Luonto-opas ja maailmanparantaja - Osma Naukkarinen haluaa meidän löytävän kadottamamme yhteyden luontoon
Metsä on aina vetänyt Osma Naukkarista puoleensa. Hän teki syrjähypyn oikeustieteen opintoihin, mutta palasi vihreään paratiisiin. Metsästä ja luonnosta tällä maailmanparantajalla on paljon sanottavaa.
Osma Naukkarisen mukaan esivanhempamme näkivät luonnon elävänä ja jopa kivillä ja maaperällä ajateltiin olevan sielu. ”Se osoitti kunnioitusta. Nykyisin vain otetaan, ja maa jätetään rikkirevityksi.”
Lapsuuden metsä oli Osma Naukkariselle tärkeä kasvattaja. Pienenä poikana hän vilisti Laukaan Vihtavuoren metsissä, suurten kuusten ja mäntyjen katveessa, kallioiden kainaloissa.
Saappaat kastuivat ja kolhuja tuli, mutta mielikuvitus lensi.
Nyt tuo metsä on kaadettu asuinalueen tieltä.
”Se on surullista, mutta metsä elää yhä sisälläni”, Osma, 28, sanoo.
Murrosiässä luonto unohtui. Osma lähti opiskelemaan oikeustieteitä Turun yliopistoon. Kuin kuka tahansa nuori hänkin halusi rahaa, uran ja aseman. Menestystä sanan perinteisessä merkityksessä.
”Uskoin, että noita asioita kuuluu tavoitella, vaikka ääni sisälläni sanoi jotain muuta. En uskaltanut kuunnella tunteitani, vaan annoin ulkoisten normien ohjata elämääni.”
Opiskelujen edetessä hän uskotteli itselleen olevansa oikealla tiellä. Sinnikkäästi hän pänttäsi tenttikirjoja, mutta kaipasi lakipykälien keskeltä koko ajan metsään.
Vapaa-aikoina hän alkoi retkeillä ja lukea ympäristön tilaa käsittelevää kirjallisuutta – ja hänessä heräsi halu tehdä jotakin luonnon hyväksi.
Osma ensimmäisellä yksinvaelluksella 19-vuotiaana Helvetinjärvellä. ©HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN/OTAVAMEDIA
Pois oravanpyörästä
Opinnäytetyö oli askel uuteen suuntaan. Osma tutki siinä pihaan tulevien susien kaatamiseksi säädettyä poikkeuslupamenettelyä ja susipolitiikan kestävyyttä. Se oli tilaustyö Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselle.
Valmistuttuaan hän työskenteli BIOMOT-hankkeessa, jossa tutkittiin, mikä motivoi ihmisiä auttamaan luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä. Ihmisten elämäntarinat jäivät kytemään Osman sisälle.
Osman ajattelun mukaan kulttuuri ja koululaitos kasvattavat ihmiset hyväksymään tarinan materian haalimisen tuomasta onnesta. Hänen omassa mielessään tämä tarina alkoi sortua, ja hän alkoi etsiä uutta tarinaa olemassaololleen.
”Minulla olisi ollut hyvät mahdollisuudet hakea tohtorikoulutettavaksi, mutta itsepetos kävi siinä vaiheessa mahdottomaksi.”
Turvatusta toimeentulosta luopuminen ei ollut vaikeaa, sillä hänellä ei ollut enää tarvetta kuluttaa muuta kuin välttämätön.
Hän oli kypsä hyppäämään pois oravanpyörästä.
”Haluan sammaloitua”
Osma päätti vaihtaa alaa. Hän kouluttautui eräoppaaksi Kurun metsäoppilaitoksen kansainvälisessä International Wilderness Guide -ohjelmassa.
Kymmenkuisen koulutuksen aikana samottiin Karjalan laulumailla, melottiin Keski-Suomen kuohuvissa virroissa ja hiihdettiin Kainuun hangilla.
Ensimmäisillä vaelluksilla yksinolo metsässä ahdisti nuorta miestä. Opaskoulun lopputehtävä oli viettää talvella yhdeksän päivää Hammastunturin erämaassa – yksin.
”Kun päivä pimenee laavun ympärillä, joutuu kohtaamaan omat pelkonsa”, Osma sanoo.
”Ne liittyvät enemmän omaan sisäiseen maailmaan kuin ulkoiseen todellisuuteen.”
Sanotaan, että vierivä kivi ei sammaloidu, mutta elämänmuutoksen tehnyt parikymppinen mies halusi juuri sitä: sammaloitua. Se tarkoittaa hänelle yhteyttä sisäisen luonnon eli sielun ja ulkoisen luonnon välillä. Jos sielu on sammaleessa, se on yhteydessä luontoon.
”Ja jos se tarkoittaa, että oma olemus villiintyy ja tulee osaksi luontoa, haluan sammaloitua yhä enemmän.”
Paljain jaloin
Osman kotiseudulla Laukaassa sijaitsee Saraakallio, jossa on kivikautisia kalliomaalauksia. Se on kuva-aiheiltaan laajin kalliomaalauskokoelma koko Fennoskandiassa. Vanhimmat maalauksista ovat lähes seitsemäntuhatta vuotta vanhoja.
Paikka on Osmalle pyhä, taianomainen.
”Siellä voi aistia vahvana esivanhempien läsnäolon, saada yhteyden heihin. Oma olemassaolon tunne vahvistuu, kun voi kokea olevansa osa sukupolvien ketjua.”
Paikan taikaan kuuluu se, että osa maalauksista näyttäytyy vain tietyllä säällä, kun valo ja ilmankosteus ovat juuri oikeat.
