Näin pääset rumasta tatuoinnista tai arvesta

Tapaturma ja tatuointi voivat jättää iholle kaikkea muuta kuin mieluisia muistoja. Keinoja niiden häivyttämiseen on useita.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Mietitkö, miten pääset eroon tatuoinnista?

Tapaturma ja tatuointi voivat jättää iholle kaikkea muuta kuin mieluisia muistoja. Keinoja niiden häivyttämiseen on useita.
(Päivitetty: )
Teksti:
Virve Järvinen

1. Miksi samasta asiasta toiselle jää toista näkyvämpi arpi?

Haavan syntytapa vaikuttaa arven ulkonäköön, mutta niin tekee myös perimä. Rintakehä, yläselkä ja kaulan alue ovat paikkoja, joihin tulee herkemmin näkyviä arpia.

Myös hormonaalinen tila vaikuttaa arpeutumiseen. Puberteetin jälkeen arvet kasvavat voimakkaammin kuin pikkulapsilla. Iäkkäillä ihmisillä arven kasvutaipumus taas on vähäistä, ja heille syntyvät arvet ovat siistimpiä ja huomaamattomampia.

 

2. Mikä on keloidi?

Kun arpi kasvaa alkuperäisen haavan ulkopuolelle, puhutaan keloidista. Se voi saada alkunsa hyvinkin pienestä haavasta ja jatkaa kasvuaan vuosikausia. Keloideja tavataan etenkin ylävartalolla, korvalehdissä, hartioissa ja yläselässä. Taipumus niihin kulkee suvussa.

Niin sanotussa hypertrofisessa arvessa on myös kyse arven liikakasvusta. Se kohoaa ihon pintaa korkeammalle, muttei kasva terveelle iholle. Hypertrofinen arpi rauhoittuu itsestään ilman hoitoa.

 

3. Kuinka nopeasti ihon vaurioitumisen jälkeen arpea voidaan korjata?

Ensimmäiset kuukaudet muodostuva arpi voi normaalistikin olla punainen, kova ja koholla, minkä jälkeen se vähitellen vaalenee, pehmenee ja litistyy. Arven kypsyminen lopulliseen muotoonsa on prosessi, joka paitsi näkyy, voi myös tuntua iholla. Arpi voi kutista ja olla kipeä tai kosketusarka.

Yleensä arpi saavuttaa lopullisen muotonsa noin yhdessä kahdessa vuodessa, jonka jälkeen sitä voidaan tarvittaessa korjata. Mutta jos arpi esimerkiksi haittaa nivelen liikettä, kypsymistä ei jäädä odottamaan, vaan arpi korjataan nopeasti.

 

4. Voiko vanhan arven korjata?

Kyllä voi. Jos syy korjaukseen on arven haittaava ulkonäkö, kannattaa muistaa, että korjausleikkauksestakin jää jälki ja siksi uusintaleikkaus harkitaan tarkoin.

Joskus kypsynyt arpi saattaa aktivoitua uudelleen ja alkaa kasvaa tai tuntua, kuten naisilla raskauden tai imetyksen aikana. Myös aikaisemmin leikattu keloidi voi uusiutua useamman vuoden jälkeen. Oireilevaa arpea kannattaa näyttää lääkärille.

 

5. Mikä auttaa arpikuoppiin ja aknearpiin?

Syviä, kuopalle menneitä arpia voidaan leikata tai silotella täyteaineella tai siirtämällä arven alle potilaan omaa rasvaa.

Akne voi tehdä yksittäisiä kuopalle menneitä arpia, mutta myös arpeuttaa ihon laajasti. Aknearpia voidaan tasoittaa kemiallisilla tai laserilla tehdyillä kuorinnoilla. Mikroneulaushoidossa arven rakenteeseen pyritään vaikuttamaan ohuilla neuloilla, joilla toivotaan olevan muun muassa arven joustavuutta parantava vaikutus. Hoitoon yhdistetään vielä usein potilaan omasta verestä saatu kasvutekijävalmiste.

Laserilla pääsee eroon tatuoinnista. © KARI SANTALA/KUVARYHMÄ/SKOY

 

6. Mitä laserilla voidaan tehdä?

Punoittavia, paljon verisuonia sisältäviä leikkausarpia voidaan vaalentaa laserilla. Sillä voidaan kuoria ja silottaa ihon pintaa samalla tavoin kuin kemiallisilla aineilla.

