Yllättävän hyvä kasvomuisti! Hevonen tunnistaa ihmisen kuvan perusteella

Hevonen katsoo uhkaavia ihmisiä vasemmalla silmällä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Nyt tämäkin on tutkittu: Hevonen tunnistaa ihmisen kuvan perusteella.

Hevonen katsoo uhkaavia ihmisiä vasemmalla silmällä.
(Päivitetty: )
Teksti: Jani Kaaro

Hevonen tuntee ihmisen kasvonilmeet ja tunnistaa ihmisen kuvan perusteella, vaikka ei olisi koskaan tavannut tätä.

Kasvonilmeiden perusteella hevonen voi lisäksi valmistautua kyseisen ihmisen kohtaamiseen joko epäluuloisesti tai neutraalisti.

Sussexin yliopiston tutkimuksessa hevosille näytettiin ensin valokuvista kahdenlaisia kasvonilmeitä: vihaisia tai iloisia. Kasvot kuuluivat ihmisille, joita hevoset eivät olleet koskaan tavanneet.

Tämän jälkeen samat ihmiset kävivät tapaamassa hevosia oikeasti, mutta tällä kerralla he pitivät kasvonsa peruslukemilla.

Näin tutkijat saattoivat seurata, vaikuttivatko aiemmin nähdyt kasvonilmeet hevosten käyttäytymiseen, eli reagoivatko hevoset eri tavalla, jos ne olivat nähneet henkilön kasvoilla aiemmin iloisen tai vihaisen ilmeen.

Hevonen tunnistaa ihmisen jopa valokuvan perusteella

Tutkimuksessa hyödynnettiin tietoa, jonka mukaan hevoset tapaavat katsoa uhkaavaksi kokemiaan asioita tai henkilöitä vasemmalla silmällä.

Tulokset osoittivat, että vihainen naama ja hymynaama tuottivat hevosissa selvän eron. Ne suhtautuivat koehenkilöön paljon negatiivisemmin, jos ne olivat nähneet tällä kuvassa vihaisen ilmeen.

Tutkijoiden mukaan yllättävä tieto oli pelkästään se, että hevoset tunnistivat ihmiset valokuvan perusteella.

Lue myös: Nyt se on todistettu: Hevosen pärskiminen on merkki mielihyvästä

Hevonen

Tyytyväinen hevonen! Hevosen pärskiminen on merkki mielihyvästä. © istockphoto

Lue myös:  Järkyttävän lapsuuskokemuksen traumatisoima Eija: ”Tämä hevonen pelasti minut”

X