Hämmentävä havainto: Supertulivuori purkautui – ihmisyhteisöt kukoistivat

Tutkijat yllättyivät arkeologisilla kaivauksilla Etelä-Afrikassa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Taiteilijan näkemys valtavasta tulivuorenpurkauksesta.

Tutkijat yllättyivät arkeologisilla kaivauksilla Etelä-Afrikassa.
(Päivitetty: )
Teksti:
Jani Kaaro

Supertulivuoren purkausta on pidetty ihmiskunnan kohtalonkysymyksenä.

Syynä tähän on pitkälti 1990-luvulla esitetty teoria, joka yhdisti kaksi historiallista havaintoa: Toban supertulivuoren purkauksen noin 70 000 vuotta sitten ja samaan aikaan tapahtuneen ”geneettisen pullonkaulan” – ilmiön, jossa ihmisten geneettinen monimuotoisuus on laskenut rajusti.

Teorian mukaan supertulivuori aiheutti niin vaikeat ilmasto-olot, että vain pieni osa ihmiskunnasta jäi henkiin. Kun ilmasto parani, ihmisten määrä alkoi kasvaa, mutta suuri osa geneettisestä monimuotoisuudesta oli mennyttä.

Tuoreet arkeologiset havainnot Etelä-Afrikasta eivät kuitenkaan tue teoriaa. Päinvastoin, arkeologien tutkimilla alueilla ihmisyhteisöt ovat kukoistaneet Toban supertulivuoren purkauksen aikoihin – ja etenkin sen jälkeen.

Ihmisten aktiivisuus lisääntyi

Tutkijat tekivät yllättävän havainnon kaivauksilla kahdessa arkeologisessa kohteessa Etelä-Afrikassa. Näissä oli ollut pitkäaikaista asutusta ennen ja jälkeen Toban purkauksen.

Kun arkeologit pääsivät kaivautumaan kohteisiin kerros kerrokselta, he löysivät sieltä runsaasti merkkejä ihmisten aktiivisuudesta.

Supertulivuori tuli kuvioon mukaan onnenkantamoisen kautta. Eräästä kerroksesta löytyi runsaasti mikroskooppisia lasinsiruja, jotka täsmäsivät siruihin, joita syntyi Toban purkauksessa.

Kun tutkijat vertasivat asutuksen merkkejä sirukerroksen ala- ja yläpuolella, he havaitsivat, että ihmisten aktiivisuus peräti lisääntyi purkauksen jälkeen.

Jos ihmiskunta siis koki Toban purkauksen seurauksena massakuoleman, sellaisesta ei näkynyt merkkejä täällä.

Miten kävi Euroopassa?

On toki mahdollista, että Etelä-Afrikan populaatio oli poikkeustapaus ja ihmisiä kuoli kuin kärpäsiä kaikkialla muualla.

On kuitenkin monia muita havaintoja, joiden mukaan Toban purkauksella ei ollut niin dramaattisia vaikutuksia kuin on ajateltu.

Paleontologisessa aineistossa ei esimerkiksi näy selviä merkkejä siitä, että eläin- tai kasvipopulaatiot olisivat kärsineet purkauksen seurauksena.

Purkaus ei myöskään näytä vaikuttaneen negatiivisesti tuolloin Euroopassa eläneisiin neandertalinihmisiin.

Supertulivuoren purkaus on varmasti huonontanut ilmasto-oloja, mutta sen yhteys geneettiseen pullonkaulaan on kaikkea muuta kuin selvä.

X