Yllätyitkö? Hyvä, koska yllättynyt ilme nuorentaa parhaiten

Miksi hymyileminen ei teekään ihmistä nuoremman näköiseksi?

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Miksi hymyileminen ei teekään ihmistä nuoremman näköiseksi?
(Päivitetty: )
Teksti: Jani Kaaro

Tämä voide auttaa ikääntymistä vastaan, sanoo nainen televisiomainoksessa ja hymyilee. Hymy onkin paikallaan, sillä tottahan hymy nuorentaa ihmistä. Vai nuorentaako?

Tuoreessa tutkimuksessa tultiin päinvastaiseen tulokseen. Kun ihminen hymyilee, hän näyttääkin noin vuoden ikäistään vanhemmalta.

Israelilaisessa tutkimuksessa vapaaehtoisille näytettiin kasvokuvia, joissa sama henkilö joko hymyilee tai pitää kasvoja peruslukemilla. Vapaaehtoisten piti arvioida ihmisten ikä kuvan perusteella.

Tulokset osoittivat, että sama henkilö arvioitiin noin vuoden vanhemmaksi, jos hän hymyili.

Naururypyt

© ISTOCKPHOTO

Naururypyt siliävät, kun yllätyt

Vaikka hymyilevät kasvot arvioitiin johdonmukaisesti vanhemmiksi, tämä ei kuitenkaan vaikuttanut vapaaehtoisten käsityksiin hymyn vaikutuksesta. Lähes kaikki olivat vakuuttuneita siitä, että hymyileminen nuorentaa ihmistä. He itse asiassa jopa kuvittelivat, että he olivat arvioineet hymyilevät kasvot nuoremmiksi.

Mikä saattoi olla syynä siihen, että hymyilevät kasvot vaikuttavat vanhemmilta?

Tutkijat epäilivät tulosten johtuvan siitä, hymyillessä kasvoihin syntyy naururyppyjä. Niinpä he toistivat kokeen, mutta nyt niin, että hymyilevien ja neutraalien kasvojen rinnalle lisättiin yllättyneet kasvot. Yllättyneissä kasvoissa silmien naururypyt siliävät.

Tässä kokeessa kuvien välille syntyi mielenkiintoinen ikäjärjestys. Vanhimmiksi arvioitiin hymyilevät kasvot, niiden jälkeen tulivat neutraalit kasvot ja nuorimmiksi arvioitiin yllättyneet kasvot.

Tämä viittaa vahvasti siihen, että hymyn vanhentava vaikutus tulee naururypyistä, vaikka ihmiset eivät vaikutusta haluakaan myöntää.

X