Lääkesaaste valuu luontoon – Australiassa vesistöjen eläimistä on löytynyt jopa 69 erilaista lääkeainetta

Ihmisen keho ei ime kaikkea lääkkeestä, joka syödään. Osa päätyy virtsan ja ulosteen mukana viemäriverkkoon.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lasten ja nuorten masennuslääkkeet puhuttavat: Miten niitä määrätään näin paljon?© iStock

Ihmisen keho ei ime kaikkea lääkkeestä, joka syödään. Osa päätyy virtsan ja ulosteen mukana viemäriverkkoon.
(Päivitetty: )
Teksti: Jani Kaaro

Lääkkeen matka ei kuitenkaan katkea viemäriin, vaan monet lääkeaineet jatkavat vedenpuhdistamonkin läpi vesistöihin.

Vesistöihin valuvista lääkejäämistä on tiedetty pitkään, mutta tuore australialaistutkimus on ikävä herätys ongelman laajuuteen. Lääkkeet nimittäin löytävät tiensä yllättävän tehokkaasti vesistöjen ravintoketjuun.

Yksikään ötökkä ei ollut täysin puhdas

Australialaisen Monash-yliopiston tutkijat keräsivät kuudesta virtavedestä eli virtaavan vesistön eliöstöstä selkärangattomia, kuten hyttystoukkia, kotiloita ja sudenkorentoja. Vesistöt oli valittu siten, että ne muodostivat keskenään jatkumon saastuneista vesistä erittäin puhtaisiin vesiin.

Selkärangattomat vietiin laboratorioon, ja niistä määritettiin lääkeaineiden pitoisuudet. Tulos yllätti tutkijat: Vesien pikkuötököistä eristettin 69 erilaista lääkeainetta.

Yksikään ötökkä ei ollut täysin puhdas; jokaisesta löytyi vähintään yksi lääkeaine, jopa kaikista puhtaimmissaympäristöissä eläneistä ötököistä.

Hämähäkeissä peräti 66 eri lääkeainejäämää

Koska monet näistä pikkuöttiäisistä – kuten hyttyset – viettävät vedessä vain toukka-aikansa, tutkijat selvittivät myös sitä, missä määrin lääkeaineet leviävät vesien ääreltä ympäristöön esimerkiksi lentävien hyttysaikuisten kautta.

Tutkijat pyydystivät hyttysiä syöviä hämähäkkejä jokien varsilta, ja määrittivät niiden lääkeainepitoisuudet. Tulokset olivat jälleen ällistyttäviä: hämähäkeistä löytyi jäämiä 66 eri lääkeaineesta.

Tutkijoiden mukaan virtavesien ötököissä on niin paljon lääkeaineita, että niitä syövät kalat ja muut selkärankaiset altistuvat hälyttävän korkeille pitoisuuksille lääkesaastetta.

X