Iäkkäät vanhemmat eivät enää pärjää kotonaan – mitä voin tehdä?

Helena menettää välillä yöunensa stressatessaan vanhojen vanhempiensa vointia.
Hertta-Mari Kaukonen
Suhteet 13.11.2016 21:13

Helenan isä ja äiti ovat jo kahdeksankymppisiä, mutta asuvat silti kahdestaan rintamamiestalossaan. Helena asuu kahden tunnin ajomatkan päässä lapsuudenkodistaan, joten pääsee käymään vanhempiensa luona vain viikonloppuisin.

Helena on huolissaan vanhempiensa pärjäämisestä. Isä ja äiti jättävät selvästi kertomatta aikuiselle tyttärelleen omia ongelmiaan. Varsinkin äidin olo on hankala, koska hän kokee olevansa vaivaksi.

Vanhempien kunto on kohtalainen, mutta kotityöt eivät enää onnistu. Isällä on alkavaa muistisairautta, ja äiti tarvitsee jo keppejä liikkumiseen.

Helena on huomannut kauhukseen, että vanhempien jääkaappi on välillä lähes tyhjä. Kunnan kotipalvelun pitäisi tuoda ateriat kotiin, mutta palvelussa on välillä katkoksia.

Helena on yrittänyt painottaa äidilleen ja isälleen, että heidän on pyydettävä ainoalta tyttäreltään apua viivytyksettä. Helena haluaa auttaa ja selvittelee vanhempiensa asioita kesken työpäivänkin.

Helena soittelee vanhemmilleen päivittäin. Aina äiti eikä isä vastaa puhelimeen. Se hirvittää Helenaa.

Äidin ja isän kuulo on heikentynyt, eivätkä he kuljeta puhelimia mukanaan. Soitot jäävät siis välillä huomaamatta.

Helena ei saa aina nukuttua, kun ei ole saanut vanhempiaan kiinni koko iltana.

Miten Helena saisi äitinsä ja isänsä uskomaan, että tyttären olo olisi itse asiassa stressittömämpi, jos hän voisi luottaa äidin ja isän pyytävän aina tarvitsemaansa apua?

Keskustelu

tässähän tyttären pitäis ottaa hoito vapaata ja muuttaa vanhempiensa luo asumaan.silloin vanhemmat sais parhaan mahdollisen hoidon.ja turvan.lisä apua sais kunnalta,esim pesemiseen,hierontaa,ym.tarvittavaa apua,vaikka ihan päivittäin.sitten se eläminen pitäs typistää mahdollisimman vähäeleiseksi,elikkä turhat toimet jättää koknaan pois,esim.jos vanhukset ei käy ulkona,niin jopa pukeutuminen päiväksi sillois tällöin vois jättää väliin,se jo helpottaa apuvoimien työtä,oltas siinä kotitasussa ja nautittais rauhallisesta menosta.ja hups päivä on illassa,ja voidaan alkaa nukkumaan.tyttärellehän jää koti sitten kun vanhempia ei ennä ole niin korvaukseksi ja sen voi vaihtaa rahaksi jos tarvitsee.ainakaan vanhukset ei joutis vieraitten hoitoon eikä pois kotoa,joka monia hirvittää.saisivat olla oman elämänsä herroja lopuun saakka,ja mikä tärkeintä tytär tietäis kokoajan miten äiti ja isä voi.ja hänellä hyvä mieli siitä että sai olla vanhempien kanssa loppuun asti.tietysti,jos alkaa tulla sairautta,että pitää mennä sairaalaan ,niin se tilanne muuttuu. tehtäis siitä päivästä mahdollisimman lyhyt jalkeilla oloaika.sängyssä on turvallista olla.tämmöstä.

Onpa hyvä, että kahdeksankymppinen, leskiäitini on vielä hyvässä henkisessä ja fyysisessäkin vireessä, ja asuu kerrostalossa, isossa kaupungissa, kaikkien terveys- ja kauppapalvelujen äärellä.(Onneksi myös, vajaa seitsemänkymppisillä appivanhemmilla on nykyaikainen, yksikerroksinen omakotitalo kotinaan ja kumpaisellakin auto käytössään.)

Nuo rintamamiestalot ovat usein vihoviimeisiä loukkuja, jyrkkine, kapeine portaineen ja vaativat monesti myös lisäeristystä, eristepurujen valuttua kasaan, yhä lähemmäs seinän ja lattian rajaa.