Länsimetron muoviroska kertyy Helsingin rannoille – ja eläimiin
Seuran arkistosta: Itämeren eläinten syömä muovi siirtyy ravintoketjussa ylöspäin – vaikutuksia ei tunneta vieläkään kunnolla.
Rahtilaiva Itämerellä.
Pidä Saaristo Siistinä (PSS) ry:n projektikoordinaattori Jenny Gustafsson kertoo, että arviolta 80 prosenttia merten roskista tulee jokien mukana. PSS ry on mukana alkuvuodesta perustetussa Itämeren alueen ympäristöorganisaatioiden ja kaupunkien Blastic-hankkeessa, jossa keskitytään makroroskaan, eli halkaisijaltaan yli 2,5 sentin roskiin.
Hankkeella kartoitetaan tietoja meriroskan vaikutuksista ja haetaan uutta tietoa muovisen meriroskan lähteistä ja kulkureiteistä. Jokivesien mukana kulkeutuvasta roskasta on kaivattu kunnon tietoa jo pitkään.
Valtamerten virtausten pyörteisiin muodostuvat valtavat roskalautat eivät ole Itämeren ongelma, sillä pyörteisiä virtauksia ei ole samassa mittakaavassa kuin esimerkiksi Tyynellämerellä
”Roskaa Itämerestä kyllä löytyy, ja siitä noin 70 prosenttia on muovia. Tyypillisimpiä roskia ovat korkit, pullot, pakkaus- ja rakennusjätteet, joita syntyy ihmisten viettäessä aikaa vesistöjen äärellä. Mukana on sekä vahingossa että tahallaan mereen heitettyä roskaa”, Gustafsson sanoo.
Itämeressä on Gustafssonin mukaan yllättävän paljon muoviroskaa siihen nähden, että muovin teollinen valmistus alkoi vasta puoli vuosisataa sitten ja vasta 80–90-lukujen taitteessa siitä tuli selkeästi keskeinen raaka-aine.
Muovi kelluu, uppoaa, roskaa ja myrkyttää
Itämeren muovikuormitusta ei kuitenkaan tunneta kovin tarkasti. Se tiedetään, että noin 70 prosenttia mereen päätyvästä roskasta uppoaa, 15 prosenttia jää kellumaan ja 15 prosenttia ajautuu rantaan.
”Vajoava muovi on oma ongelmansa. Vaatisi melkoisen satsauksen selvittää, mitä kaikkea pohjalta löytyy. Muovi itsessään sisältää haitallisia aineita, kuten pehmittiminä käytettyä ftalaatteja. Muovi voi myös absorboida itseensä vedessä jo olevia ympäristömyrkyiksi luokiteltavia aineita. Muovi luokitellaan siten vaaralliseksi jätteeksi meriympäristössä”, Gustafsson sanoo.
Yhden ratkaisuyrityksen merten roskaongelmaan on kehittänyt hollantilainen insinööriopiskelija Boyan Slat. Hänen kehittämänsä ”roskaharava” perustuu paikalleen ankkuroituun puomiin, joka kerää virtausten mukanaan kuljettaman pintaroskan samaan paikkaan.
Gustafsson on kuullut Slatin keksinnöstä, ja todennäköisesti keksintö huomioidaan jollain tasolla Blastic-hankkeessa.
”Haaveissa ja verkoissa on aina ongelmana, että vesi kuljettaa mukanaan myös muuta kuin roskaa, joka voi vaikeuttaa roskien haravointia. Myös eläimiä voi jäädä näihin kiinni. Itämeren alueelle sopivia menetelmiä tullaan kyllä kokeilemaan Blastic-hankkeen pilottikohteissa. ”
Roskaa on enemmän Suomen kuin Ruotsin rannoilla?
Itämeren suurimittaisin roskaongelma ovat karanneet kalapyydykset. Erityisen paljon näitä on Puolan rannikolla, jossa niin sanottuja haamuverkkoja naarataan köyden päähän viritetyillä koukuilla.
”Haasteita Itämerelle tuovat louhikkoiset rannat ja pirstaleinen rannikko. Virtojen mukana saattaa kulkeutua rannoille roskaa, jota kaivellaan sitten kivien välistä. Hiekkarannoilta ja dyyneiltä roska on helpommin kerättävissä, louhikosta taas haasteellisempaa”, sanoo Suomen Ympäristökeskuksen SYKEn erikoistutkija Outi Setälä.
