Miksi aikuinen ahmii?

Ahminta on syömishäiriö, jossa syömistä ei pysty lopettamaan, 
vaikka haluaisi. Suomessa harva lääkäri tunnistaa ahmintahäiriön, vaikka siitä kärsii jopa 100 000 suomalaista, suurin osa heistä aikuisia.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kuva: Colourbox

Ahminta on syömishäiriö, jossa syömistä ei pysty lopettamaan, 
vaikka haluaisi. Suomessa harva lääkäri tunnistaa ahmintahäiriön, vaikka siitä kärsii jopa 100 000 suomalaista, suurin osa heistä aikuisia.
(Päivitetty: )
Teksti:
Sanna Savela

1. Mitä ahminta on?

Ahminta on syömisen hallinnan häiriö. Se on syömistä, jota ei pysty lopettamaan, vaikka haluaisi. Ahmiessa syödään enemmän ruokaa kuin normaalisti ja ahminta aiheuttaa jälkikäteen katumusta, häpeää, itseinhoa ja masennusta. Ahmintahäiriöstä kärsivälle ruoka on ikään kuin tutti vauvalle: se toimii tunteiden tasaajana ja lohduttajana.

Ahmintahäiriötä alettiin tutkia Yhdysvalloissa 1980-luvulla, ja siellä tauti nostetaan tänä vuonna viralliseen tautiluokitukseen. Englanniksi ahmintahäiriö on binge eating disorder ja siksi Suomessa siitä käytetään myös nimeä BED.

2. Liittyykö ahmimiseen myös oksentaminen?

Ei liity. Ahmintahäiriössä esiintyy vain ahmintoja ja laihdutusyrityksiä. Bulimiaan liittyy joko oksentamista tai tyhjentäytymistä ruoasta muunlaisin, usein haitallisin keinoin.

Ahmintahäiriö on yleisempi ongelma kuin bulimia. Ahmintaa ja ahmintahäiriötä esiintyy kaikenikäisillä, yleisimmin aikuisilla, ja se on tavallinen myös miehillä.

3. Mitä syitä ahmintahäiriön taustalla on?

Elämme yhteiskunnassa, jossa ruokaa on helppo saada ja painoa on vaikea hallita. Yllykkeitä liikasyömiseen on kaikkialla. Osalla ihmisistä ahmintahäiriö puhkeaa rajun laihdutuksen jälkeen, osalla taas ahminta liittyy masennukseen, elämäntilannestressiin tai ahdistuksen hallintaan. Ruoalla turrutetaan riittämättömyyden ja arvottomuuden tunteista johtuvaa pahaa oloa, täytetään tyydyttymättömiä tarpeita tai se on keino rentoutua ja purkaa paineita. Moni käyttää siis ruokaa mielialalääkkeenä.

4. Mitä haittoja ahmintaan liittyy?

Hallitsematon ahminta lihottaa. Lihavuudella on monenlaisia vakavia terveysriskejä. Monet ahmijat ovat mestarillisia laihduttajia, jotka voivat pudottaa nopeasti suuria määriä painoa, mutta paino tulee takaisin – usein korkojen kera. Raju laihduttaminen ja lihominen tuovat ahmintahäiriöstä kärsivälle ahdistavan noidankehän, mutta ne myös rasittavat elimistöä. Ahmintaan liittyy usein myös taipumus eriasteisiin mielialahäiriöihin. Keskivaikea ja vakava masennus ovat yleisiä ahminnasta kärsivillä.

5. Miten ahmija voi laihduttaa?

Ahminnasta kärsivän kannattaa ensin tasapainottaa syömisensä huolehtimalla tasaisesta päivittäisestä syömisestä. Tämä vähentää biologista, nälkään ja paas-toamiseen liittyvää ahmintatarvetta. Laihdutus kannattaa alkuvaiheessa jättää tauolle, ja ruokavalio säädetään ensin vastaamaan päivittäistä energiantarvetta.

Kun ahminnasta kärsivä alkaa vapautua ahminnoista, hyvin maltillinen laihdutus on mahdollista. Painonpudotuksen tavoitteet on syytä pitää pieninä, usein 5–10 prosentin painonpudotus riittää. Rajut laihdutusyritykset yleensä vain kiihdyttävät ahminnan kierrettä. Apua alkuun pääsemisestä voi etsiä itsehoito-oppaasta, yksi sellainen on juuri ilmestynyt Irti ahminnasta – Kohti tasapainoista suhdetta ruokaan. Lihavuudesta ja ahminnasta kärsivän kannattaa hakea apua ja tukea myös terveydenhuollon ammattilaisilta, esimerkiksi lääkäriltä, terveydenhoitajalta, painonhallintaryhmästä tai ravitsemusterapeutilta.

