Jalohaikaran onnistunut kotoutuminen – Poikasia kuoriutui jo Porvoossa ja Vihdissä
Ilmastonmuutos tuo Suomen lintulajien kirjoon lisää eteläeurooppalaisia sävyjä.
Suomeen on saatu uusi pesivä haikaralaji. Kuluneena kesänä jalohaikarapari pesi sekä Porvoossa että Vihdissä.
Porvoon pesään kuoriutui neljä poikasta, mutta Vihtiin asettuneen parin pesintä epäonnistui.
Jalohaikaraa on tavattu Suomessa 1960-luvun puolivälistä alkaen, mutta laji on yleistynyt maassamme vasta 1990-luvulta lähtien.
Viimeisen vuosikymmenen aikana on syksyisin havaittu suuria, muuttoonsa valmistautuvia haikaraparvia eri puolilla Etelä- ja Länsi-Suomea.
Jalohaikaran runsastumisen myötä sen pesimistä Suomessa on jo osattu odottaa.
Porvoon emolinnuista toinen osoittautui lukurenkaan kirjainkoodin perusteella kahden vuoden ikäiseksi, Hollannissa syntyneeksi.
”Syntymäpaikka on hieman erikoinen, sillä jalohaikara on itäisen Euroopan pesimälintuja”, kertoo lintujärjestö BirdLifen suojeluasiantuntija Tero Toivanen.
Hänen mukaansa laji on viime vuosina levinnyt pohjoisen lisäksi Länsi- ja Lounais-Eurooppaan aina Espanjaan ja Portugaliin saakka.
Sekakolonian asukki
Suomeen on jo vakiintunut oma pesimäkantan kaulus- ja harmaahaikaralle. Muutama vuosi sitten maassamme pesinyt kattohaikara ei toistaiseksi ole asettunut Suomeen.
Porvoon jalohaikarapari pesi samalla alueella yhdessä harmaahaikaroiden kanssa.
”Haikarat asettuvat usein sekakolonioihin, joissa voi olla useita eri lajeja.”
Jalohaikaran pesintä käynnistyy huhtikuun lopulla. Pesänsä se rakentaa risuista merenlahtien tai matalien järvien rantojen puihin.
Naaras hautoo vajaan kuukauden, ja kuoriutuneet poikaset ovat lentokykyisiä noin kahden kuukauden ikäisinä.
”On todennäköistä, että Suomessa kuoriutuneet poikaset havaittiin viimeksi syyskuussa Porvoon seudulla liikkuneessa parvessa.”
Suuria suupaloja
Jalohaikaran ravinto muodostuu pääosin kalasta ja sammakkoeläimistä, mutta se syö myös hyönteisiä, pieniä nisäkkäitä ja linnunpoikasia.
Jalohaikaran pitkä tikarinokka soveltuu hyvin kalojen saalistamiseen, mutta haikarat eivät pysty pilkkomaan ruokaansa vaan nielevät saaliinsa kokonaisina.
”Näin kerran videon, jossa harmaahaikara oli saalistanut kanin. Se oli linnulle aika iso pala nieltäväksi”, Toivanen kertoo.
Jalohaikara suuntaa yleensä lokakuussa Suomesta Välimeren alueelle. Mikäli syksy on lämmin, jalohaikara saattaa myös talvehtia Suomessa.
”Niitä voidaan tavata veteen johtavien tehtaiden purkuputkien ja muiden ihmisen toiminnasta syntyvien sulapaikkojen matalista vesistä.”
Jalohaikara syö pääosin sammakkoeläimiä ja kaloja, mutta myös linnunpoikaset ja pikkunisäkkäät maistuvat. © ISTOCKPHOTO
Ei vie elintilaa muilta
Jalohaikara on yksi ilmastonmuutoksesta hyötyvistä lajeista. Kun kesät pohjoisessa lämpenevät, eteläinen laji sopeutuu nopeasti uusille elinalueilleen.
Jalohaikara vaatii pesiäkseen kesäksi pitkän lämpimän jakson.
”Jalohaikara tulee pesimään Suomessa myös jatkossa, mutta kylmät ja lumiset talvet voivat hidastaa lajin runsastumista”, Toivanen sanoo.
Tulokaslajina jalohaikara ei ole valtaamassa elintilaa Suomessa ennestään pesiviltä lintulajeilta.
”Näyttävänä lintuna jalohaikara tuo eteläeurooppalaisen sävyn pohjolan lintulajien kirjoon.”
Tiesitkö tätä jalohaikarasta?
1. Jalohaikaralla on kokonaan valkoinen höyhenpuku. Linnun jalat ovat mustat, nokan ja silmien välissä on keltainen höyhenetön alue. Jalohaikaran pitkä keltainen nokka muuttuu soidinaikana huhti–toukokuussa osittain mustaksi ja jalat punaisiksi.
2. Jalohaikara on lähes harmaahaikaran kokoinen mutta sirompi ja pitkäjalkaisempi. Pituutta jalohaikaralle kertyy täysikasvuisena 85–100 senttimetriä ja painoa 800–1 000 grammaa. Jalohaikaran siipien kärkiväli on noin 130–145 senttimetriä.
3. Pesimäpukuisella jalohaikaralla on selässään pidentyneitä höyheniä, joita käytettiin aikanaan naisten hattujen koristeina. Arvokkaiden höyhenien vuoksi jalohaikaraan kohdistunut metsästys johti paikoittain lajin nopeaan harvinaistumiseen.