Eikö perheeni arvosta minua?

Jokaisella on oikeus kokea itsensä arvostetuksi perheessään.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kuva: Colourbox

Jokaisella on oikeus kokea itsensä arvostetuksi perheessään.
(Päivitetty: )
Teksti:
Kari Kiianmaa

Kysymys

Minulla on perhe, mies ja aikuiset lapset. Meillä on mukavaa yhdessä, mutta jotenkin koen, että olen heistä erillään ja he eivät arvosta minua. En uskalla ottaa asiaa puheeksi, että he eivät nauraisi minulle.

Vastaus

Olet varmaankin ollut tärkeä hahmo perheessänne, kun lapset olivat vielä kasvuiässä. Saattaa olla, että äidin huolehtiva ote perheeseen merkitsee lapsille myös jonkinlaista riippuvuutta, josta halutaan päästä eroon aikuisuuden myötä. Se voi merkitä myös lasten ja isän uudenlaista yhteyttä, joka on sinänsä myönteistä. Perheen sisäinen huumori voi osaltaan korostaa äidin uudenlaista asemaa.

Asiaan voi kuitenkin suhtautua rauhallisesti, kyse on loppujen lopuksi rakkaudellisesta suhtautumisesta. Vapautuaksesi sinua vaivaavista tunteistasi sinun on hyvä ottaa ne puheeksi miehesi kanssa. Kerro rehellisesti, miltä sinusta tuntuu ja anna hänen vastata rehellisesti omalla näkemyksellään. Älä kuitenkaan hyväksy vähättelevää vastausta, vaan pyydä aito, pohdittu näkemys asiasta. Voitte myös pohtia sitä, miten asiaa voi parantaa. Sinulla on oikeus kokea itsesi arvostetuksi perheessäsi.

Kari Kiianmaa, psykologi, kouluttaja

Seura 51/2012

X