Pientä Ainoa törkeästi hyväksikäyttäneiden sijaisisän ja -veljen ehdolliset rangaistukset jäivät voimaan - Valituslupa evättiin

Seura on kertonut aiemmin Ainosta, jota sijaisä ja -veli käyttivät törkeästi seksuaalisesti hyväksi useita kertoja, mutta selvisivät ehdollisella vankeudella. Viime vuonna tuomitut hakivat lupaa valittaa korkeimpaan oikeuteen. Sitä ei myönnetty, ja rangaistukset jäävät voimaan.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Korkein oikeus ei antanut kohutussa hyväksikäyttöjutussa valituslupaa.

Seura on kertonut aiemmin Ainosta, jota sijaisä ja -veli käyttivät törkeästi seksuaalisesti hyväksi useita kertoja, mutta selvisivät ehdollisella vankeudella. Viime vuonna tuomitut hakivat lupaa valittaa korkeimpaan oikeuteen. Sitä ei myönnetty, ja rangaistukset jäävät voimaan.
Teksti:
Jukka Heinonen

Kesäkuussa 2018 Seura selvitti, että lähes puolet törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomituista pääsee vapaalle jalalle. Selvityksen esimerkeistä ehkä traagisin oli pienen Aino-tytön oikeustapaus. Siihen on nyt saatu lopullinen ratkaisu.

Vuonna 2017 Keski-Suomen käräjäoikeus katsoi näytetyksi, että sijaisveli oli työntänyt sukuelimensä Ainon suuhun useasti sen jälkeen, kun tämä oli päiväkoti-ikäisenä muuttanut sijaisperheeseensä.

Sijaisän taas todettiin muun muassa nuolleen Ainon alapäätä toistuvasti lähes kahden vuoden ajan siitä alkaen, kun tämä oli täyttänyt kahdeksan vuotta.

Teot ovat tapahtuneet vuosia aiemmin.

Tuomitut kiistivät syyllisyytensä ja valittivat Vaasan hovioikeuteen. Molemmat vaativat syytteidensä hylkäämistä kokonaan. Sijaisisä vaati toissijaisesti sitä, että hänen syykseen luetaan ainoastaan muutama yksittäinen teko, ei jatkuvaa törkeää toimintaa.

Ei kyse valemuistoista

Huhtikuussa 2019 hovioikeus katsoi, että kyse ei ollut Ainon valemuistoista, vaan häntä oli oikeasti käytetty törkeästi hyväksi. Käräjäoikeuden määräämät ehdolliset rangaistukset jäivät ennalleen. Sijaisisän tuomio oli puolitoista vuotta, hänen poikansa sai vuoden ja neljä kuukautta.

Rangaistuksia lievensi se, ettei tuomituilla ollut aiempia tuomioita. Lisäksi poika oli tekojen aikaan alaikäinen, ja isän teoista osa tapahtui ennen rikoslain rangaistusasteikkoihin vuonna 2011 tehtyjä kiristyksiä.

Sekä isä että poika olivat silti tyytymättömiä lopputulokseen, ja hakivat muutosta hovioikeuden ratkaisuun. Korkein oikeus kuitenkin ilmoitti elokuussa 2019, ettei se myönnä valituslupaa. Hovioikeuden päätös on nyt siis jäänyt pysyväksi.

Ainon nimi on muutettu.

X