Salaliitot houkuttavat vähemmistöjä – Salaliittoteoriat selittivät maailmaa tavalla, joka kävi heidän järkeensä

Tutkijoiden näppituntuma on, että vähemmistöt ovat muita taipuvaisempia uskomaan itseään koskevia salaliittoteorioita.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Salaliittoteorian mukaan 9/11-
iskun takana oli Yhdysvaltain hallitus, joka lavasti syyn islamin niskaan.

Tutkijoiden näppituntuma on, että vähemmistöt ovat muita taipuvaisempia uskomaan itseään koskevia salaliittoteorioita.
(Päivitetty: )
Teksti: Jani Kaaro

Hallitukset kehittivät AIDS-viruksen tappamaan mustia. Ehkäisypilleri kehitettiin estämään mustia lisääntymästä liiaksi.

Nämä ovat vain pari esimerkkiä Yhdysvaltain mustia koskevista salaliittoteorioista, ja yllättävän monet mustat uskovat niihin.

Tutkijoiden näppituntuma on, että vähemmistöt ovat muita taipuvaisempia uskomaan itseään koskevia salaliittoteorioita. Tuoreessa hollantilaistutkimuksessa on nyt selvitetty tätä taipumusta, ja sen tulokset ovat melko yllättäviä.

Vähemmistöt eivät ainoastaan usko muita useammin itseään koskevia salaliittoteorioita, vaan ovat myös halukkaampia uskomaan salaliittoteorioihin yleisestikin.

Hyväksyntä ratkaisee

Tutkimuksessa oli mukana tavallisia hollantilaisia, muslimeja ja etnisiin vähemmistöihin kuuluvia. Heidän piti kertoa, missä määrin he uskoivat kolmeentoista salaliittoteoriaan, joista osa koski suoraan muslimeja ja osa muita vähemmistöjä.

Ensin mainittuihin kuului teoria, jonka mukaan Yhdysvaltain hallitus lavasti 9/11-iskun ja sysäsi syyn islamin niskaan.

Jälkimmäiseen kuului kirjava joukko teorioita, kuten se, että juutalaisten salaliitto hallitsee globaalia taloutta ja että Britannian monarkit järjestivät prinsessa Dianan murhan.

Tulokset osoittivat, että vähemmistöihin kuuluvat olivat selvästi herkempiä uskomaan sekä itseään koskevia että muitakin vähemmistöjä koskevia salaliittoteorioita.

Uskoa salaliittoihin ennusti kaksi asiaa. Jos henkilö koki, ettei häntä hyväksytty yhteiskuntaan tai että hänen ryhmäänsä ei hyväksytty yhteiskuntaan, salaliittoteoriat selittivät heille maailmaa tavalla, joka kävi heidän järkeensä.

X