En jaksa enää hoitaa omakotitaloa – mutta puolisoni ei halua muuttaa

Onko oikein, että haluaisin muuttaa pois omakotitalostamme, vaikka mies vastustaa ajatusta? En jaksa enää ylläpitää taloa ja puutarhaa.
Kari Kiianmaa
Suhteet 1.5.2016 19:55

Kysymys

Onko oikein, että haluaisin muuttaa pois omakotitalostamme, vaikka mies vastustaa ajatusta? En jaksa enää ylläpitää taloa ja puutarhaa. Minusta olisi hyvä muuttaa siinä vaiheessa, kun vielä itse muistaa uuden osoitteensa.

Anneli

VASTAUS

Monet muuttavat ikääntyessään helpompiin oloihin. Tämä tarkoittaa käytännössä työllistävästä omakotitalosta kerrostaloon muuttamista. Silloin ajatellaan toimintakyvyn heikentymistä pitkällä aikavälillä. Ikä voi tuoda myös liikuntarajoitteita. Sen vuoksi muutto on hyvä tehdä ajoissa.

Toisaalta vanhempana on vaikea tehdä muutoksia ja luopua omasta kodistaan. Kyse on siten tunteiden ja järjen huomioimisesta. Teidän pitäisi nyt osata ennakoida, mikä on juuri teille sopiva ratkaisu. Kyse on yhteisestä edusta. Asiasta ei kannata tehdä valtakamppailua, joka ei mahdollista päätöksiä.