Suomeen iskee 140 000 salamaa vuodessa - Miksi niitä on niin vaikea ennustaa? Ukkostutkija vastaa

Ukkoset ovat maapallolle välttämättömiä, koska ne ylläpitävät ilmakehän tasapainoa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Ukkoset ovat maapallolle välttämättömiä, koska ne ylläpitävät ilmakehän tasapainoa.
Teksti: Ville Vanhala

Maasalama on nimensä mukaisesti pilvestä maahan iskevä salama.

Se osuu Suomen kamaralle keskimäärin 140 000 kertaa vuodessa.

Kiivain ukkoskausi käynnistyy heti juhannuksen jälkeen. Kesäkuussa Suomeen iskee keskimäärin 34 000 maasalamaa, mutta heinäkuussa peräti 60 000.

”Pilvisalama on pilven eri osien tai pilvien välillä iskevä salama. Niitä esiintyy Suomessa tuplasti enemmän kuin maasalamoita”, kertoo Ilmatieteenlaitoksen ukkostutkija Terhi Laurila.

Suomen leveysasteilla varsinainen ukkoskausi ajoittuu touko- ja syyskuun välille. Maassamme voi kuitenkin ukkostaa ympäri vuoden. Meillä havaitaan usein talvikuukausinakin vähintään muutama salama.

Ukonilmat ovat Laurilan mukaan vaikeasti ennustettavissa.

”Yksittäisten ukkoskuurojen sijainnin ennakoiminen on lähes mahdotonta. Säärintamiin liittyviä ukkosia voidaan ennustaa tyypillisesti korkeintaan muutaman päivän ajanjaksolla.”

Ukonilma vaatii syntyäkseen kosteutta ja epävakaan ilmakehän, missä lämmin ilmamassa on maanpinnan lähellä ja kylmä ilmakehän ylemmissä kerroksissa. Ukkosen laukaisevia tekijöitä voivat olla esimerkiksi säärintamat, vuoristot ja auringon lämmittämät maa-alustat.

”Varaus syntyy, kun pilven sisällä kehittyvässä nousuvirtauksessa pilvihiukkaset törmäilevät toisiinsa. Varaus purkautuu sitten salamoina.”

Ukkosen jyrinä saa alkunsa siitä, kun salama iskiessään kuumenee noin 30 000 celsiusasteeseen. Tästä seuraa iskuaalto, joka hidastuu edetessään ääniaalloksi.

Ukkosen etäisyyden kilometreissä voi selvittää laskemalla, kuinka monta sekuntia kuluu salamaniskusta jyrähdykseen ja jakamalla sitten tulos kolmella.

Tuulen tuhoja

© TOMMI ANTTONEN / LEHTIKUVA

Tuulten tuhoja

Jos viidentoista minuutin aikana sadan neliökilometrin alueella havaitaan yli 25 maasalamaa, kyseessä on erittäin raju ukkonen.

Ukonilmalla iskevät salamat voivat sytyttää metsäpaloja, mutta laajimmat tuhot aiheuttavat ukkosen yhteydessä esiintyvät rajut tuulenpuuskat.

Ukkosen esiintymisessä on suuria vuosittaisia eroja. Vuosina 2015 ja 2017 Suomessa havaittiin ainoastaan noin 30 000 maasalamaa, kun taas vuonna 2014 niitä oli yli 200 000.

Vuonna 1960 käynnistetyn havainnoinnin aikana eniten maasalamoita on havaittu vuonna 1972, jolloin niitä oli lähes 400 000.

”Ilmaston lämpeneminen ei viimeisten skenaarioiden mukaan välttämättä muuta paljoa meidän ukkosilmastoamme.”

Luonnon mahti

Maailmassa on joka hetki käynnissä noin 2 000 ukonilmaa.

Ukkonen on planeetallemme välttämätön, koska se ylläpitää ilmakehän tasapainoa. Kun ilmakehä on epätasapainossa, ukkosen aiheuttama pystyliike maasta ylöspäin ja ukkoseen liittyvät rankkasateet sekoittavat ilmakehää, jolloin tasapaino palautuu.

Tutkija Terhi Laurila tunnustautuu ukkosen ihailijaksi. Hänelle kesäkuukausiksi ajoittuvat vuosilomat ovat hankalia, koska ukkostutkija viihtyisi kiivaimpana ukkoskautena myös työmaallaan.

Mikä ukonilmassa oikein viehättää?

”Ukkonen on valtava luonnon mahti ja taivaan oma valoshow. Ukonilmalla tuntee itsensä todella pieneksi luonnon edessä.”

Tiesitkö tätä ukkosesta?

1. Vältä uimista

Ukonilmalla on syytä välttää uimista, koska uimarin pää on vettä korkeammalla ja salama iskee yleensä ympäristön korkeimpaan kohtaan. Ukonilmalla kannattaa välttää myös avoimia paikkoja.

2. Istu autossa

Autossa istuessa on turvassa ukonilmalta. Vaikka salama iskisi autoon, metallikori torjuu iskun auton sisälle. Salama kiertää auton metallirakenteita, kunnes se iskeytyy renkaita myöten maahan.

3. Kumisaappaiden antama suoja

Kumisaappaat eivät estä suoraa salamaniskua, mutta ne suojaavat lähistölle, esimerkiksi puuhun iskevältä salamalta. Salamaniskun jälkeen voimakas sähkövirtaus etenee maata pitkin, mutta kumipohjat estävät sitä iskemästä ihmiseen.

X