokakauppa on kansalaisen kannalta kriittinen palvelu, jossa tulisi voida halutessaan käyttää käteistä”, Harju sanoo.

Lue myös: Hinta on sama, mutta pakkaus pienenee – Näin valmistajat yrittävät häivyttää hintojen nousua nyt tuotteen määrää vähentämällä

Hintojen nousu aiheuttaa päänvaivaa

Tuotetta kutistaa shrinkflaatio-nimen saanut toiminta. ”Itse olen kuluttajana havahtunut ilmiöön eniten makeisissa, jäätelöissä ja kekseissä. Ehkä se ei ole kansanterveyden kannalta huono asia”, sanoo Anu Seppänen. © LEHTIKUVA / MIKKO STIG

X