Mökkivieraat raivostuttavat: ”Ystävät pitävät mökkiämme ilmaisena huoltoasemana”

Onko se todella taas Hämäläisten auto? Johan he kävivät viime viikolla, Anni miettii. Hänen miehensä Rauno rientää kuitenkin ilahtuneena ystäviään vastaan ovelle.

”Kiva nähdä taas!”

Hämäläiset ojentavat suurieleisesti tuliaisensa: pussillisen karjalanpiirakoita.

Se on Raunon mielestä ihan riittävä lahja, vaikkakin vähän vaatimaton. Anni puolestaan kihisee raivosta. Miehen ystävät syövät ja juovat taas jääkaapin tyhjäksi maksamatta ruoasta mitään.

Mökiltä on pitkä matka kyläkauppaan, joten ylimääräinen automatkakin ärsyttää.

Ystäväpariskunnalla ei tunnu käyvän edes mielessä, että he voisivat soittaa kaupan ohi ajaessaan, tarvitsevatko Anni ja Rauno jotain. Onko esimerkiksi maito lopussa? Kaikkein parasta olisi, jos he voisivat tuoda sen verran ruokaa, kun syövätkin.

Raunon mielestä runsaiden tuliaisten odottaminen vierailta on epäkohteliasta. Anni ja Rauno vievät kuitenkin itse aina mökkivierailuillaan mukanaan kassillisen ruokaa, jopa omat vessapaperit. Näin he menettelevät myös käydessään Hämäläisten sukumökillä.

Annia Hämäläisten tiheät mökkivierailut ärsyttävät, koska hän joutuu hääräämään keittiössä ja tekemään paljon ruokaa isolle porukalle. Muut vaan ottavat aurinkoa sen aikaa.

Anni tarjoaa aina itse apuaan toisten luona kyläillessään, joten hän ei ymmärrä muiden passattavaksi heittäytymistä.

”Hämäläiset pitävät meidän mökkiä kätevänä huoltoasemana oman mökkimatkansa varrella”, Anni sanoo miehelleen.

Rauno loukkaantuu Annin huomauttelusta, eikä oikein osaa tukea tässä asiassa vaimoaan. Miten Anni voisi ottaa kiusallisen asian puheeksi ystäväpariskunnan kanssa niin, etteivät välit menisi?

Ulos marttyyrin roolista

Mikä saa Annin alistumaan tilanteeseen, joka on hänestä epäreilu? Perustuuko Annin ja Raunon suhde siihen, että Anni sopeutuu Raunon toiveisiin? Hyvän parisuhteen perustana on tunne molemminpuolisesta oikeudenmukaisuudesta ja siitä, että voi kokea tulevansa huomioon otetuksi asioista päätettäessä.

Jos parin väliltä on hyvä läheisyys poissa eikä keskustelu onnistu, silloin Anni joutuu yksipuolisesti tuomaan yhteiselämään haluamansa muutokset.

Kun Hämäläiset seuraavan kerran tulevat piirakkapusseineen tai ilman piirakoita, Annin pitää kaikessa rauhassa käydä pöytään sen sijaan, että järjestäisi tarjottavaa. Anni voi todeta, että nyt on Raunon vuoro huolehtia tarjottavista.

Annin tärkeä kysymys on, voiko hän asettaa rajat sille, miten häntä kohdellaan – pystyykö hän pitämään puoliaan? Jos Annin elämäntehtävänä on sopeutua toisten asettamiin raameihin, silloin hän toimii niin loppuelämänsä – ja todennäköisesti valittaa pettyneenä ja asettaa muut vastuuseen valinnastaan.

Kun Anni menee kylään Hämäläisten sukumökille, hän vie sinne jopa omat vessapaperitkin. Miksi Anni ei pelaa samaa peliä kuin muutkin ja vie sinne pussillisen karjalanpiirakoita, vaikkapa suurieleisesti? Mikä pakottaa Annin naiviin valittavan marttyyrin rooliin?

Annilla on vielä paljon opittavaa elämästä. Ensimmäinen asia on oppia ”teko ja sen seuraus”. Onko niin, että muut saavat tehdä mitä lystää ja se on sopinut näennäisesti Annille – eli Anni on opettanut muille, että minä kestän kaiken marttyyrina. Tällä tavoin Anni estää toisia saamasta sitä palautetta, jonka avulla he voisivat muuttaa omaa käyttäytymistään.

Annilla on huoli siitä, mitä toiset ajattelevat hänestä. Jos tämä huoli estää Annia olemasta avoin lähi-ihmisilleen, hän jää yksin, pettyneenä, vihaisena, katkerana – syyttäen toisia elämänsä vaikeuksista. Olisikohan Annin kuitenkin syytä ottaa se riski, mikä avoimuuteen ihmissuhteissa sisältyy, koska ainoastaan sitä kautta voi löytää toimivaa hyvää oloa toisten ihmisten kanssa.

Keijo Markova pari- ja perheterapeutti, Väestöliitto