Osma haluaisi oppia noita luolamaalauksia taiteilleiden esivanhempien taitoja, mutta myöntää olevansa vielä aloittelija.
”Tulisin ehkä loppukesän ja syksyn toimeen metsässä, mutta talven tullen pitäisi tulla pois.”
Osman näkee usein metsässä paljain jaloin, mikä voi olla monelle ihmetys. Sille on kuitenkin luonnollinen selitys.
Osma liikkuu nykyisin luonnossa mieluiten paljain jaloin. ©HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN/OTAVAMEDIA
”Paljain jaloin saa ihan eri tavalla aistiyhteyden maaperään. Kun eristämme itsemme maaperästä kengillä ja asfaltilla, emme tunne sitä enää”, hän tietää.
”Avojaloin kävely voi avata isojakin oivalluksia, tiedostamatta.”
Joki puhuu
Elämänmuutoksen jälkeen Osma on monesti pohtinut, millaista olisi ollut syntyä luonnonkansan lapseksi. Millaista olisi ollut kokea maailma ilman teknologiaa, kaivosteollisuutta ja muoviroskaa?
”Olen kuitenkin teollisen sivilisaation lapsi. Paluu menneeseen ei ole mahdollista, mutta voimme kuitenkin ammentaa viisautta aikojen takaa”, hän sanoo.
”Monet kansat ovat eläneet järkyttämättä paikallista ekosysteemiä. Se on avain nykyongelmiin.”
Osma ei silti anna maailman nykytilan lannistaa itseään. Hän tietää, ettei maailmaa muuteta yksin. Jokainen voi aloittaa muutoksen miettimällä, miten esimerkiksi itse karsisi turhaa kulutusta.
Hän uskoo, että kestävä onnellisuus tulee siitä, kun tekee parhaansa yhteisön hyväksi.
Itse hän tekee osansa Sammalsielu-nimisen yrityksensä kautta. Yritys tarjoaa eräopaspalveluja ja luontoyhteyskursseja. Nimi kiteyttää hänen tehtävänsä maan päällä: auttaa ihmisiä löytämään kadotettu luontoyhteys.
”Emme enää tunnista olevamme yhtä luonnon kanssa. Sen, mitä teemme luonnolle, teemme itsellemme”, Osma sanoo.
”Elämäntehtäväni on omalta pieneltä osaltani auttaa ihmisiä palaamaan kestävämpään elämäntapaan.”
Osma näkee työssään paljon stressaantuneita ja syvempää merkitystä kaipaavia ihmisiä. Yhä useampi on alkanut huomata, etteivät kuluttaminen ja turhat tavarat tuoneetkaan henkistä hyvinvointia vaan tyhjyyden.
Vastaus löytyisi luonnon kuuntelemisesta, mutta sitä moni ei enää osaa. Pitäisikö siis pakata reppu ja marssia yksin erämaahan?
Sitä Osma ei suosittele, vaan neuvoo menemään aluksi vaikkapa joen rantaan ja katselemaan joen virtaamista, kuten hän itsekin usein tekee Tourujoen luonnonsuojelualueella.
”Joen virtaamista katsellessani voin miettiä omassa elämässäni juuri sillä hetkellä askarruttavaa kysymystä. Kun mieleni syvemmistä kerroksista nousee vastaus, koen, että joki on puhunut.”
Ei alistuta roboteille!
Kelloa ei voi kääntää taaksepäin, mutta mikä olisi Osman visio kestävämmästä elämäntavasta?
Ei ainakaan robotisaatio tai teknologioiden kehitys, hän ajattelee, sillä hän näkee koneiden työntävän ihmisiä yhä kauemmas luonnosta. Hän haluaa herätellä ihmisiä huomaamaan, etteivät koneet ole enää pitkään aikaan sopeutuneet ihmisten tarpeisiin.
”Pidetään itsestään selvänä, että robotit vievät työpaikat ja alistutaan siihen. Ihmiset kuitenkin itse vaikuttavat kehityksen suuntaan”, Osma muistuttaa.
”Ristiriita on traaginen: olemme riippuvaisia luonnosta elämän ylläpitäjänä, mutta samaan aikaan olemme tulleet riippuvaisiksi elämää polttoaineenaan käyttävästä koneistosta.”
Hänen ratkaisunsa olisi paikallisempi elämäntapa, jossa tuotanto olisi lähempänä ihmistä. Hän etsii parhaillaan samanhenkisten kavereidensa kanssa paikkaa suuren kalaisan järven rannalta ja pyrkii omavaraisuuteen.
Hän ei halua eristäytyä vaan pikemminkin olla vaikuttamassa ja toimia esimerkkinä kestävämmän elämäntavan löytämisessä.
”Meillä ei tällä hetkellä ole riittävästi mahdollisuuksia elää kestävästi. Aion tulevaisuudessa tarjota kursseja, joilla ihmiset pääsevät oppimaan näitä taitoja.”
Menestys on lopulta saanut Osman mielessä uuden merkityksen. Nykyään menestyminen tarkoittaa sitä, että hän onnistuu herättämään edes yhden ihmisen tunneyhteyden luontoon.
”Tässä ei kuitenkaan ole kyse minun menestyksestäni, vaan laajemmasta kulttuurisesta murroksesta, jossa haluan olla mukana.”
Luontoyhteysohjaajana hän voi näyttää tien luontopolulle, mutta sen jälkeen hän toivoo, että ihmiset seuraisivat omaa polkuaan kohti tasapainoisempaa elämää.