Teksti: Hanna Vilo

Miten irrottaa punkki oikein?

Punkki kannattaa irrottaa vetämällä suoraan ylöspäin, opastaa vastaava lääkäri Janne Castrén Saaristolääkärit Oy:stä.

Punkkirauta toimii paremmin kuin pinsetit.

Tarua. Ehdottomasti paras tapa irrottaa punkki ihmisen iholta on käyttää kapeakärkisiä pinsettejä, joilla saa tarkan otteen. Valtaosa irrotettavista punkeista on hyvin pieniä, ja siksi niiden irrottaminen vaatii huolellisuutta. Punkkia poistettaessa myös osa sen imukärsästä voi jäädä ihoon, ja kapeakärkisillä pinseteillä sen saa kaivettua pois. Punkkirauta sen sijaan toimii hyvin koirilla ja kissoilla, joilla punkit ehtivät usein kasvaa melko isoiksi ennen kuin ne huomataan.

 

Punkki kannattaa irrottaa vetämällä ylöspäin.

Totta. Punkilla on imukärsä, joka kiinnittyy suoraan ihon läpi. Varmin tapa saada koko punkki pois on nostaa se kevyesti kampeamalla suoraan ylöspäin. Aikaisemmin uskottiin, että punkki täytyy irrottaa ruuvaamalla, mutta sitä ei enää suositella. Olennaista on, että punkista ottaa kiinni mahdollisimman tiukasti läheltä ihon pintaa. Jos punkista ottaa kiinni sen takaosasta tai vartalosta, se saattaa oksentaa taudinaiheuttajia ihmisen sisään.

 

Purema-alue täytyy desinfioida.

Totta. Punkin poiston jälkeen ihoon jää pieni reikä. Sen takia koko ihoalue on hyvä desinfioida, jotta ihon pinnalta ei pääse bakteereja tai mikrobeja elimistöön. Puremakohdan suojaksi on myös hyvä laittaa kangaslaastari päiväksi tai pariksi. Puremakohta voi tyypillisesti kutista vielä punkin poiston jälkeenkin, jolloin hengittävä laastari toimii myös hyvänä suojana puremakohdan raapimiselta.

X