Kolin kansallismaisemat avautuvat parhaiten lumikenkäilijöille - ”jylhempää kuin kesällä”

Koli huokuu talvella kallioiden ja jyrkänteiden arktista jylhyyttä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Joulukuusta aina huhtikuulle asti Kolilla kuljetaan lumikengillä.

Koli huokuu talvella kallioiden ja jyrkänteiden arktista jylhyyttä.
Teksti:
Seura

Pohjois-Karjala on Suomen lumisimpia seutuja. Kansallismaisemassamme Kolilla jyrkät vaarat ja rinteet ovat hieman liian vaativia hiihtäjille, oli alla sitten leveät metsä- tai normaalit murtomaasukset.

Kansallispuiston lähettyvillä on kuitenkin yli 50 kilometriä hoidettua latuverkostoa.

Joulukuusta aina huhtikuulle asti Kolilla kuljetaan lumikengillä.

Tavallisten lumikenkien lisäksi Kolin rinteitä noustaan lyhyttä ja leveää suksea muistuttavilla liukulumikengillä. Liukulumikengissä on lumikenkien kantavuus, mutta ne liukuvat, ja pohjan karvat takaavat pidon vastamäissä.

Kansallispuiston alueella on kolme merkittyä lumikenkäilyreittiä, joista yksi vie Ukko-Kolin huipulta kolmen kilometrin päähän Kolin kylälle. Toinen parin kilometrin vaellus päättyy Kolin satamaan.

Puolentoista kilometrin rengasreitti kulkee kallioleikkausten ja jyrkänteiden kautta.

”Reitti poikkeaa kesän patikointireitistä. Talvella lumikenkäilijät pääsevät näkemään vielä jylhempiä maisemia kuin Kolin kesävieraat”, kertoo Heidi Kilpeläinen Kolin Luontokeskus Ukosta.

Kolin talviretkiä voi taittaa myös sesonkireittejä ja huoltouria pitkin.

”Umpihangessa lumikengillä liikkuminen on raskasta varsinkin silloin, kun puuterilunta on paksu kerros. Kovemmilla hangilla liikkuminen merkittyjen reittien ulkopuolella on helpompaa.”

Lisätietoja: luontoon.fi/kolinluontokeskus

Lue lisää:

Taas yksi syy matkustaa kotimaassa – Ikivanha Koli on elämysten maisema

 

X