Punkkien lisäksi myös nämä hyönteiset levittävät borrelioosia – ja nyt niitä lentelee

Punkkien lisäksi paarmat ja hyttyset ovat tartuttaneet borrelioosia Suomessa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Hyttysistä on löydetty borrelia-bakteeria.

Punkkien lisäksi paarmat ja hyttyset ovat tartuttaneet borrelioosia Suomessa.
Teksti:
Johanna Jantunen

Borrelioosi voi tarttua ihmiseen myös muita reittejä kuin punkin pureman kautta.

”Kaikki vertaimevät hyönteiset ovat potentiaalisia borrelian levittäjiä”, terveystieteen tohtori Soile Juvonen kertoo.

Hyttysistä on löydetty borrelia-bakteeria. Myös  viime päivien helteiden mukanaan tuomien paarmojen puremista on sairastuttu.

Hyttynen tartutti Lapissa

Juvoselle on tullut vastaan muutamia tapauksia, joissa borrelioosin tartuttajana on ollut paarma.

Ruotsissa ja Pohjois-Amerikassa puolestaan on tavattu hyttysestä tarttunutta borrelioosia. Myös Juvonen on kohdannut borrelioosipotilaan, joka oli saanut sairauden hyttysen pistosta.

”Oltiin oltu Lapissa, ja hyttynen oli pistänyt ranteeseen. Pistokohtaan tuli vahva ihomuutos”, Juvonen kertoo.

Laajeneva ihomuutos on varma merkki siitä, että borrelioosi on tarttunut.

”Lisäksi on käyty kiistaa siitä, voiko hirvikärpänenkin levittää tautia. Yhden teorian mukaan voi, jos kärpänen on saanut taudin jo munavaiheessa emoltaan.”

Voiko myös ihmisillä borrelioosi tarttua äidistä lapseen?

”On todettu muutamia tapauksia, joissa syntyneellä lapsella on ollut borrelioosi, vaikka äiti olisi saanut antibioottia borrelioositartuntaansa.”

Vaikea ennustaa

On mahdotonta sanoa, kuinka suuri borrelioosin tartuntariski hyönteisistä on.

”Mahdollisuus ei ole iso, mutta ei täysin nollakaan”, Soile Juvonen sanoo.

Tutkimuskirjallisuus asiasta on vähäistä, sillä kukaan ei voi koko ajan tarkkailla jokaista saamaansa hyönteisen pistoa tai puremaa.

”Jatkuvasti tulee vastaan ihmisiä, jotka kertovat, että olivat huomanneet jotain mutta ajatelleet, että ei se ole mitään vaarallista.”

Borrelioosin oireet ilmaantua vasta viikkojen tai jopa kuukausien ja vuosien päästä tartunnasta.

X