(Päivitetty: )
Teksti:
Kari Kiianmaa

Kysymys

Miten voisin rohkaista aikuisia sitoutumiskammoisia lapsiani asettumaan pysyvään parisuhteeseen? Ympärillä ystävien lapset saavat jo lapsia, mutta omat lapseni viettävät pitkittynyttä opiskelijaelämää ja viihtyvät sinkkuina.

Anneli

 

VASTAUS

Monien opiskelevien nuorten aikuisten perheen perustaminen viivästyy ja lapsista aletaan haaveilla vasta reilusti yli kolmekymppisinä. Syynä voi olla se, että perhe-elämän katsotaan olevan mahdollista vasta, kun ”kaikki on valmista”.

Toisaalta jotkut nuoret ajattelevat myös niin, että elämästä loppuu hauskuus perheen perustamisen jälkeen. Mistähän tuollainen väärinkäsitys on peräisin?

Lohdullista kuitenkin, että useimmat perustavat perheen, vaikka se tapahtuukin aiempaa huomattavasti myöhemmin.

Tee edes nämä!

  • Voit keskustella aikuisten lastesi kanssa siitä, mitä hyviä puolia perhe-elämässä on.

  • Anna heidän kertoa epäluuloistaan ja peloistaan perhe-elämää kohtaan.

  • Puhukaa myös siitä, mistä tietää, kuka on itselle oikea puoliso.

X