Metsäkävelyt alentavat stressitasoja ja laskevat verenpainetta

Metsä alentaa stressitasoja, laskee verenpainetta ja kohentaa mielialaa. Rauhalliset metsäkävelyt voivat tutkitusti olla jopa osa syöpähoitoja.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kaupunkien laajoilla metsämailla on positiivisia vaikutuksia asukkaiden hyvinvointiin.

Metsä alentaa stressitasoja, laskee verenpainetta ja kohentaa mielialaa. Rauhalliset metsäkävelyt voivat tutkitusti olla jopa osa syöpähoitoja.
(Päivitetty: )
Teksti:
Lauri Seppälä

Metsää on pidetty ikiaikaisena parantolana, mutta vasta viimeisen viiden vuoden aikana metsän terveyshyödyistä on alkanut kertyä täsmällistä tutkimustietoa.

Yhdysvaltalainen tietokirjailija Florence Williams sanoo Metsän parantava voima -kirjassaan, että kiinnostus metsää kohtaan on kasvussa, koska olemme kadottamassa yhteytemme luontoon perusteellisemmin kuin koskaan aiemmin.

”Väestö- ja teknologiakehityksen yhteisvaikutuksen vuoksi olemme etääntyneet luonnosta enemmän kuin yksikään sukupolvi meitä ennen”, Williams sanoo.

Hän muistuttaa, että esimerkiksi nykypäivän amerikkalais- ja brittilapset ulkoilevat puolet vähemmän kuin heidän vanhempansa aikoinaan.

”Yhä useammat kärsivät kroonisista vaivoista, joita sisätiloissa oleskelu vain pahentaa, esimerkkeinä likinäköisyys, D-vitamiinin puute, ylipaino, masennus, yksinäisyys ja ahdistuneisuus”, Williams luettelee.

Rauhoittaa jo vartissa

Metsän terveysvaikutuksia käsittelevän tutkimustrendin jykevimmät juuret ovat Japanissa.

Williams kertoo japanilaisiin tutkimuksiin nojaten, että metsässä käyskentely alentaa sydämensykettä, verenpainetta, veren sokeritasoa, stressihormonien tuotantoa, voimistaa immuunijärjestelmää ja lisää yleisesti hyvänolon tunnetta.

Stressi laskee metsän tuoksuista, rentouttavista äänistä, maisemien näkemisestä ja metsän mauista.

Jo noin 15 minuutin metsäkävely pudottaa verenpainetta terveyden kannalta erittäin edullisella tavalla. Erityisen paljon vaikuttaisi tutkimusten mukaan laskevan alapaine eli paine sydämensykkeen lepovaiheen aikana.

Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan korkea verenpaine tuhoaa terveitä elinvuosia kaikkia muita yksittäisiä tekijöitä enemmän.

Niin ikään veren kortisolitaso laskee ja mieliala kohenee 15–20 minuutin metsäreissuilla. Japanilaisen Forest & medicine -tutkimuksen ja Suomen Metsäntutkimuslaitoksen keräämien tietojen mukaan tunnin kävelyn jälkeen on havaittavissa tarkkaavaisuuden parantumista. Kahden tunnin jälkeen myös immuunijärjestelmä vahvistuu.

Japanissa osa valtion virallista, sairauksia ehkäisevää terveydenhuoltoa ovat hitaat shinrin-yoku- eli ”metsäkylpykävelyt”. Shinrin-yoku on luonteeltaan hidasta ja mietiskelevää, ei siis mitään hikiliikuntaa.

Metsä voitelee öljyillään

metsä

Metsän ilma parantaa ihmisen immuunijärjestelmän toimintaa. ©SUVI LAINE/OM-ARKISTO

Metsä tarjoilee kirjaimellisesti energisoivia eliksiirejä. Japanissa on tutkittu metsästä erittyviä eteerisiä öljyjä, fytonisideja, jotka ovat puiden, kasvien sekä joidenkin hedelmien ja kasvisten suoja-aineita bakteereja ja hyönteisiä vastaan.

Metsän ilma ei siis pelkästään tunnu raikkaammalta, sillä fytonisideja hengittämällä ilma vaikuttaa parantavan immuunijärjestelmän toimintaa. Sisään hengitettynä öljyt myös helpottavat astmaoireita sekä alentavat kortisolitasoja ja sitä kautta stressiä.

Tokion yliopiston tutkimuksissa metsäkävelyt kasvattivat merkittävästi antisyöpäsoluja ja vahvistivat immuunipuolustukseen kuuluvien hyödyllisten tappajasolujen toimintaa. Vielä 30 päivää kokeen jälkeen tappajasolut olivat aktiivisia.

Tutkijoiden mukaan tämä viestii siitä, että kuukausittaiset kävelyt metsässä voivat olla merkittävä syöpien ehkäisykeino ja lisähoitomuoto syöpädiagnoosin saaneille.

Turun yliopiston tutkijan Lauri Polarin vuonna 2015 tarkistettu väitöstutkimus kertoo, että männystä saatavat vesiliukoiset yhdisteet hidastivat esimerkiksi eturauhassyövän kasvua.

Etelä-Korean hallituksen rahoittamassa metsäntutkimusinstituutissa tutkijat puolestaan tarkastelevat eteeristen öljyjen vaikutuksia allergioihin ja kykyä tappaa stafylokokkibakteereja.

”He ovat havainneet muun muassa, että havupuiden eteeriset öljyt auttavat iholle levitettynä ja laimeana liuoksena atooppisten ihosairauksien oireisiin”, Williams kertoo.

Viisi tuntia kuukaudessa

Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Liisa Tyrväinen on tehnyt uraauurtavaa tutkimustyötä metsän terveyshyödyistä.

Tyrväisen johtamissa kaupunkilaisille tehdyissä kyselytutkimuksissa on ilmennyt, että luonnon vaikutukset voimistuivat selvästi, kun luontoympäristössä vietetään viisi tuntia kuukaudessa.

”Viisi tuntia kuukaudessa on vähimmäismäärä, jonka jälkeen vaikutukset alkavat näkyä. Jos sitä pystyy nostamaan kymmeneen tuntiin, pääsee uudelle tasolle ja tuntee olonsa aina vain paremmaksi ja paremmaksi.”

Tyrväisen toisessa tutkimuksessa toimistotyöntekijät viettivät aikaa kolmessa erilaisessa kohteessa. Jo 15–45 minuutin käynti kaupungin puistossa kohensi mielialaa sekä elinvoimaisuuden ja virkistymisen tuntemuksia – jopa niissä puistoissa, joissa oli asvaltoitu tie, paljon väkeä ja jonkin verran katumelua.

”Kokeen tulokset osoittavat, että suurilla, yli viiden hehtaarin kaupunkipuistoilla ja kaupunkien laajoilla metsämailla on positiivisia vaikutuksia kaupunkilaisasukkaiden hyvinvointiin, erityisesti terveisiin keski-ikäisiin naisiin”, kertoo Journal of Environmental Psychologyssa julkaistu raportti.

Lue myös:

Hyvä mieli metsästä

Toimistorotta: Oletko pinkeä, etkö keskity? Kokeile uusinta villitystä, metsäjoogaa

X