Kuore on herkullinen kuin silakka – menee silti enimmäkseen haaskuuseen

Verkkoja nostaessa kuoreen eli norssin usein haistaa, ennen kuin sen näkee.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Vain noin prosentti kuoriutuneista kuorenpoikasista selviää seuraavaan kesään saakka.

Verkkoja nostaessa kuoreen eli norssin usein haistaa, ennen kuin sen näkee.
Teksti:
Ville Vanhala

Kun lumi alkaa sulaa järvistä ja merenlahdilta, ja valoa pääsee veden alle, kuore alkaa valon herättelemänä valmistautua kutuunsa.

Kuoreen sukusolut ovat jo täydessä koossaan, mutta kala kypsyttelee niitä vielä muutaman viikon jäidenlähtöön saakka.

Kuoreet vaeltavat suurina parvina rannikon mataliin rantavesiin ja kutemaan järvistä jokien ja purojen suualueille.

”Kutuun valmistautuvan koiraan pintaan nousee tiheä kutukyhmyjen verkosto, ja kala tuntuu ihmisen käteen melkein karkealta hiekkapaperilta”, kertoo kalatutkija Kari Nyberg Helsingin yliopistosta.

Sisävesissä elävä kuore eli norssi tulee sukukypsäksi 1–2-vuotiaana, ja meressä elävä noin vuotta myöhemmin.

Terävähampainen peto

Kuore on kuorekalojen lohkoon kuuluva sisä- ja murtovesien kala, jolla on lohikalojen tapaan rasvaevä selkäpuolella lähellä pyrstöä. Kuore on parvikala, joka viihtyy karuissa ja kylmissä vesistöissä.

”Kuore levisi etelästä vesistöihimme viimeisen jääkauden jääkannen vetäytyessä pohjoiseen”, Nyberg kertoo.

Kuore viihtyy myös Itämeressä, missä sille on tarjolla runsaasti ravintoa. Poikaset syövät eläinplanktonia ja äyriäisiä, mutta aineenvaihdunnan ja kasvun ylläpitämiseksi terävähampainen kuore alkaa myös saalistaa muita kaloja.

”Meressä elävät kuoreet kasvavat nopeammin ja suuremmiksi kuin sisävesien kalat. Enimmillään pitkulainen kuore voi venyä yli 30 senttimetrin mittaan.”

Luikeroiden joukkokato

Kuore elää vesistöissämme kautta maan pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Kuoriutuneet poikaset ovat ensin muutaman millin pituisia, läpikuultavia luikeroita, jotka saattavat liikkua myös silakkaparvien mukana.

Ensimmäisenä kesänään poikanen kasvaa 4–6 senttimetrin mittaan ja saa kylkiinsä evät.

”Kuoreenpoikasia saalistavat petokalojen lisäksi myös esimerkiksi särjet ja lahnat. Vain noin prosentti kuoriutuneista poikasista selviää seuraavaan kesään saakka.”

Lohikaloista poiketen kuore viihtyy ja lisääntyy myös rehevöityneissä vesistöissä. Toisaalta ilmaston lämpenemisen myötä lämpenevät vedet taas heikentävät kuoreen elinolosuhteita etenkin pienemmissä järvissä.

”Esimerkiksi Tuusulanjärvessä on jo havaittu suuria vuosittaisia kannanvaihteluita. Jos matalan, vähähappisen järven vesi lämpenee, kuoreet vähenevät ja saattavat kadota järvestä kokonaan.”

Hajun arvoitus

Järvikutuisen kuoreen pyynnillä on Suomessa pitkät perinteet. Virtavesillä kuoretta on kalastettu jopa lippoamalla.

Vaikka kuore on merkittävin sisävesi- ja rannikkokalastuksen sivusaaliina saatava kalalaji, sitä ei nykyään juuri kelpuuteta ravinnoksi.

”Kuore on herkullinen ja helposti valmistettava kala. Sitä voi verrata esimerkiksi silakkaan”, Nyberg toteaa.

Verkkoja nostettaessa kuoreen haistaa usein ennen kuin sen näkee.

”Kuoreen niskassa olevat hajurauhaset erittävät kurkun hajua. Varmuudella ei tiedetä, mikä on hajun merkitys. Kurkun haju voi olla parven sisäistä viestintää tai yritys karkottaa muita lajeja parven lähettyviltä.”

X