Meripihkasta löytyi lintu - Mitä se kertoo esihistoriasta?

Meripihkasta löytynyt linnun fossiili kertoo paljon esi-historiasta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Sata miljoonaa vuotta vanha meripihkalöytö paljastaa kiinnostavaa tietoa lintujen historiasta.

Meripihkasta löytynyt linnun fossiili kertoo paljon esi-historiasta.
(Päivitetty: )
Teksti: Jani Kaaro

Meripihkaan miljoonia vuosia sitten tallentuneet kasvit ja eläimet ovat upeita ikkunoita esihistoriaan.

Tähän asti meripihkasta on löytynyt lähinnä hyönteisiä ja muita selkärangattomia. Tänä kesänä on kuitenkin raportoitu meripihkaan tallentuneesta lähes kokonaisesta linnusta. Meripihkassa on erotettavissa linnun pää, kaula, siipi, jalka, pyrstö ja paljon höyheniä.

Kiinasta löytynyt lintu edustaa ryhmää, joka eli sata miljoonaa vuotta sitten rinnan nykyisten lintujen esimuotojen kanssa. Ne kuitenkin kuolivat sukupuuttoon samoihin aikoihin dinosaurusten kanssa.

Fossiilista ei saa DNA:ta

Linnuilla oli paljon yhteisiä piirteitä nykyisten lintujen kanssa, mutta myös eroja löytyy. Niillä oli muun muassa nokka, jossa oli hampaat.

Meripihkaan tallentunut yksilö on tutkijoiden mukaan ollut pesäpoikanen. Se on ollut vain muutaman päivän ikäinen jäätyään kiinni pihkaan ja lopulta sen sisään.

Koska poikasella oli höyhenet, löytö vahvistaa tutkijoiden käsitystä siitä, että tämän linturyhmän poikaset syntyivät höyhenpeitteisinä toisin kuin nykylinnut.

Tutkijat uskovat, että linnut syntyivät maassa, mutta ne kiipesivät myöhemmin puuhun, jolloin moni on hyvinkin voinut jäädä kiinni pihkaan.

Monet ovat pohtineet, saisiko linnusta dna-näytteen. Tutkijoiden mukaan ei saa. Tämän ikäiset eläimet ovat hajonneet kokonaan hiileksi. Niistä on siis jäljellä vain taidokas ja yksityiskohtainen painauma meripihkan sisällä.

Lue myös:

Dinovauvat hautuivat munissa jopa puoli vuotta – Onko tässä yksi syy dinosaurusten häviämiseen maapallolta?

Esi-isämmekin hoitivat hampaitaan – Käytössä puiset hammastikut ja mehiläisvaha

 

X