Jos arpia poistetaan kasvoilta, kannattaa ottaa huomioon, että ihon kuoriutumisvaiheen eli noin viikon ajan kasvot eivät ole edustavimmillaan. Siksi moni ajoittaa kemialliset kuorinnat ja laserhoidot loma-aikaan. Jotta saavutetaan toivottu hoitotulos, laserhoito saatetaan toistaa.

 

7. Milloin käytetään veistä?

Muun muassa leveät arvet, joissa iho on kuopalla, leikataan. Leikkauksessa arpi poistetaan ja ihon terveet reunat ommellaan yhteen. Leikkaushoito on hyvä myös tapaturmaisesti syntyneille arville, joiden ihon reunoja ei akuuttivaiheessa ole ommeltu anatomisesti oikeille kohdilleen. Leikkauksella voidaan vähentää arven näkyvyyttä muuttamalla sen kulkua ihopoimujen suuntaiseksi.

Kapeaa, siististi parantunutta arpea ei yleensä kannata leikata, vaikka se olisi näkyvällä paikalla, sillä tulos ei siitä parane. Laajaa arpea ei yleensä saada poistettua yhdellä kertaa, vaan osissa, jolloin seuraava leikkaus ajoittuu noin puolen vuoden vuoden päähän ensimmäisestä.

 

8. Miten huolehditaan, että arpi paranee siististi?

Arpi on alkuun vetolujuudeltaan tervettä ihoa heikompi. Jos ihoa tällöin venytetään, se venyy arven kohdalta. Tämä voidaan estää ihon reunaa tukevalla teippihoidolla. Venytys myös provosoi arvenmuodostusta, jota teippaamalla voidaan hillitä.

Teippi laitetaan pakoilleen leikkauksen yhteydessä, ja hoitoa jatketaan muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen. Muutamassa kuukaudessa arpi saavuttaa normaalin vetolujuutensa eikä enää leviä. Teippihoitoa kannattaa käyttää esimerkiksi luomien poiston yhteydessä.

Jos arpi on näkyvällä alueella, voidaan teipin sijaan käyttää ilman reseptiä saatavaa silikonigeeliä. Läpinäkyvän geelin päälle voi meikata. Teippi ja geeli myös nopeuttavat arven paranemista.

Keloidi-arven uusiutumistaipumusta vähennetään pistoshoidoilla tai sädehoidolla.

Arvet palavat tervettä ihoa herkemmin auringossa, ja siksi ne kannattaa suojata hyvin ainakin niiden tuloa seuraavan puolen vuoden ajan.

 

9. Saadaanko tatuointi kokonaan pois?

Moni haluaa eroon rumasta tatuoinnista, joka on leimaava, huonolaatuinen tai liittyy elämänvaiheeseen, jonka haluaa unohtaa. Pieni tatuointi voidaan poistaa kirurgisesti leikkaamalla, jolloin alueelle jää arpi.

Laajalla alueella oleva tatuointia, kuten olkavarren ylittävää kuvaa, ei voida leikata. Iso tatuointi voidaan häivyttää laserilla. Se ei poista tatuointia kokonaan, sillä iholle jää yleensä väriä, ja joskus käsitellyn ihon pigmentti muuttuu. Auringossa tällainen alue jää yleensä muuta ihoa vaaleammaksi.

Lasereita on eri tasoisia, ja niitä voivat käyttää myös muut kuin lääkärit. Jos ylipäänsä harkitsee tatuoinnin poistoa, suosittelen kysymään asiasta lääkäriltä.

10. Hoidetaanko arpia ja tatuointeja julkisella sektorilla?

Tatuointeja poistetaan julkisella sektorilla äärimmäisen harvoin – esimerkiksi tapauksissa, joissa psykiatri suosittelee sitä potilaansa mielenterveyden vuoksi.

Jos arpi aiheuttaa toiminnallista tai huomattavaa esteettistä haittaa, se voidaan hoitaa julkisella puolella. Esimerkiksi arpi kasvojen näkyvällä osalla aiheuttaa huomattavaa haittaa.

Asiantuntijana Ilkka Kaartinen, plastiikkakirurgian erikoislääkäri, LT, Tampereen yliopistollinen sairaala.

Lue myös:

Otitko aikoinaan alaselkään tatuoinnin? Näin se vaikuttaa synnytykseen ja leikkaukseen

X