Hanhet viihtyvät kaupungissa, koska siellä niitä ei metsästetä

Hanhet viihtyvät alueella, jossa aseet eivät pauku.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Hanhi ei ole ainoa eläinlaji, joka hakee turvaa ihmisistä.

Hanhet viihtyvät alueella, jossa aseet eivät pauku.
(Päivitetty: )
Teksti:
Jani Kaaro

Ei tarvitse olla kovin vanha muistaakseen aikaa, jolloin kaupunkien puistot eivät olleet täynnä hanhia. Hanhien kaupunkivalloitus on tapahtunut nopeasti ja räjähdysmäisesti – eikä ainoastaan Helsingissä, vaan myös lukuisissa muissakin maissa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

Siihen, mistä kaupunkien hanhi-invaasio johtuu, on tuoreessa tutkimuksessa saatu yllättävä vastaus: Hanhet etsivät kaupungista turvaa. Ne ovat oivaltaneet, että kaupungissa ne eivät tule ammutuiksi.

Näihin johtopäätöksiin tulivat amerikkalaiset tutkijat seurattuaan radiolähettimin varustettuja kaupunkihanhia Yhdysvaltain Chicagossa.

Ratkaiseva hetki tutkimuksessa oli talvehtiminen. Osa lähettimin varustetuista hanhista siirtyi talvehtimaan maaseudulle, osa jäi kaupunkiin.

Kun tutkijat kevään tullen katsoivat, miten hanhet olivat pärjänneet, tulokset olivat selvät: kaikki kaupungissa talvehtineet hanhet olivat edelleen hengissä, mutta maaseudulla talvehtineista noin puolet oli kuollut.

Tutkijoiden mukaan hanhet ovat ymmärtäneet, että kaupungissa on turvallisempaa, minkä vuoksi ne hakeutuvat kaupunkeihin yhä innokkaammin.

Hanhi ei ole ainoa eläinlaji, joka hakee turvaa ihmisistä.

Ruotsalaiset tutkijat havaitsivat äskettäin, että karhuemot tuovat poikasensa ihmisasutusten lähelle suojellakseen niitä aggressiivisilta uroskarhuilta.

Lue myös:

Vauhtia jopa 100 km/h – Arktiset vesilinnut pitävät kiirettä pohjoiseen

X