6. Onko ahmintahäiriö helppo tunnistaa?

Ei ole, sillä tutkimusten mukaan suomalainen terveydenhuolto tunnistaa noin 30 prosenttia ahminnasta kärsivistä. Valtaosan oireita ei tunnisteta, eikä heille osata tarjota apua. Moni ahmintahäiriöstä kärsivä ei itsekään osaa antaa vaivalleen nimeä, vaikka tunnistaa kyllä syömisensä kaaoksen. Toisaalta monelle ahminnasta kärsivälle syöminen on hyvin latautunut aihe, josta on vaikea puhua.

7. Voiko ahmimisesta päästä eroon?

Kyllä, keskimäärin noin puolet ahmintahäiriöstä kärsivistä kykenee eri keinoin toipumaan vaivastaan. Pelkästä itsehoito-oppaasta on kansainvälisissä tutkimuksissa saanut riittävän avun noin 15–30 prosenttia ahminnasta kärsivistä. Itsehoito-oppaan tehoa voi parantaa käymällä sitä läpi yhdessä vaikkapa terveydenhoitajan tai psykoterapeutin kanssa tai osallistumalla itsehoitoryhmään.

Tutkimusten mukaan sekä psykoterapiasta että lääkkeistä on hyötyä. Monet erilaiset lääkkeet voivat tilapäisesti hillitä ahmintataipumusta. Lääkityksen päätyttyä taipumus kuitenkin yleensä palaa, siksi psykoterapeuttisia hoitoja pidetään yleensä lääkehoitoa tehokkaampina. Joskus ahminta on aiheuttanut niin voimakasta lihavuutta, että hoidoksi joudutaan harkitsemaan lihavuusleikkausta. Vaikean lihavuuden hoitoratkaisut tehdään aina usean lääkärin toimesta ja usean vaihtoehdon hyötyjä ja haittoja punniten.

8. Miksi jotkut ahmivat, toiset taas välttelevät ruokaa?

Syömishäiriöiden syitä ei tunneta hyvin, mutta niille altistaa sekä perimä että elinympäristö. Syömishäiriöihin liittyy melko vahva perinnöllinen alttius, mutta tekijöitä, jotka kääntävät toisilla syömishäiriön anorektiseksi ja toisille ahmintahäiriöksi, ei tunneta vielä riittävästi. On myös melko yleistä, että sama potilas sairastaa eri elämänsä vaiheessa eri syömishäiriöitä, esimerkiksi anoreksian varhaisnuoruudessa ja siitä toipuessaan bulimiaa tai ahmintahäiriötä.

9. Miten ahmintahäiriö eroaa muista syömishäiriöistä?

Ahmintahäiriö on oirekuvaltaan lähellä bulimiaa: molempiin liittyy ahmimistaipumusta, mutta bulimiaa sairastava pyrkii tyhjentäytymään ahminnan jälkeen, ahmintahäiriötä sairastava ei. Ahmintahäiriön ja bulimian syissä ei ilmeisesti ole eroja. Ahmintahäiriö on yleinen bulimian myöhäismuoto: ahmintahäiriötä esiintyy melko usein myös aiemmin bulimiasta kärsineillä, jotka ovat lopettaneet tyhjentäytymisen, mutta eivät ole saaneet ahmintoja kuriin.

10. Kuinka moni suomalaisista sairastaa tietämättään syömishäiriötä?

Kansainvälisten tutkimusten mukaan noin kolme prosenttia aikuisväestöstä, mikä tarkoittaa, että ahmintahäi-riöstä kärsii noin 100 000 suomalaista. Useimmat heistä eivät tiedä, että kyseessä on syömishäiriö, jota voidaan hoitaa. Anoreksia ja bulimia ovat tyypillisiä nuoruusiän ja nuoren aikuisuuden syömishäiriöitä. Seitsemän prosenttia suomalaisnaisista sairastaa jonkin syömishäiriön 30 vuoden ikään mennessä.

Asiantuntijana Anna Keski-Rahkonen, apulaisprofessori, Helsingin yliopiston 
Hjelt-instituutin Kansanterveys-
tieteen osasto.

Seura 8/2013

X