Heinolan lintutarhalla hoidetaan loukkaantuneita lintuja, joista kolmannes toipuu ja palautuu alkuperäisille elinseuduilleen

Lintutarhanhoitaja Olli Vuori uskoo, että kesän aikana tarhaan päätyy taas koko joukko myös tervapääskyn poikasia, vaikka niitä voisi hoitaa helpoin vinkein omassakin pihapiirissä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Siilinjärveltä löytynyt lunni on ollut talven hoidossa Heinolan lintutarhassa. Vappuviikolla se kuljetetaan Norjaan ja vapautetaan lajitovereidensa joukkoon.

Lintutarhanhoitaja Olli Vuori uskoo, että kesän aikana tarhaan päätyy taas koko joukko myös tervapääskyn poikasia, vaikka niitä voisi hoitaa helpoin vinkein omassakin pihapiirissä.
(Päivitetty: )
Teksti: Ville Vanhala

Lunni on Suomessa harvinainen lintuvieras. Helmikuun alussa lunni kuitenkin löytyi Siilinjärveltä.

Tuulten mukana Pohjois-Norjasta Pohjois-Savoon ajautunut lintu oli pitkästä matkastaan niin uuvuksissa, ettei se enää jaksanut nousta siivilleen.

Siilinjärveltä pelastettu lunni päätyi lopulta Heinolan lintutarhaan.

Toukokuun alussa lunnia lähdetään kuljettamaan Varanginvuonolle Pohjois-Norjaan.

”Lunni on parvilintu eikä pärjää yksin, vaan sen on päästävä lajitovereidensa joukkoon”, kertoo lintutarhanhoitaja Olli Vuori Heinolan lintutarhasta.

Heinolan lintutarhaan toimitetaan noin 200–250 loukkaantunutta lintua vuosittain. Reilu kolmannes niistä voidaan palauttaa luontoon.

Vuoren mukaan suuri osa joudutaan lopettamaan, ja muutamia lintuja jää tarhalinnuiksi.

Vapautettu kotka löytyi Pohjois-Suomesta ammuttuna

Kun loukkaantunut lintu tuodaan tarhaan, henkilökunta katsoo ensin, onko lintu päällisin puolin kunnossa.

Tarvittaessa lintu toimitetaan eläinlääkärin tarkastettavaksi, ja toisinaan, etenkin siivistään loukkaantuneita lintuja käytetään röntgenkuvauksissa.

Jos linnulla ei enää ole elinmahdollisuuksia, se lopetetaan. Hoidetut ja toipuvat linnut jäävät odottamaan vapauttamistaan tarhaan.

”Tarhassa ei pidetä ylimääräisiä lintuja, eikä kaikkein yleisimpiä lajeja, kuten variksia tai puluja, voida ottaa hoitoon”, Olli Vuori sanoo.

Merkittävimmät lajit rengastetaan ennen kuin ne pääsevät takaisin siivilleen. Ikäviäkin kokemuksia on tullut vastaan.

”Meillä hoidettu nuori maakotka löytyi vapauttamisen jälkeen Pohjois-Suomesta ammuttuna.”

Kanahaukat lähtövalmiina

Heinolan lintutarhassa linnut ruokitaan ja niiden tarhat siivotaan, mutta muuten lintujen ja ihmisten väliset kontaktit pidetään mahdollisimman vähissä.

”Luontoon palautettavat linnut eivät saa leimautua ihmiseen. Jos lintu on hieman aggressiivinen, se on yleensä myös tarpeeksi tarmokas pärjätäkseen luonnossa”, Olli Vuori sanoo.

Etenkin vanhemmat, pesivät linnut vapautetaan mahdollisuuksien mukaan alkuperäisille elinseuduilleen ja omille reviireilleen.

Pesimäikäiset linnut pyritään vapauttamaan ennen pesinnän alkua. Muuttolintuja ja hyönteissyöjiä ei palauteta luontoon ennen kuin kevät on edennyt niin pitkälle, että linnuille löytyy jo ravintoa.

”Kanahaukat joutuvat odottamaan kevätmuuton yli, jotta niille löytyy varmasti rastaita ja muita pikkulintuja saalistettaviksi.”

Tervapääsky

Heinolan lintutarhan hoidetuin laji on tervapääsky. Lintu vapautetaan luontoon heittämällä. © OLLI VUORI

Tervapääskyä voi auttaa myös kotikonstein

Kulunut talvi koitui monelle pöllölle kohtalokkaaksi. Myyräkannan romahduksen myötä pöllöt kärsivät ravinnonpuutteesta, ja varsinkin lehto- ja viirupöllöjä toimitettiin Heinolan lintutarhaan. Valtaosa niistä jouduttiin lopettamaan.

”Pöllö on todella huonossa kunnossa, jos se antaa ottaa itsensä kiinni. Linnun elintoiminnot voivat olla niin heikot, että ravinto ei enää imeydy sen elimistöön”, Vuori kertoo.

Hän uskoo, että tulevana kesänä tarhaan päätyy taas koko joukko tervapääskyn poikasia.

Jos poikaset putoavat pesästään, emolinnut eivät enää ruoki niitä ja poikaset nälkiintyvät.

Tervapääskyä voi auttaa kotikonsteilla. Poikaselle syötetään jauhelihaa, kunnes sen siipi kasvaa 15 senttimetrin mittaan, jolloin se voidaan palauttaa luontoon.

”Vapauttaminen on syytä tehdä avoimella paikalla. Poikanen heitetään ilmaan kuin pesäpallo. Jos sen siivet kantavat, lintu on kunnossa. Jos eivät kanna, se on otettava takaisin hoitoon.”

Tee näin, kun näet loukkaantuneen linnun

1.  Arvio avuntarve

Jos löydät loukkaantuneen linnun, arvioi ensin linnun avuntarve. Jos lintu on loukkaantunut liian vakavasti selvitäkseen hengissä, se on pyrittävä lopettamaan kivuttomasti.

2. Apua omien taitojen mukaan

Auta mahdollisuuksiesi mukaan loukkaantunutta tai kiinni jäänyttä lintua itseäsi vaarantamatta. Mitä nopeammin lintu saa apua, sitä todennäköisempää sen selviytyminen on.

3. Soita apua

Ota tarvittaessa yhteyttä paikalliseen lintuyhdistykseen tai eläinlääkäriin. Suomessa pitkäaikaista hoitoa antavat muun muassa Pyhtään lintuhoitola, Heinolan lintutarha ja Korkeasaaren eläinhoitola Helsingissä.

X