Tähän on tultu! Ilmansaasteet ovat uhka myös ihmisen älykkyydelle

Kiinalaisessa suurtutkimuksessa havaittiin, että kun ilmansaasteiden pitoisuudet olivat korkeimmillaan, ihmisten älykkyyttä mittaavat tulokset romahtivat.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kiinalaisessa suurtutkimuksessa havaittiin, että kun ilmansaasteiden pitoisuudet olivat korkeimmillaan, ihmisten älykkyyttä mittaavat tulokset romahtivat.
(Päivitetty: )
Teksti: Jani Kaaro

Ilmansaasteiden on pitkään tiedetty aiheuttavan monenlaista terveyshaittaa, mutta nyt haittalistalla on uusi tulokas: älykkyysosamäärä.

Kiinalaisessa suurtutkimuksessa havaittiin, että kun ilmansaasteiden pitoisuudet olivat korkeimmillaan, ihmisten älykkyyttä mittaavat tulokset romahtivat. Pahimmillaan vaikutus oli yhtä suuri kuin jos olisi jättänyt koulutuksesta yhden vuoden pois.

Tutkimus perustui laajaan seurantaan, johon on osallistunut yli 20 000 henkilöä eri puolilta Kiinaa. Vapaaehtoiset osallistuivat säännöllisesti kielellisiä ja matemaattisia taitoja mittaaviin testeihin vuosien 2010–2014 välillä.

Saastepitoisuuksille altistuminen näkyy älykkyydessä

Tutkijat vertasivat testituloksia kunkin alueen ilmansaastetilanteeseen ja löysivät selvän yhteyden saastepitoisuuden ja tulosten välillä. Mitä pidempään ihmiset olivat altistuneet korkeille saastepitoisuuksille, sitä suurempi vaikutus sillä oli heidän älykkyyteensä.

Mielenkiintoista on myös se, että ilmansaasteiden haitallinen vaikutus näkyi voimakkaammin kielellisissä kuin matemaattisissa testeissä. Lisäksi miesten älykkyys vaikutti kärsivän ilmansaasteista enemmän kuin naisten.

Eniten ilmansaasteet nakersivat yli 64-vuotiaiden älyä.

Tuloksilla on globaalia merkitystä, sillä suuri osa kehitysmaiden asukkaista altistuu luvattoman korkeille ilmansaasteiden pitoisuuksille.

X