Suomen perhoset monipuolistuvat ja laajenevat yhä pohjoisemmaksi
Suomeen on viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana levinnyt 150 uutta perhoslajia. Yhteensä maassamme on arvioilta noi 2500 lajia.
Neitoperhonen alkoi yleistyä Suomessa 1970-luvulla.
Perhoset ovat parhaillaan kevätlennoillaan. Sekä aikuisina että koteloissa talvehtineet päiväperhoset ovat jo nousseet siivilleen.
Pari viikkoa päiväperhosia myöhemmin aloittivat kevätlentonsa koteloissa talvehtineet yöperhoset, joiden kevätlennon huippu ajoittuu huhti–toukokuun vaihteeseen.
Eniten päiväperhosia liitelee heinäkuun alkupuolella.
Suomesta on tavattu viimeisten kahdenkymmen vuoden aikana peräti 150 uutta perhoslajia. Perhoskanta muuttuu varsinkin ilmaston lämpenemisen myötä, mutta perhosten lajijakautumaan ja elinolosuhteisiin vaikuttaa myös ilman typpilaskeuman aiheuttama rehevöityminen.
Typpilaskeuma syntyy liikenteen, teollisuuden ja voimalaitosten päästöistä, jotka tulevat ilmakehästä sateiden mukana maahan.
”Suomen keskimääräinen metsätyyppi on nyt puolitoista luokkaa rehevämpi kuin itsenäisyytemme ajan alussa”, sanoo erikoistutkija Juha Pöyry Suomen ympäristökeskuksesta.
Yhä pohjoisemmaksi
Ilmaston lämpenemisen seurauksena perhostemme lajistokoostumus on muuttunut eteläisemmäksi. Aiemmin ainoastaan eteläisessä Suomessa eläneet perhoset ovat puolestaan siirtyneet yhä pohjoisemmaksi.
1990-luvulla Suomeen etelästä levinneitä lajeja on esimerkiksi karttaperhonen. 2000-luvun alussa maastamme tavattiin pikkuhäiveperhonen, joilla on nykyään pysyviä kantoja aina Kiteen korkeudelle saakka.
Vielä 1980-luvulla vain etelärannikolla esiintynyttä havununnaa tavataan nykyään jo Vaasan ja Kuopion seuduilla. Levitessään havununnan Suomen kanta on myös kasvanut satakertaiseksi.
Poppelikiitäjä
”Etelämpänä havununna tunnetaan metsätuholaisena. Esimerkiksi Viron Saarenmaalla havununna on syönyt neulaset kahdeksan hehtaarin kokoisesta metsästä”, Pöyry kertoo.
Hopeatäplien hätä
Kun uudet perhoslajit leviävät maahamme etelästä, kaikkein pohjoisimmat lajimme joutuvat vetäytymään ylemmäs tuntureille.
Koska maamme tunturit ovat verrattain matalia, tunturilakien perhoset, kuten pohjan-, tundra- ja kääpiöhopeatäplä, eivät pääse nousemaan enää korkeammalle.
Pohjoisten perhosten elinaluetta rajoittaa myös Jäämeri.
”Todennäköisesti pohjoisimpia perhoslajejamme häviää luonnostamme lopullisesti kuluvan vuosisadan aikana”, Pöyry arvelee.
Maamme muuttuvissa olosuhteissa ovat lisääntyneet erityisesti perhoslajit, jotka tuottavat kaksi tai jopa kolme sukupolvea kesän aikana. Muutos näkyy erityisen hyvin yöperhosissa, joissa kahden sukupolven mittarit ja yökköslajit ovat runsastuneet merkittävästi.
Häiveperhonen
Nopeat reaktiot
Vaihtolämpöinen ja nopean sukupolvikierron omaava perhonen reagoi olosuhdemuutoksiin nopeasti. Rehevöityminen ja ilmaston lämpeneminen vaikuttavat kasvistoon hitaammin.
”Elinympäristöt toimivat tavallaan suotimena rajoittaen pohjoiseen leviävien perhoslajien määrää. Kasviston muuttuessa yhä useampi laji laajentaa elinaluettaan yhä pohjoisemmaksi”, Pöyry sanoo.
Maassamme lisääntyvä perhoslajien määrä vaikuttaa osaltaan luontomme monimuotoisuuteen.
”Kuluvan vuosisadan lopulla luontomme näyttää aivan erilaiselta kuin tänä päivänä.”
Ritariperhonen
Äänestä Suomelle kansallisperhonen
Tiesitkö?
1 Suomessa elää arviolta noin 2 500 perhoslajia, joista päiväperhosia on vain noin viitisen prosenttia. Suuria yöperhosia elää Suomessa noin 900 ja yöaktiivisia pikkuperhosia noin 1 500 lajia.
2 Perhosten ruumis rakentuu päästä sekä keski- ja takaruumiista. Keskiruumiiseen on kiinnittynyt kolme paria jalkoja, ja pään etuosassa ovat tuntosarvet. Perhosen näköaistimina toimivat verkko- ja pistesilmät.
3 Perhosen siipien värityksen ja kuvioinnin tehtävänä on suojata perhosta saalistajilta. Värikkäillä lajeilla kuviointiin ja väritykseen sisältyy myös varoitus perhosen pahasta mausta tai myrkyllisyydestä.