Syystä tai toisesta Suomen rannikolla on enemmän roskia kuin Ruotsin rannikolla. Vedessä vielä uivan roskan määrän selvittäminen on hankalaa, koska Itämeren vesi on hyvin sameaa.
”Varsinkin mikroroskan määrää on vaikea selvittää. Kesäisin on paljon leväkukintoja, jolloin näytteenottosihdit ja haavit menevät tukkoon. Talvella kirkkaan veden aikaan on jäätä. Ilmasto on haasteellinen jopa tutkimukselle.”
Itämereen sameuteen on vaikuttanut vuosikymmeniä jatkunut rehevöityminen, jota ovat aiheuttaneet maatalouden ohella vuosikymmeniä jatkunut matkustajalauttojen jätevesien lasku.
Setälä muistuttaa, että Itämeren roskaongelman taustalla piilee myös vanhanaikaisia asenteita. Hän muistaa vuodelta 1967 olevan vanhan ruotsalaisen opetusvideon, jossa opetettiin hävittämään roskat pakkaamalla ne pahvilaatikkoon ja panemaan kiviä painoksi.
”Rakastan Muumeja. Vanhoissa kirjoissa Muumit menevät myrskyn jälkeen meren rannalle etsimään aarteita, mutta oikeasti ne menevät kyllä katsomaan rantaan ajautuneita roskia.”
Muoviroskan joukkoon lirahtaa Itämerellä liikennöivistä matkustaja-aluksista varsin runsaasti myös orgaanista jätettä – ”sitä itseään”. Vaikka enemmistö alan liikennöijistä on toiminut jo pitkään vastuullisesti, monet kansainväliset luksusristeilijät jatkavat jätevesipäästöjään edelleen.
Tänä keväänä Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO viimein kielsi risteilyaluksia laskemasta jätevesiään Itämereen. Asteittain voimaan tuleva kielto koskee uusia aluksia vuonna 2019 ja nyt liikenteessä olevia aluksia 2021. Venäjän merialueilla kielto tulee voimaan vasta 2023.
Mikromuovi – pahin kaikista
Merten muoviroskasta viheliäisimmän haasteen muodostaa niin sanottu mikromuovi, alle viiden millimetrin kokoiset kappaleet. Mikromuovin poistaminen merestä on vaikeaa, jopa mahdotonta.
Kokeet ovat osoittaneet pienten muovihiukkasten kulkeutuvan eläinten mukana ravintoketjun portaalta toiselle. Osa mikromuovihiukkasista on samaa kokoluokkaa kuin pienimpien merieliöiden luontainen ravinto.
Syken laboratoriokokeissa syötettiin pieniä, 10 mikrometrin kokoisia muovikuulia eläinplanktoneille, kuten hankajalkaisäyriäisille ja monisukasmadon toukille. Näitä taas syötettiin suuremmille äyriäisille.
”Havaitsimme, että simpukat, kuten liejusimpukat ja sinisimpukat suodattavat lävitseen vettä tehokkaasti. Ne myös keräsivät itseensä muovihiukkasia. Tutkimus on sikäli manipulatiivinen, että se tehtiin laboratorio-oloissa fluoresoivilla muovihiukkasilla, jotka oli mahdollista nähdä mikroskoopilla. Toinen koe tehtiin luonnollisemmissa oloissa altaassa”, Setälä kertoo
Mikromuovia kertyy mereen teollisuuden päästöistä ja kuluttajatuotteista, ja sitä syntyy isompien muovikappaleiden hajoamistuotteina. Osa merten mikromuovista voi olla peräisin ihonkuorinta-aineista ja hammastahnoista, joissa on käytetty hionta-aineena pieniä hiovia muovinkappaleita.
Vaikka muovin haitallisuudesta meriympäristölle on toistaiseksi vain vähän tutkimustietoa, pienten muovihiukkasten siirtyminen ravintoketjussa eteenpäin on todistettu fakta.
”Meriin kulkeutuvan muovin vaikutuksia ei vielä tiedetä. Varmaan parin vuoden kuluttua voidaan sanoa, mitä merkitystä sillä on. Ikävää tässä on kemiapuoli, että pienet eliöt voivat olla pulassa pienten hiukkasten kanssa. Nyt tiedämme vain sen, että isot merieläimet sotkeutuvat suuriin muovikappaleihin,” Setälä jatkaa.
Juttu on ilmestynyt alun perin Seura.fi:ssä 16.5.2016