Näin ehkäiset hampaiden värjäytymisen

Punaviini, punajuuri ja mustikka värjäävät helposti hampaita, kertoo professori Jukka Meurman Hyksin suu- ja leukasairauksien klinikalta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Punaviini, punajuuri ja mustikka värjäävät helposti hampaita, kertoo professori Jukka Meurman Hyksin suu- ja leukasairauksien klinikalta.
(Päivitetty: )
Teksti: Hanna Vilo

Värjäytyneet hampaat eivät pidä kahvista

Tarua. Runsaasti käytettynä kahvi toki värjää hampaita, mutta ehdottomasti pahimmat hampaiden värjääjät ovat punaviini ja musta tee. Ne sisältävät väriaineita, jotka tarttuvat helposti hampaiden pintaan. Ne saattavat värjätä myös hampaissa olevia valkoisia paikkoja, jotka voivat tummua omia hampaita tummemmiksi. Paras tapa välttää värjäytymiä on pitää hyvää huolta hammashygieniasta, sillä puhdas hammas ei värjäydy yhtä helposti kuin puhdistamaton.

 

Kasviksetkin värjäävät hampaita.

Totta. Kasviksista muun muassa värikkäät juurekset värjäävät helposti hampaita. Erityisesti punajuuri värjää koko suun ja samalla myös hampaat. Väriaineiden lisäksi juurekset aiheuttavat värjäytymiä myös toisesta syystä. Juurekset ovat hyvin happamia, minkä takia ne aiheuttavat helposti hampaiden kulumista, ja kuluneet hampaat värjäytyvät terveitä hampaita helpommin. Marjoista pahin värjääjä on mustikka, jonka syömisen jälkeen suu kannattaa ainakin huuhdella.

 

Mausteita voi käyttää huoletta.

Totta. Mausteissa voi olla voimakkaita väriaineita, mutta niitä käytetään yleensä niin pieniä määriä ruoan-laitossa, että hampaiden värjäytymisen kannalta niillä ei ole merkitystä. Vain jonkin mausteen himokäyttäminen saattaa aiheuttaa värjäytymiä. Värjäytyminen on kuitenkin helppo testata kotona. Maustetta kannattaa liuottaa veteen, kaataa se valkoiseen posliinikuppiin ja seisottaa siinä jonkin aikaa. Jos kupin reunat värjäytyvät, mauste todennäköisesti värjää myös hampaita.

Lue myös:

Mikä on ihmisen likaisin paikka?

Hampaissa 20 reikää

X